Kvs-säätiön toteuttamassa hankkeessa opetettiin digiperustaitoja maahanmuuttaneille naisille, jotta heillä olisi mahdollisuus ottaa seuraava askel työelämään tai opintoihin. Oppimisen ohjauksen asiantuntija Seija Purhosen työparina koulutuksissa oli erityisopettaja Vilma Kosonen, ja hankehallinnosta vastasi TKI-päällikkö Heidi Kinnunen.
Hankkeen aikana koulutettiin 31 maahanmuuttajataustaista naista perusdigitaidoissa. Opetus toteutettiin yhdessä Monika-Naiset liiton kanssa. Opetuksessa käytettiin selkosuomea, jotta osallistujien kielitaito vahvistuisi käytännön tekemisen myötä.
Miten tiivistätte hankkeen tulokset ja opetukset Seija Purhonen ja Heidi Kinnunen?
Seija: Digiperustaidoille on laaja tarve ja huomasimme koulutusten aikana, että asioiden esittämisen selkeys on todella tärkeää. Selkokieli ei tarkoita pelkästään lyhyitä lauseita tai puhumista ilman vaikeita sanoja, vaan myös sitä, että käydään asiat läpi niin monesta kulmasta kuin mahdollista. Se vaatii hieman laajempaa ymmärrystä.
Matalan kynnyksen palveluja tarvitaan. Tuli selvästi esiin, että eri sektoreiden yhteistyölle on tarvetta, kuten meidän hankkeessa Monika-Naisten kanssa työskennellessä. Tavoitimme oppijat heidän verkostoistaan ja pystyimme hyvin joustavasti ja vaivattomasti järjestämään koulutuksia heidän tiloissaan. Olimme myös itse joustavia muuttamaan omaa toimintaamme ja oppimaan siitä matkan varrella.
Miten ymmärryksenne kasvoi aiheesta?
Heidi: Kävin yhden kerran sijaistamassa toista kouluttajaa oppitunnilla, ja olin kyllä valmistautunut huolellisesti, mutta siitä huolimatta opiskelijat nostivat melko pian käden ylös ja pyysivät, voisinko puhua vähän hitaammin. Minulla oli mukana myös kuvia opetuksen tueksi, mutta ei selvästikään yhtä paljon kuin mihin he olivat tottuneet. En siis osannut aloittaa koulutusta tavalla, johon he olivat tottuneet. Ymmärsin silloin, miten tärkeää toisten kohtaaminen oikeasti on ja kuinka suuri luotto ja luottamus heillä on opettajaan. Puhumme kuitenkin jo valmiiksi haavoittuvassa asemassa olevista ihmisistä, jotka kaipaavat turvaa tavallista enemmän.
Seija: Turvallisen tilan luominen monelta kantilta on tärkeää, ja se lähtee ihan siitä, että tunneille pitää olla helppoa tulla ja paikalla on tuttuja ihmisiä. Tässä on tietyllä tapaa positiivinen ristiriita. Olisi hienoa, että tunneille tulee vierailevia opettajia, mutta täytyy miettiä, kuinka turvata hyvä pääsy opetukseen mukaan ja samalla valmistella oppijoita siihen. Tämän ymmärsimme selvästi koulutusten aikana ja sitä täytyisi kehittää seuraavaksi.
Jossain vaiheessa pohdin meidän erityisopettaja Vilman kanssa, että tässähän pitäisi puhua moninaisuusopettajuudesta, koska ryhmässä on ihmisiä, joilla on lähtömaassaan vaikka mitä taitoja ja osaamista. Osalla on yliopistokoulutusta ja osalla vajavaiset perustaidot – he eivät perinteisessä mielessä ole erityisopetuksen tarpeessa, vaan opettajana tarvitaan moninaisuuden ymmärtämistä.
Miten maailma on nyt mielestämme parempi? Mitä seuraavaksi pitäisi tehdä?
Heidi: Keskustelua pitäisi käydä laajemmin yhteiskunnassa siitä, missä tilanteessa ihmiset ovat, kun heillä ei ole digitaidot kunnossa – saati sitten he joilla ei ole turvaverkkoa eli lähipiirissä ihmisiä, jotka voisivat tehdä näitä asioita heidän puolestaan. Jos maahan on juuri muuttanut ja digitaidot puuttuu, on helppo sanoa, että mene vaan ja hae töitä. Meidän suomalaisten on mahdotonta ymmärtää kokemusta, koska kukaan meistä ei ole ollut lähelläkään tällaista tilannetta. Me ei olla vielä rakennettu erilaisia polkuja sille väelle, joka tulee tänne muualta, vaikka muille täällä syntyneille moninaisia keinoja on jo luotu.
Seija: Minua on pitkään vaivannut se, että monet harmittelevat suomalaisten ystävien puuttumista. Meillä tehdään paljon ihania ja pieniä toimia tämän ratkaisemiseksi. Mutta mitä muuta tälle voisi tehdä? Miten suomalaiset ja muualta tulleet pääsisivät lähemmäs toisiaan ja työkulttuureissa kielenkäyttötavat vähän muuttuisivat? Toiveeni olisi, että uuden ihmisen tullessa töihin esimerkiksi perehdytysohjelmassa olisi sellainen osuus, jossa tiedetään jo, kuinka tuetaan kehittyvällä kielitaidolla yhteisöön tulevaa. Ja tämä sama idea tulisi toimia kaikkialla, sekä Helsingissä että Utsjoella.