Väitöskirjatutkija Heidi Lehtovaaran mukaan Suomeen muuttaneiden naisten odotukset työllistymisestä vaihtuvat nopeasti epävarmuuteen. Korkeakaan koulutus ja kielitaito eivät takaa työpaikkaa. Lehtovaara sai Ami-säätiön tutkimusapurahan vuoden 2023 haussa.
Miten päädyit tutkimaan juuri tätä aihetta?
Väitöstutkimukseni aihe lähti kehittymään, kun työskentelin aiemmin monikulttuuristen naisjärjestöjen kattojärjestössä kolmannella sektorilla. Toimin työllistämisprojektin vastaavana viiden vuoden ajan ja kuulin satojen naisten tarinoita. Joukossa oli hyvin erilaisia taustoja lukutaidottomista, pakolaisstatuksella Suomeen tulleista korkeasti kouluttautuneisiin, tohtoritason osaajiin. Työmuurit olivat heillä kuitenkin osittain samanlaisia.
Tämän konkreettisen tekemisen kautta oivalsin, että aihetta on tarpeen tutkia. Tiedämme jo ennakkoon, että lähes 70 prosenttia maahan muuttavista naisista saapuu tänne perhesyistä. Minua kiinnostaa, miten naisen positio puolisona ja/tai perheellisenä vaikuttaa työnhakuun ja työllistymismahdollisuuksiin.
Taustani on siinä mielessä vaatimaton, että olen sukuni ensimmäinen akateeminen. Isoäideilläni on ollut iso rooli kannustajina elämässäni. He eivät itse saaneet opiskella kansakoulua pidemmälle, mutta neuvoivat minua opiskelemaan niin pitkälle kuin mahdollista. Olen aina lukenut paljon ja ollut utelias sekä halunnut ymmärtää ilmiöitä.
Millaisia tuloksia olet saanut tähän mennessä?
Kerään vuoden 2024 aikana toisen haastatteluaineistoni. Kutsun haastateltaviksi pakkomuuttotaustaisia, korkeasti koulutettuja naisia. Maahanmuuttosyy vaikuttaa sekä kotoutumisen että työllistymisen polkuihin.
Ensimmäinen aineisto kattaa 12 korkeasti koulutetun naisen haastattelut. Tämän aineiston pohjalta olen kirjoittanut kaksi tutkimusartikkelia, joista toisen suomeksi ja toisen englanniksi. Voi sanoa, että vaikka haastateltavat edustavat eri taustoja ja ammattialoja, korkeakoulutettujen naisten haasteet ovat Suomessa keskenään aika samantyyppisiä.
Pitkittyvän työnhaun seurauksista tulisi olla enemmän tietoa. Työllistymisen hidastumisen lisäksi se vaikuttaa usein heikentävästi yksilön hyvinvointiin. Silloinhan ei ole varsinaisesti työtön, vaan ihminen profiloituu työnhakijaksi. Hänellä on vahva ammattilaisen identiteetti, josta joutuukin siirtymään epävarmaan välitilaan, jonka kestosta ei ole varmuutta.
Maahan muuttaneiden kohdalla tähän vaiheeseen liittyy usein myös syrjintäkokemuksia. Osa ensimmäisen aineistoni haastateltavista edusti näkyvää vähemmistöä joko ihonväriltään tai uskonnolliselta vaatetukseltaan. Linjassa aiempien tutkimusten kanssa he raportoivat paljon kokemuksia työnhakuvaiheessa kohdatusta syrjinnästä ja rasismista.
Millainen olet tutkijana?
Koen, että pitkä työkokemus ja aikuisikä ovat vahvuuksiani, sillä tutkimukseni kehyksenä on työelämäntutkimus. Minulla on myös konkreettista kokemusta kansalaisjärjestötyöstä, työllistymisen palveluista ja mentoroinnista.
Ajattelen, että tutkimuksen yleistajuistaminen tällaisesta aiheesta on ihan ensisijaisen tärkeää. Laadullisessa tutkimuksessa aineistot ovat verrattain pieniä, mutta niistä voi saada esiin rikkaita ja monipuolisia kokemuksia, joita voi peilata aiemmin Suomessa ja Pohjoismaissa tehtyyn tutkimukseen. Poikkitieteellisessä tutkimuksessa voi myös luoda dialogia muihin tutkimusaloihin.
Kahdessa vuodessa ei vielä tulla ratkaisemaan näitä kysymyksiä, mutta me voimme muiden tutkijoiden kanssa pyrkiä yhdessä kehittämään suomalaista työelämää.
Miten tutkimuksesi muuttaa maailmaa?
Muutosta on tapahtunut paljon jo sinä aikana, kun olen työskennellyt näiden teemojen parissa. Esimerkiksi 2015 turvapaikanhakijoiden määrän kasvu loi poikkeustilanteen, jonka kautta jouduttiin kehittämään palveluprosesseja.
On hienoa, että Suomessa halutaan pohtia, millaiset uudet rekrytointimenetelmät voivat edistää yhdenvertaisuutta. Tässä yhteydessä on hyvä myös muistuttaa, että meillä on lainsäädäntö, joka siihen velvoittaa ja myös hallitusohjelmiin kirjattu velvoite edistää yhdenvertaisuutta rekrytoinnissa ja työelämässä. Muun muassa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on tehnyt paljon hyvää työtä tällä sektorilla, samoin Helsingin kaupunki anonyymin rekrytoinnin kokeilullaan.
Harmillisen usein keskustelu jää yhä siihen, että asiat todetaan. Vähemmälle huomiolle jää se, mitä me oikeasti teemme asioille. Konkreettisella tasolla voimme kehittää loputtomiin palveluja maahanmuuttajataustaisille työnhakijoille, mutta tästä kehitystyöstä ei saa jäädä pois tiivis työelämäyhteistyö. Koska ennakkoluulot – usein tiedostamattomat – ovat niin yleisiä, myös työnantajat tarvitsevat tukea yhdenvertaisemman rekrytoinnin pelisäännöistä. Jo tehdystä hyvästä ja innovatiivisesta työstä kannattaa ja pitää ottaa oppia niin, että emme keskity vain ongelmien esiin nostamiseen, vaan myös mahdollisuuksiin ja ratkaisuihin.
Mitä odotat tutkijavuodeltasi?
Olen kiitollinen tästä vuodesta ja työskentelyapurahasta. Kun olen edistänyt aika monen muun tavoin väikkäriä kolme vuotta kokopäivätyön ja perheen ohella, niin pelkästään jo hetkeksi pysähtyminen on luonut paljon tilaa reflektoinnille ja kriittiselle ajattelulle. Tutkimus ei synny vain pöydän ääressä istumalla vaan näen, että verkostot ovat siinä dialogisuuden edistämisessä todella merkityksellisiä.
Yksi asia, jossa haastan itseäni joka päivä, on päätökseni kirjoittaa englanniksi. Se ei ollut alussa mitenkään helppoa, mutta nyt neljäntenä vuotena se alkaa jo sujua. Olen myös lukenut tutkimusta ruotsiksi ja päätynyt ottamaan yhteyttä pohjoismaisiin guruihin tällä saralla. Meillä on paljon eroja, mutta myös yhteneväisyyksiä.
Tutustu Lehtovaaran väitöstutkimukseen
Heidi Lehtovaara (FM 2013, 2019) on Tampereen yliopiston väitöskirjatutkija ja mukana Työelämän tutkimuskeskuksen tutkimushankkeessa Rekrytointiosaaminen ja työntekijöiden hakutaidot yhdenvertaisuuden perustana.