Kansainvälistä rekrytointia koskevissa tapahtumissa ja sosiaalisen median, kuten LinkedInin, postauksissa keskustelu kääntyy ennemmin tai myöhemmin englannin rooliin Suomessa ja suomalaisilla työmarkkinoilla.
Keskusteluissa on usein keskeisenä esillä ajatus, jonka mukaan työpaikan kielen vaihtaminen englantiin ratkaisee paitsi työvoimapulan (kaikkiin tehtäviin löytyy osaajia, koska suomen kielen taitoa ei enää tarvita), mutta myös mahdolliset vuorovaikutukselliset ongelmat (kun puhumme kaikille yhteistä kieltä, kieleen perustuvat ymmärryksen esteet ovat poissa). Toinen usein toistuva argumentti on, että kansainvälisiin osaajiin kuuluu (runsaslukuinen? erityisen tärkeä?) joukko henkilöitä, jotka eivät aio asettautua Suomeen pysyvästi, joten heidän ei kannata opiskella suomea, eikä heiltä voi sellaista vaatiakaan. Keskustelussa kielikysymykset siis näyttäytyvät usein mustavalkoisina vaihtoehtoina, joissa yhtenä vaihtoehtona on englanninkielinen työyhteisö ja toisena suomen kielen osaamista edellyttävä tai vähintään siihen kannustava työyhteisö.
Viimeisenä keskusteluun liittyi toukokuussa OECD, joka Suomea koskeneessa maaraportissaan otti laajasti kantaa kielikysymyksiin antaessaan maallemme talouskasvua lisääviä suosituksia. Raportissaan OECD teki Suomelle useita kieliä koskevia ehdotuksia, joista useat liittyvät englannin asemaan Suomessa. OECD esimerkiksi kehottaa suomalaisia työnantajia omaksumaan joustavammat kielikäytänteet, joilla järjestö näyttää tarkoittavan englannin omaksumista työelämän kieleksi paljon nykyistä laajemmin.
Vaikka OECD:n raportissa työantajien ylläpitämä vaatimus kotimaisten kielten osaamisesta nähdäänkin ongelmallisena, raportti ei kielinäkemyksissään ehkä kuitenkaan ole niin yksioikoinen kuin mitä Yle News antaa uutisoinnissaan ymmärtää. Raportissa nimittäin puhutaan myös kotimaisten kielten opetuksen laadun ja määrän nostamisen tarpeellisuudesta. Joka tapauksessa raportti näyttää noudattavan ajatusta, jonka mukaan englannin kielen käyttöalan kasvattaminen ratkaisee monet nykyisistä kv. rekrytointiin ja ulkomaalaistaustaisten henkilöiden työllistymiseen liittyvistä ongelmista.
Näin yksinkertaisia kielikysymykset eivät kuitenkaan ole. Ensinnäkin tällaisen ajatuksen taustalla vaikuttaa käsitys työyhteisöissä puhuttavasta englannista yhtenä, yhteisesti jaettuna ja selvärajaisena kielenä, jota kaikki työyhteisön jäsenet osaavat samalla tavalla. Kielikäsitys on tällöin instrumentaalinen ja englannin valitseminen yhteiseksi kieleksi nähdään arvovapaana valintana, joka mahdollistaa sujuvan ja tehokkaan kommunikaation. Tutkimukset kuitenkin osoittavat, ettei englannin valinta yrityksen yhteiseksi kieleksi ole sellainen yksinkertainen ja yksiselitteinen ratkaisu, jollaiseksi se usein keskusteluissa esitetään. Vaarana saattaa olla esimerkiksi kollegoiden välisen vuorovaikutuksen vähentyminen ja/tai käytetyn kielen ”ohenemisesta” johtuva vuorovaikutuksen rajallisuus. Nämä voivat heikentää työyhteisön innovaatiokykyä.
Samoin me tiedämme, ettei monikansallisissa työyhteisöissä yhteisenä kielenä käytetty ja useimpien vieraana kielenä puhuma englanti ole yksi, yhtenäinen ja selvärajainen englannin kieli. Monikansallisissa työyhteisöissä puhutaan useita englanteja, joiden ero näkyy usein jo yrityksessä tuotettujen virallisten dokumenttien ja siellä puhutun kielen välillä, joihin joissain tutkimuksissa on viitattu etu- ja taka-alan kieliksi. Monikieliset ja -kansalliset työyhteisöt eivät siis ikinä ole yksikielisiä, vaikka työkieleksi olisikin määritelty englanti. Monikielisyys on läsnä jo työntekijöiden keskenään puhumissa englanneissa.
Toisekseen ongelmana on ajatus kielitaidosta yksittäisen puhujan jokaisessa tilanteessa samanlaisena esiintyvänä ominaisuutena. Kielitaito kuitenkin rakentuu vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Kielenkäyttäjän oma kokemus ja tunne omasta kielitaidosta voi vaihdella suuresti vuorovaikutustilanteesta ja sen muista osanottajista riippuen.
Viime vuoden lopulla päättyneen Kielibuusti-hankkeen yhteydessä julkaistussa Monikielisen työyhteisön oppaassa hankkeen tutkijat esittelevät kehittämänsä kahdeksan kielenkäyttäjäprofiilia, joista neljä kuvaa suomenkielisten työntekijöiden suhtautumista monikielisyyteen ja toiset neljä kansainvälisten työntekijöiden suhtautumista kielenoppimiseen. Tutkijat ovat molemmissa profiiliryhmissä huomioineet myös työyhteisön roolin ja merkityksen.
Oppaan profiilit auttavat ymmärtämään kielenkäytön tilanteisuutta, vaikkei kiinnittäisikään huomiota profiileihin sisältyvään olettamukseen suomen kielen opiskelusta ja siihen suhtautumisesta. Esimerkiksi ”pidättäytyvän perfektionistin” ja ”kielestä kuormittuneen” profiilit voivat hyvin kuvata kielenkäyttäjiä englanninkielisessä työyhteisöissä. Jälkimmäinen kuvaa hyvin kaikkia niitä englanninkielisessä työympäristössä työskenteleviä, jotka eivät puhu englantia äidinkielenään. Jatkuvasti vieraalla kielellä toimiminen on äärimmäisen kuormittavaa!
Ongelmallinen on myös englannin näkeminen integraation avaimena. Totta kai englannin lisääntynyt käyttö työelämässä ja julkisissa palveluissa helpottaa ainakin niiden ulkomaalaistaustaisten henkilöiden elämää, jotka englantia tuolla tasolla osaavat. Se on itsessään arvokasta. En kuitenkaan ole ihan varma, onko silloin kyse integraatiosta, jos integraatiolla tarkoitetaan mahdollisuutta aktiivisesti seurata ja osallistua yhteiskunnallisen ja kulttuurisen elämän kaikkiin osa-alueisiin.
Tänä keväänä olemme Suomessa saaneet hienon opetuksen kielen kyvystä erottaa ja yhdistää ihmisiä saman kansallisvaltion sisällä. Ruotsin Melodifestivalenin voittanut ja Ruotsia Euroviisuissa edustanut pohjanmaalainen Kaj-yhtye on esiintynyt ja tehnyt musiikkiviihdettä jo vuodesta 2009. Heidän ansiolistaansa sisältyy julkaistujen levyjen lisäksi mm. kaksi musikaalia ja joulukalenteriohjelma Ylelle. Yhtye valittiin vuoden pohjalaiseksi jo vuonna 2015.
Kyseessä ei siis todellakaan ole mikään yhden yön ihme, vaan monien ruotsinkielisten suomalaisten jo vuosia ihailema ammattiryhmä. Siitä huolimatta yhtye oli täysin tuntematon suurelle osalle suomenkielisiä suomalaisia, joilla nyt on ilahduttava syy pistää koko kouluruotsin osaamisensa peliin. Sen avulla me suomenkieliset suomalaiset saamme nauttia Kaj:n hyväntuulisesta huumorista ja myötäelää heidän menestyksessään eteenkin Ruotsissa edes jollain tasolla. Kieli voi siis erottaa ja kielitaito puolestaan yhdistää. Olisitko sinä halunnut jäädä tästä paitsi?
Lue Minna Franckin tutkijaesittely.