Ammatillisen koulutuksen järjestäjät hoitavat Suomen ylivoimaisesti suurinta koulutustehtävää, jonka piirissä on jatkuvasti yli 340.000 kansalaista hankkimassa työelämän ja yrittäjyyden vaatimia valmiuksia. Yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa molemmissa opiskelee vain noin puolet ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden määrästä – ja lukioissa vain noin kolmannes. Ammatillisen koulutuksen rahoitus on tällä pääministeri Petteri Orpon johtamalla hallituskaudella ollut jatkuvan ihmettelyn ja paljoksunnan kohteen. Vaikka kokonaissumma on suuri, yli 2,1 miljardia euroa, saadaan sillä – suhteutettuna ammatillisen koulutuksen tehtävän laajuuteen ja opiskelijoiden moninaisiin taustoihin – merkittävää lisäarvoa suomalaiseen yhteiskuntaan. Vaihtoehtoisina kustannuksina – ilman ammatillisen koulutuksen tuottamaa impactia – yhteiskunta joutuisi maksamaan moninkertaisen summan muiden palveluiden hintoina.
Ammatillinen koulutus tuottaa yhteiskunnalle myös eri koulutusasteisiin ja -muotoihin verrattuna ylivoimaisesti suurimman lisäarvon, kun se saattelee valtavan määrän opiskelijoitaan ilman aiempaa työelämän kokemusta ja palkkahistoriaa osaksi työelämää veroja maksavaksi kansalaiseksi. Ei sovi myöskään unohtaa ammatillisen aikuiskoulutuksen yhteiskunnalle tuottamaa lisäarvoa työttömien kouluttamisessa ja uuden työuran rakentamisessa. Myös monien ammattien vaatimat välttämättömät pätevöitymiskoulutukset tuotetaan ammatillisina opintoina. Yleinen mielikuva ja arvostus ammatillisesta koulutuksesta ei lainkaan vastaa tuota yllä kuvattua todellisuutta. Julkisuudessa viime aikoina käydyissä keskusteluissa on unohtunut kokonaan muun muassa se, että erikoisammattitutkinnot ovat tilastojen mukaan suomalaisen koulutuksen kruununjalokivi tuottaen työllistymistä huomattavasti paremmin kuin kaikki korkeakoulujen maisteri- ja kandiohjelmat ja myös ammattikorkeakoulujen kaikki tutkinnot. Myös tohtoriohjelmat jäävät työllisyystilastoissa sen taakse.
Tiivistynyttä yhteistyötä ja siilojen purkua
Ammatillista koulutusta tuottaa hyvin monenkirjava erilaisten oppilaitosten ryhmä. Sadankolmenkymmenenviiden toimijan kenttä on ymmärrettävästi hyvin hajanainen. Ammatillinen koulutus ei voi saavuttaa arvostuksen nousua, ellei järjestäjäkenttää saada kehitettyä yhdenmukaisemmaksi ja dynaamisemmaksi. Nyt niukkojen talousaikojen aikoina on yhä todennäköisempää, että monet koulutuksen järjestäjät ajautuvat tilanteeseen, joka ratkeaa vain toimintojen yhdistämisellä toisen koulutuksen järjestäjän kanssa tai toiminnan lopettamisella.
TE24-uudistus on saanut monilla työllisyysalueilla paljon myönteistä aikaan. Myös ammatillisen koulutuksen järjestäjät ovat aivan uudella tavalla lähentyneet kuntien ja alueiden viranomaisia ja työpaikkoja. On syntynyt uudenlaista yhteistyötä ja keskustelua alueen työllistymisen tarpeista, oppilaitosten rooleista ja jopa yhteisistä strategisista tavoitteista. Tällä on saatu purettua – jos nyt hieman kärjistän – ”luutuneita siiloja” merkittävällä tavalla.
Tulevaisuuden osaamistarpeita täytyy ymmärtää yhdessä
Tulevaisuus on aina hämärän peitossa. Tulevaisuutta yritetään kovasti povata ja ennakoida – yleensä melko huonolla osumatarkkuudella. Suomessa on useita kymmeniä varteenotettavia ennakointitiedon tuottajia. Kun hieman tarkemmin tutkii taustoja, huomaa että yllättävän monella ennakoijalla on jonkinlainen edunvalvonnan tehtävä päätetehtävänään. En lainkaan epäile tuotetun datan oikeellisuutta, mutta on hyvin inhimillistä, että osa etuaan ajavista tahoista mielellään tulkitsee käytettävän datan omalle edunvalvontatehtävälleen suotuisalla tavalla. Näinhän itsekin tämän blogin alussa nostin esiin ammatillisen koulutuksen vahvuuksia. Jostain syystä en korostanut tähän agendaan sopimattomia seikkoja. Ammattitaidon kehittäjien tulee tuntea ammattitaidon nykyvaatimukset ja valjastaa opetustoimet varmistamaan oikean osaamisen syntyminen. Jos tänään haetaan koulutukseen henkilöitä, valmistuvat he työmarkkinoiden käytettäväksi vasta muutaman vuoden päästä. On siis myös kyettävä kurkistamaan tuleviin aikoihin ja nähtävä tulevaisuudessa tarvittavat osaamistarpeet. Oppilaitokset eivät oppilaitoksen sisältä voi tätä tulevaisuuden kehitystä nähdä. On jalkauduttava ympäröivään yhteiskuntaan ja erityisesti kyseisen toimialan yritysten ja yhteisöjen luokse, käytävä avointa keskustelua – sellaista, joka ei tähtää vain omien vanhojen tapojen ja etujen suojelemiseen, vaan sellaista, joka avoimin mielin pohtii tulevaisuutta. Tällainen tulevaisuusvuoropuhelu täytyy käydä säännöllisesti ja mukaan keskusteluun täytyy osallistaa monenlaisia keskustelijoita. Mitä erilaisemmat ovat keskustelijoiden taustat ja kokemuspohja, sen rikkaampia näkökulmia voidaan saavuttaa.
Muutostrendejä tuntevat nuoret mukaan osaamistarpeiden ennakointiin
Yleisesti tunnustettuja tulevaisuuden muutostrendejä ovat mm. digitalisaatio tekoälyineen, ympäristövastuu vihreine siirtymineen sekä globalisaation eri muodot. Jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin näistä asioista nuoret opiskelijat varmuudella tietävät paljon enemmän kuin jo pitkään työelämässä olleet. En siis tarkoita työelämän kapean asiantuntijuusalueen syväosaajia, vaan yleisemmin ajateltuna. Jos ja kun tulevaisuus muodostuu yllä mainittujen muutosvoimien ympärille ja jos ja kun nuoret tietävät ja tiedostavat niistä paljon, eikö olisi itsestään selvää ottaa nuoret mukaan näihin tulevaisuuskeskusteluihin? Tulevaisuus kun vielä sattuu olemaan enemmän nuoria kuin meitä jo hieman varttuneempia varten. Varmaa on, että tulevaisuus tulee muuttamaan keskeisiä toimintatapoja kaikilla toimialoilla. Varsin yleisesti myös sanotaan, että muutosvauhti on vieläpä kiihtyvää. Miksi siis edes yrittää jäädä kiinni vanhaan? Eikö muutoksiin kannattaisi lähteä mukaan – alkaa varautua niihin ja sopeuttaa toimintansa hyvissä ajoin. Ensimmäisten toimijoiden on mahdollista jopa olla osa muutosta ja päästä osallistumaan muutoksen muokkaamiseen. Reaktiivinen ja nopea muutoksiin reagoiminenkin on jo hyvä, mutta eikö parasta olisi päästä proaktiiviseen rooliin määrittelemään edelläkävijänä tulevan muutoksen linjoja ja yksityiskohtia.
Myös valtakunnallista työelämäyhteistyötä tarvitaan
Oppilaitokset tekevät työelämäyhteistyötä useimmiten alueellisesti, jolloin fokus on paikallisen lähialueen toiminnassa. Sitä voidaan tehdä myös ylialueellisena yhteistyönä, jolloin vaikutusalueena on toimialan näkökulmasta koko valtakunnan alue. Tätä jälkimmäistä on syytä korostaa ja todettava, että ainakin merkittävimpien koulutuksen järjestäjien olisi oltava aktiivisesti mukana valtakunnallisten toimialafoorumeiden toiminnassa. Niiden kautta on myös vaivatonta päästä osalliseksi toimialaa koskeviin eurooppalaisiin muutosnäkymiin ja myös toimialan globaaliin kehittymiseen.