Suomalaiset työmarkkinat ovat eriytyneet eli segregoituneet sukupuolen mukaan poikkeuksellisen voimakkaasti. Segregaatiolla on pitkä historia, mutta toisin kuin muissa Pohjoismaissa, Suomessa eriytymistä ei ole onnistuttu toistaiseksi juurikaan purkamaan. Vaikka eri aloilla on tapahtunut sisäistä muutosta, yleisesti ottaen segregaatio on säilynyt ennallaan vuosikymmenten ajan. Suomi on jäänyt muista Pohjoismaista jälkeen ja saanut kahdesti huomautuksen Euroopan unionin komissiolta työmarkkinoiden poikkeuksellisen voimakkaasta segregoitumisesta.
Ilmiön haitallisuudesta vallitseekin laaja yhteisymmärrys ja Itä-Suomen yliopiston uudessa hankkeessa tätä muiden Pohjoismaiden ja Suomen välillä vallitsevaa eroa tarkastellaan oppimisen näkökulmasta: miksi segregaation purkaminen ei ole onnistunut Suomessa ja millä keinoin siinä on onnistuttu muissa Pohjoismaissa?
Hankkeessa hahmotellaan, voitaisiinko Suomessa ottaa mallia muista Pohjoismaista segregaation purkamiseen tähtäävissä toimenpiteissä ja soveltaa niitä Suomeen. Hankkeen tuloksena esitetään muissa Pohjoismaissa hyviksi havaittuja keinoja, joiden avulla segregaatiota voidaan purkaa ja näin ollen lisätä sukupuolen mukaista tasa-arvoa ja monimuotoisuutta.
Segregaatiossa monenlaiset ongelmat kietoutuvat yhteen
Segregaatiolla on monenlaisia kielteisiä vaikutuksia työmarkkinoiden toimintaan. Kuten Itä-Suomen yliopiston yliopistonlehtori Tuija Koivunen tuo esiin, ilmiö koskettaakin jokaista Ami-säätiön ohjelmatyön painopistettä vaikuttaen sekä kohtaantoon, työelämän monimuotoisuuteen, että työhyvinvointiin:
– Pahimmillaan segregaatio luo otolliset puitteet syrjinnälle ja häirinnälle. Lisäksi se kaventaa työntekijäpoolia, josta osaajia rekrytoidaan, eli heikentää kohtaantoa. Työntekijän näkökulmasta segregaatio suuntaa valintoja sukupuolen mukaisesti pikemminkin kuin aidon kiinnostuksen ja osaamisen mukaan. Segregaation seurauksena hukataan paljon resursseja, esimerkiksi kun maahan muuttaneita ohjataan hakeutumaan työhön paikallisen sukupuolijaon eikä heidän koulutuksensa, osaamisensa ja kiinnostuksensa perusteella. Työskenteleminen omaa mielenkiintoa ja osaamista vastaavassa työssä sukupuolesta riippumatta on hyvä lähtökohta työssä viihtymiselle ja työhyvinvoinnille.
Hankkeen toteuttaa Itä-Suomen yliopisto ja tuloksia odotetaan kesällä 2025.
Takaisin hanke-esittelysivulle