Myönnämme
- henkilökohtaisia tutkimusapurahoja väitös- ja post doc -vaiheen tutkijoille sekä
- hankerahoituksia organisaatioille tutkimukseen ja muuhun tiedontuotantoon sekä kehittämistyöhön, kuten kokeiluihin, pilotteihin ja skaalaushankkeisiin.
Ami-säätiön ohjelmatyön teemat uudistuvat vuoden 2027 aikana. Ammatillinen osaaminen ja sen yhteys työmarkkinoihin nousevat uudistuksessa säätiön ohjelmatyön keskiöön. Tuleva muutos on meille samalla uuden alku ja toisaalta paluu säätiön juurille, sillä Ami-säätiön tausta on ammatillisessa aikuiskoulutuksessa. Uudistuksesta huolimatta yksi asia pysyy ennallaan: tarkastelemme jatkossakin pääkaupunkiseudun työmarkkinoiden toimivuutta ja uudistumista.
Uudistettu ohjelmatyö esitellään kokonaisuudessaan syksyllä 2027, mutta uudet teemat ohjaavat jo vuoden 2027 rahoitushakujamme. Tämän vuoksi rahoitushakujen yhteydessä julkaistut teemat poikkeavat muualla verkkosivuillamme vielä näkyvistä ohjelmatyön painopistealueista. Vuoden 2027 rahoitushakujen teemat ovat Työmarkkinoiden reunamilta kohti työtä ja Jatkuva oppiminen.
Hakuteemoihin ja muihin tarkempiin tietoihin voit jo nyt tutustua tarkemmin Henkilökohtaiset tutkimusapurahat 2027 -sivulla ja Hankerahoitus 2027 -sivulla. Linkit löytyvät sivupalkista.
Vuoden 2027 hakulomakkeet avataan molempien hakujen osalta 1.12.2026. Muistathan tilata uutiskirjeemme ja ottaa säätiön LinkedIn-tilin seurantaan, jotta saat ajantasaiset tiedot säätiön apurahoista.
Tulemme järjestämään kaksi rahoitushakuihin liittyvää infotilaisuutta, joissa kerromme teemojen uudistuksesta ja rahoitusten hakemisesta:
26.11.2026 klo 8.30-9.30 Webinaari-info: Teemojen uudistaminen ja henkilökohtaiset tutkimusapurahat 2027
Voit ilmoittautua tapahtumaan täällä: Webinaari-info: Teemojen uudistaminen ja henkilökohtaiset tutkimusapurahat 2027
This event will be held in Finnish. If you have any questions please contact Labour Market Specialist Henry Saarinen: henry.saarinen@ami.fi
Huomioithan, että webinaaria ei tallenneta.
3.12.2026 klo 8.30-9.30 Webinaari-info: Teemojen uudistaminen ja hankerahoitukset 2027
Voit ilmoittautua tapahtumaan täällä: Webinaari-info: Teemojen uudistaminen ja hankerahoitukset 2027
This event will be held in Finnish. If you have any questions please contact Programme Director Anna-Maija Aalto: anna-maija.aalto@ami.fi or Programme Specialist Mari Oksanen: mari.oksanen@ami.fi.
Huomioithan, että webinaaria ei tallenneta.
Kysy lisää:
Hankerahoitukset: apurahat@ami.fi, ohjelmajohtaja Anna-Maija Aalto 050 5367 833 tai ohjelmatyön asiantuntija Mari Oksanen 050 375 2955
Henkilökohtaiset tutkimusapurahat: työmarkkinatiedon asiantuntija Henry Saarinen, henry.saarinen@ami.fi, 050 435 0149