Suuri osa meistä suomalaisista on toiminut varsin homogeenisissa organisaatioissa, ja monimuotoisuus on meille käytännössä hyvin vierasta. Asian voi kuitenkin muuttaa, kirjoittaa Greta Andersson.
Muistatteko antiikin filosofin Platonin luolavertauksen?
Siinä luolan sisään kahlitut ihmiset näkevät vain varjoja luolansa seinällä, ja niistä muodostuu heidän käsityksensä siitä, mitä todellisuus on. Varsinainen todellisuus löytyy luolan ulkopuolelta, mutta sinne he eivät pääse, eivätkä oikeastaan haluakaan päästä, koska se edellyttäisi totutun todellisuuden hylkäämistä.
Yllättävän monen organisaation suhtautuminen monimuotoisuusteemoihin on yhä samankaltainen: käytännön työ on jonkinlainen varjo ihannekuvasta, jossa monimuotoinen joukko työntekijöitä nostaa organisaation yhä korkeammille menestyksen aalloille.
No mitä tämä käytännössä tarkoittaa?
Aito monimuotoisuus on myös pitovoimaa
Monessa organisaatioissa johto on tehnyt jonkinlaisen julkisen sitoumuksen monimuotoisuuden edistämisestä, mutta se on vain, noh, varjo siihen nähden, että johdon tasolla aktiivisesti edistettäisiin monimuotoista ja inklusiivista työkulttuuria, kuten edelläkävijäyrityksissä toimitaan.
Organisaatiolla saattaa olla hienolta kuulostavia periaatteita, mutta vähemmistöjen edustajien käytännön kokemukset vallitsevasta työkulttuurista voivat olla jyrkässäkin ristiriidassa ylevien sanojen kanssa.
Tämä voi johtaa tilanteeseen, jossa organisaatio pyrkii palkkaamaan monimuotoista henkilöstöä, mutta työkulttuuriin petyttyään vähemmistöjen edustajat lähtevätkin pian muualle etsimään aidommin inklusiivista työympäristöä.
Mitataanko monimuotoisuusosaamista oikein?
Eräs toinen mieleen nouseva esimerkki ihanteen ja arkielämän ristiriidasta ovat monimuotoisuuskoulutuksiin liittyvät asenteet ja käytännöt.
Moni organisaatio käyttää yhtenä onnistumisen mittarina sitä, kuinka moni henkilöstöstä on suorittanut teemaan liittyvän koulutuksen, vaikka vaikuttavuuden näkökulmasta olisi hyödyllisempää mitata sitä, kuinka monen monimuotoisuusosaaminen ja -tekeminen on lisääntynyt koulutusten seurauksena.
Mutta mikä sitten saisi luolamiehet katkomaan henkiset kahleensa ja kömpimään ulos luolan turvallisen ja hallittavan tuntuisesta varjomaisemasta?
Pelkoja tai vastustusta ei kannata sivuuttaa
Ensin on viisasta katsoa tosiasioita silmästä silmään – suuri osa meistä suomalaisista on toiminut varsin homogeenisissa organisaatioissa, ja monimuotoisuus on meille käytännössä hyvin vierasta.
Vieraat asiat ovat puolestaan helposti uhkaavan tuntuisia. On tärkeää tunnistaa pelkoja, joita jokin uusi ja tuntematon meissä herättää.
Pitää ymmärtää, mitkä tekijät herättävät ja ylläpitävät vastustusta, ja aloittaa inklusiivisemman kulttuurin rakentaminen kohtaamalla ja purkamalla havaittua vastarintaa lempein mutta varmoin ottein. Jos tuo askel unohdetaan, on olemassa vaara, että organisaatio hyvistä pyrkimyksistä huolimatta jämähtää paikoilleen varjojen luolaan.
Tällöin rohkeammin monimuotoisuuteen suhtautuvat toimijat porskuttavat menestyksessä ohi oikealta ja vasemmalta.
Pienilläkin kokeiluilla voi käynnistää hyvän muutoksen
On ihan ok ruveta katkomaan kahleita haparoivasti tunnustellen ja lähteä pienin askelin kulkemaan luolasta kohti värikylläisempää todellisuutta, vaikka alussa tuntuisi vaikealta.
Monimuotoisuutta voi alkuun lisätä jossain pienemmässä pilottihankkeessa tai vain osassa organisaatiota, ja panostaa sen onnistumiseen siellä. Kun organisaatioon saadaan näin onnistumisen kokemuksia, on todennäköistä, että niistä kumpuava hyvä rupeaa leviämään muihin toimintoihin yllättävänkin helposti ja vaivattomasti.
Matka on suurella todennäköisyydellä niin palkitseva, että joku päivä sitä ihmettelee, kuinka sitä koskaan on viitsinyt luolan pimeydessä kyykkiäkään.
On aika hienoa kääntyä katsomaan kuljettua matkaa ja huomata, että luolamiehen kahleiden sijaan sitä onkin päätynyt kantamaan onnistujan viittaa harteillaan, ja organisaatiokin on siinä sivussa saanut käteensä tuhdimmat menestyksen avaimet.
Eikä se matka niin kovin pitkä ja vaikea lopulta edes ole.
PS. Jos et ole ihan varma, miten hyvin monimuotoisuusteemat teillä toteutuvat, kannattaa ottaa yhdeksi kartaksi matkalle hyödyllinen monimuotoisuuden itsearviointityökalu.
FIBSin vuosittainen Monimuotoisuuspäivä järjestetään 21. toukokuuta 2024 Helsingin Kulttuurikasarmilla. Ami-säätiö on yksi päivän pääyhteistyökumppaneista.