Yritysten raportoima osaajapula ja työvoiman kohtaanto-ongelmat eivät ole poistuneet edes laskusuhdanteessa. Tilanne on absurdi, koska meillä on iso joukko yrityksiä, joilla on kroonisia rekrytointivaikeuksia samalla kun työmarkkinoilla on satojatuhansia työttömiä työnhakijoita, joille ei löydy ammattia vastaavaa työpaikkaa. Kohtaantoa selittävät alueelliset erot, mutta yhtä paljon syitä löytyy osaamisen päivittämisen puutteesta kuin myös siitä, että osaaminen on mielletty samaksi asiaksi, kuin ihmisen suorittama tutkinto tai ammattinimike.
Osaajapulan poistamiseksi on usein esitetty oppilaitosten ja yritysten välisen yhteistyön kehittämistä. Yhteistyö on nähty mahdollisuudeksi lisätä yritysten ja oppilaitosten välistä tiedonvaihtoa, joka on keskeistä alueellisten osaamistarpeiden ennakoinnissa sekä työelämän tarpeita vastaavan koulutuksen tarjoamisessa. Ei siis ihme, että yhä useampi koulutuksen järjestäjä raportoi tekevänsä yhteistyötä yritysten kanssa esimerkiksi neuvottelukuntien, ennakointifoorumien tai hankkeiden muodossa. Yhteistyöhön osallistumalla yritykset haluavat varmistaa sen, että oppilaitokset tarjoavat tarpeellisia tutkintoja ja koulutuksia.
Osaamisen strategisen luonteen ymmärtämistä kannattaa vahvistaa
On totta, että oppilaitosyhteistyö tarjoaa väylän erityisesti työelämän lyhytkestoisiin osaajahaasteisiin ja oppisopimuskoulutus on tehokas keino vastata nopeisiin työelämän muutostarpeisiin. Kuitenkin ongelma niin oppilaitosyhteistyössä yleensä kuin myös oppisopimuskoulutuksessa on, että osaajapulaa ratkotaan poikkeuksetta tarjolla olevista tutkinnoista käsin ja vaarana on, että ymmärrys osaamisen ytimestä jää syntymättä niin oppilaitoksella kuin yritykselläkin. Työ- ja elinkeinoministeriön alivaltiosihteeri Elina Pylkkänen on blogissaan osuvasti todennut, että “suoritetuista tutkinnoista puhuminen osaamisen kriteerinä ja pääomana voi kaventaa todellista osaamispotentiaalia”.
Yritysten kilpailukyvyn ja resilienssin näkökulmasta on entistä kriittisempää, miten hyvin yritys kykenee ymmärtämään, sanoittamaan ja ennakoimaan liiketoiminnan mahdollistamaa osaamista. Kun yritykset panostavat henkilöstönsä osaamiseen, ne eivät ainoastaan paranna kilpailukykyään, vaan myös lisäävät työntekijöiden sitoutumista ja tyytyväisyyttä. Yrityksiin tarvitaan nykyistä enemmän ymmärrystä osaamisen strategisesta luonteesta ja kykyä ajatella tilauskirjoja pidemmälle. Väitänkin, että kun oppilaitosyhteistyössä keskustellaan tutkintojen viitekehyksen ulkopuolella, päästää puhumaan siitä, minkälaisille taidoille, tiedoille ja asenteille yrityksessä on nyt ja tulevaisuudessa kysyntää.
Osaamistarpeiden sanoittaminen työelämän ja oppilaitosten välillä ei kohtaa
Elinkeinoelämän oppilaitokset ry (EOL) selvitti, millaista yhteistyötä sen oppilaitosjäsenet toteuttavat työelämän kanssa, miten tietoa muuttuvista työelämän osaamistarpeista kerätään ja miten tätä tietoa välitetään koulutustarjonnan kehittämiseksi. Selvityksen mukaan yhteistyötä tehdään laajasti ja se on syvällä oppilaitosten strategiassa sekä resurssien allokoinnissa. Valitettava havainto sen sijaan oli, että yritysten kyky sanoittaa osaamistarpeitaan on vaihtelevaa ja tämä puolestaa vaikeuttaa kerätyn tiedon tehokasta hyödyntämistä. Selvitys suosittaakin, että oppilaitosten tulisi edelleen kehittää tapoja ja toimintamalleja yritysten osaamistarpeiden kartoittamiseen sekä tämän tiedon hallintaan ja johtamiseen organisaatioidensa sisällä.
Osa osaamistarpeiden kommunikoinnin ongelmaa on se, että yritysten ja oppilaitosten osaamisen sanoitukset eivät kohtaa, koska työelämän osaamissanoituksille ei löydy vastinparia tutkinnoista tai edes ammattinimikkeistä. Oman haasteensa yhteistyölle tuo myös kumppaneiden erilainen käsitys osaamistarpeiden kehittämisen aikajänteesta. Yritykset tarvitsevat osaajia kuukausiperiodilla, kun taas tarjotut koulutukset yleensä kestävät tutkintoviitekehyksessä jopa vuosia. Suomen tasolla oma haasteensa myös on, miten välittää yhteistyössä muodostunutta tärkeää tietoa oman organisaation ulkopuolelle eli edelleen alueellisiin tai valtakunnallisiin työllisyys- ja elivoimasysteemien rakenteisiin sekä tietysti virallisten tutkintojen sisältöön.
Karsimisen sijaan täsmäratkaisuja
Paikallisella oppilaitosyhteistyöllä ei varmasti poisteta koko valtakunnan kohtaanto-ongelmaa, mutta sen avulla voidaan löytää EOL:nkin selvityksen mukaan ratkaisuja yksittäisten yritysten rekrytointihaasteisiin tai osaajapulaan. Nyt kun ammatillisen koulutuksen rahoitusta leikataan, tulisi koulutuksen järjestäjien tutkintotarjonnan karsimisen sijaan löytää uusia täsmäratkaisuja työelämän tarvitseman osaamisen uudistamiseen. Pelkästään tutkintoihin tai nuorisoikäluokkiin keskittymällä yritykset jäävät edelleen yksin osaajapulansa kanssa ja yhteistyöfoorumeilla jatketaan keskustelua toisten ohi. Ellei ratkaisuja löydetä pikaisesti, niin ensi vuodelle ennustettu työllisyyden kasvu tulee pahentamaan osaajapulaa sekä syventämään entisestään työvoiman kohtaanto-ongelmaa.