Täsmä- ja osatyökykyisyyden määritelmä ei ole yksiselitteinen, eikä asiaa siten voida lähestyä samalla tapaa kuin muita teemoja, joita olemme koonneet Ami-säätiön verkkosivuille. Katsomme, että täsmätyökykyisiä voivat olla esimerkiksi vammaiset, pitkäaikaissairaat, vakavasta sairaudesta toipuvat, elämänkriisin kokeneet. Täsmätyökykyisiä voivat olla myös pitkäaikaistyöttömät, joiden työ- ja toimintakyky on alentunut vamman, sairauden tai sosiaalisten syiden takia. Täsmätyökykyiseksi voidaan määritellä myös henkilö, jolla on jäljellä osa työkyvystään ja halua sekä motivaatiota käyttää sitä. Osatyökykyisyyden sijaan puhumme täsmätyökykyisyydestä, sillä termi kuvastaa paremmin piilossa oleva potentiaalia ja mahdollisuuksia rajoitteiden sijaan. Täsmätyökykyisyyden ollessa varsin laaja kattotermi, ei asian tarkastelu ole mahdollista yksittäisten tilastojen kautta, puhumattakaan alueellisista tilastoista tai Pohjoismaisten välisestä vertailusta.

Työkyvyttömyyseläke voidaan myöntää, jos työkyky on heikentynyt sairauden tai vamman vuoksi vähintään vuoden ajaksi. Työkyvyttömyyseläke voidaan myöntää yli 17-vuotta täyttäneille. Eläke myönnetään määräaikaisena kuntoutustukena, jos on toiveita työkyvyn palautumisesta. Muussa tapauksessa työkyvyttömyyseläke jatkuu siihen asti, kun henkilö saavuttaa alimman vanhuuseläkeiän. Työkyvyttömyyseläke on täsmätyökykyisyyteen liittyen monitasoinen aihe. Tutkimus, joka on toteutettu jo vuosia sitten antaa viitteitä siitä, että varsin monella työkyvyttömyyseläkkeellä olevalle olisi kiinnostusta palata työelämään. Tämä asettaakin kysymyksen, miten työtä voisi muokata sellaiseksi, että paluu olisi mahdollinen? Toisaalta on keskeistä ymmärtää, ettei osalle työkyvyttömyyseläkkeellä olevista paluu työelämään ole terveydentilasta johtuen mahdollista minkäänlaisilla muokkauksilla, vaikka yksilöllä olisi halua palata työelämään. Toinen näkökulma koskee sitä, onko sellainen tulevaisuuskuva mahdollinen, jossa työ mukautuisi nykyistä enemmän terveydentilan mukaan, jolloin työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisiä olisi vähemmän?

Työkyvyttömyyseläkkeen saajien määrä on laskenut merkittävästi useimmissa ikäryhmissä (kuva 2). 60–64-vuotiaat muodostavat edelleen suurimman ryhmän työkyvyttömyyseläkkeen saajista, mutta heidänkin määränsä on laskenut 68 483 henkilöstä (2014) 50 461 henkilöön (2024). Tämä tarkoittaa noin 26 prosentin laskua. Vielä jyrkempi lasku on tapahtunut 55–59-vuotiaiden ryhmässä, jossa määrä on pudonnut 47 518:sta 26 712:een, peräti 44 prosentin vähennys. Nuorimmissa ikäryhmissä tilanne on pysynyt suhteellisen vakaana.

Työkyvyttömyyseläkkeelle olevien määrä on laskenut, mutta tämä tieto ei vielä muodosta kokonaiskuvaa ja tarkasteluun on syytä ottaa myös hakemukset (Kuva 3).Työkyvyttömyyseläkehakemusten tarkastelu paljastaa mielenkiintoisen kehityksen, joka täydentää saajamäärien laskevaa trendiä. Kun tarkastellaan ratkottuja hakemuksia vuosina 2014–2024, nähdään että hakemuksissa on tapahtunut merkittäviä muutoksia eri ikäryhmissä. 55–59-vuotiaiden hakemukset ovat vähentyneet 6 141:stä 4 475:een, mikä on linjassa saajamäärien laskun kanssa. Toisaalta 60 vuotta täyttäneiden hakemukset ovat kasvaneet huomattavasti 4 943:sta 7 605:een vuodesta 2014 vuoteen 2024. Tämä 54 prosentin kasvu on vastakkainen saajamäärien laskusuhdanteelle kyseisessä ikäryhmässä. Erityisen huomionarvoista on, että alle 35-vuotiaiden hakemukset ovat nousseet 2 588:sta 3 174:een, mikä on lähes 23 prosentin kasvu. Hakemusten määrän kasvu voidaan nähdä eräänlaisena merkkinä työkyvyn haasteiden kasvusta.

Täsmätyökyisyys koskettaa laajasti vammaisia. Vammaisten osuus väestöstä ei ole yksiselitteinen asia ja suosittelemmekin tutustumaan THL:n aiheeseen liittyvään kirjoitukseen. Yhdenvertaisuuden ja syrjinnän kiellon valvonta työelämässä vuonna 2024 valvontaraportin mukaan työsuojeluviranomaiset saivat vuoden 2024 aikana noin 630 työsyrjintään liittyvää yhteydenottoa. Syrjintään liittyviä valvontapyyntöjä käsiteltiin 186 ja pyyntöjen perusteella tehtiin 109 tarkastusta. Suurin osa tarkastuksista koski terveydentilan perusteella koettua syrjintää. Vammaisuus on puolestaan yksi yleisimmistä syrjintäperusteista, jonka vuoksi yhdenvertaisuusvaltuutettuun otetaan yhteyttä. Näistä viranomaisten tietoja tukevat myös järjestökentän havainnot, kuten Vammaisforumin kysely, josta ilmeni, että 57 % vastaajista oli kokenut syrjintää työnhaussa. Syrjintä on yleistä koko EU:n tasolla, sillä Eurobarometri-tutkimuksessa kävi ilmi, että 52% vammaisista henkilöistä kokee tulleensa syrjityksi.

Työmarkkinoilla vammaisuuteen liittyvä syrjintä voi ilmetä sekä rakenteiden että asenteiden tasolla. Ableismi tarkoittaa oletusta, että oletusarvoisesti työntekijä on vammaton. Se näkyy esimerkiksi rekrytointikäytännöissä, joissa toimintakyvyn moninaisuutta ei huomioida, tai työolosuhteissa, jotka suunnitellaan vain vammattomille. Disabilismi taas viittaa suoraan syrjintään ja alistavaan kohteluun, joka nousee uskomuksesta, että vammaiset henkilöt olisivat muita alempiarvoisia. Se voi näkyä esimerkiksi siinä, että vammaista työnhakijaa ei edes kutsuta haastatteluun, vaikka hänen osaamisensa olisi kiistatonta.

Täsmätyökyisiä ovat pitkäaikaistyöttömät, joiden työ- ja toimintakyky on alentunut vamman, sairauden tai sosiaalisten syiden takia. Tutkimukset osoittavat sairauksien ja vammojen johtavan pitkäaikaistyöttömyyteen, mutta toisaalta pitkäaikaistyöttömyys itsessään lisää riskiä sairastua. Kaikkien pitkäaikaistyöttömien työ- ja toimintakyky ei ole alentunut vamman, sairauden vuoksi ja toisaalta kaikki pitkäaikaissairaat ja vammaiset työnhakijat eivät kategorisesti ole pitkäaikaistyöttömiä.

Tiedot pitkäaikaissairauksista ja vammoista tulevat työllisyyspalveluiden järjestelmän kautta. Tämän vuoksi on tärkeää huomioida, ettei kyseinen tilasto osoita todellista pitkäaikaissairaiden ja vammaisten työnhakijoiden lukumäärää, sillä osa työnhakuun vaikuttavista vammoista tai sairauksista ei ole viranomaisjärjestelmän tiedossa. Toisaalta pitkäaikaistyöttömien joukossa on suuri määrä työnhakijoita, joille työllistyminen ei tosiasiassa ole vaihtoehto tukitoimista tai palveluista huolimatta.

Tarkastelemalla vammaisten ja pitkäaikaissairauden määrän kehitystä tilastojen valossa (kuva 4), voidaan huomata absoluuttisen määrän kasvaneen pääkaupunkiseudulla ja Uudellamaalla voimakkaasti alueiden yleisen väestökehityksen mukaisesti. Pääkaupunkiseudulla vuonna 2018 pitkäaikaissairaita ja vammaisia työnhakijoita oli noin 4800, siinä missä vuonna 2025 määrä on noin 8600. Koko maan osalta luvut ovat käytännössä samalla tasolla vuonna 2025 verrattuna vuoden 2018 tilanteeseen.

Uudellamaalla pitkäaikaissairauden ja vammaisten työnhakijoiden osuus pitkäaikaistyöttömistä vaihtelee suuresti riippuen, mitä ikäryhmää tarkastellaan. Vuosina 2020-2025 alle 30-vuotiaiden osalta kuukausitilastojen perusteella liikkuneet 6,6-3,5 % välillä, 25-49-vuotiaiden osalta 10-13 % välillä sekä yli 50-vuotiaiden ikäryhmässä 16-18 % välillä. Havainto korostaa täsmätyökyvyn huomioista myös osana ratkaisua konkarityöllisyyden haasteiden ratkaisua, sillä muutokset työkyvyssä painottuvat voimakkaasti yli 60-vuotaisiin.

Pitkäaikaistyöttömien ja työkyvyttömyyseläkkeellä olevien lisäksi tilastollisesti on syytä tarkastella ryhmää muut työvoima ulkopuolella olevat. Tähän ryhmään kuuluvat täsmätyökykyisyyteen liittyen työvoimapoliittisissa aktivointipalveluissa olevat sekä ryhmä, joka jää statukseltaan tuntemattomaksi. Täysin statukseltaan tuntemattomista tiedetään, etteivät he ole työssä, opiskele, eläkkeellä, työttömiksi rekisteröity eivätkä asevelvollisuutta suorittamassa. Voidaan olettaa tässä ryhmässä olevan merkittävässä määrin henkilöitä, joilla terveydentila tai sosiaaliset syyt alentavat työkykyä. Yhteensä nämä ryhmät muodostavat yli 24 000 hengen tilastollisen ryhmän, joka syytä ottaa huomioon pitkäaikaistyöttömyydestä puhuttaessa (kuva5). Oheiseen tilastoon liittyen on huomioitava, että uusimpien tietojen mukaan aktivointiasteet ovat maanlaajuisesti valitettavasti laskeneet työllisyyspalveluiden järjestämisvastuun siirron jälkeen 2025. Pitkäaikaistyöttömyys on nousussa, joten laskun syynä ei ole aktivointitarpeessa olevien määrän laskusta, vaan pikemminkin haasteista palveluohjaukseen ja palveluiden järjestämiseen liittyen.

Osa- ja täsmätyökykyisyyden kansainvälinen vertailu on erittäin monimutkaista, kuten myös Suunnanetsijä-blogissa on aiemmin todettu. Maiden väliset erot kielellisissä käsitteissä, lainsäädännössä, tilastoinnissa ja etuusjärjestelmissä tekevät nykytilanteessa vertailun lähes mahdottomaksi. Vielä vaikeampaa on muodostaa vertailukelpoista kuvaa pääkaupunkiseutujen tilanteesta, sillä jo Suomen sisällä alueellinen tilannekuva on haastava. Kansainvälisissä tarkasteluissa onkin syytä perehtyä kunkin maan omaan lainsäädäntöön ja erityisesti etuuksia koskeviin säädöksiin. Pohjoismaissa laaditut raportit kuitenkin osoittavat, että täsmätyökykyisten asema työmarkkinoilla on kauttaaltaan muuta väestöä heikompi, eikä kyse ole missään maassa marginaalisesta ilmiöstä.

Pohjoismaiden ministerineuvoston tietojen mukaan Noin neljäsosa (25 %) Pohjoismaiden työvoimasta on jossain muodossa vammaisia. Ministerineuvosto on myös todennut, että nuoret NEET-ryhmässä (ei työssä, ei koulutuksessa tai koulutuksessa) ovat kaksi kertaa todennäköisemmin vammaisia kuin ikätoverinsa. Erot vammaisten ja ei-vammaisten työssäkäynnissä ovat edelleen merkittäviä, vaikkakin tilanne on kehittynyt positiiviseen suuntaan vuoden 2014 jälkeen.

Ruotsi

Ruotsin tilastokeskuksen mukaan 16–65-vuotiaasta väestöstä 778 000 ihmisellä on jokin vamma. Hieman yli 8 prosentilla työikäisestä väestöstä on vamma, joka vaikuttaa heidän työkykyynsä. Työllisten osuus vammaisista on 53 prosenttia, kun se on muusta väestöstä 80 prosenttia Ruotsissa. Tilastokeskus on myös todennut työllisten osuuden toimintarajoitteisten ryhmän osalta olevan 53 prosenttia, kun se on muusta väestöstä 80 prosenttia. Ruotsin työvoimaviranomaisen (Arbetsförmedlingen) tiedoista selviää, että Tukholman läänissä yli 24kk työttöminä olleilla työnhakijoilla 35-40 % omaa työkyvyn rajoitteen (funktionsnedsättning), kun tarkasteluun otetaan vuodet 2019-2025. Samalla on hyvä huomioida Ruotsin valtiontalouden tarkastusvirasto todennut, että työvoimahallinnon työssä tämän ryhmän kanssa on tehottomuutta. Joka kymmenes työvoimahallinnoon rekisteröitynyt joutuu odottamaan yli kolme vuotta toimintarajoitteen tunnistamista, ja useissa tapauksissa toimintarajoitetta ei tunnisteta lainkaan. IFAU (Institutet för arbetsmarknads- och utbildningspolitisk utvärdering) on tutkimuksissaan tehnyt havainnon, jonka mukaan vammaisuus tai alentunut työkyky on huomattavasti yleisempää työn ja koulutuksen ulkopuolella olevilla NEET-nuorilla kuin muilla nuorilla Ruotsissa. 30 % 20–25-vuotiaista ruotsalaisista NEET-nuorista omaa vamman tai toimintarajoitteen, siinä missä työssä tai koulutuksessa olevilla vastaava luku on vain 5 %.

Norja

Vuoden 2024 lopussa Norjassa oli yli 230 000 henkilöä, jotka oli rekisteröity alentuneen työkyvyn (nedsatt arbeidsevne) -ryhmään, mikä vastaa noin 6–7 prosenttia työikäisestä väestöstä. Suurin osa heistä saa Arbeidsavklaringspenger (AAP) -etuuden, joka turvaa toimeentuloa, kun työkyky on alentunut vähintään 50 prosenttia sairauden, vamman tai muun syyn vuoksi. AAP:n tavoitteena on tukea työelämään paluuta erilaisten kuntoutustoimenpiteiden, koulutuksen ja tilapäisten työllisyysratkaisujen avulla. Joulukuussa 2024 noin 155 000 AAP:n saajaa oli rekisteröity alentuneen työkyvyn -ryhmään, ja lisäksi lähes 67 000 henkilöä osallistui työmarkkinatoimenpiteisiin, kuten koulutukseen. Norjassa erityisesti nuorten kohdalla mielenterveyden häiriöt korostuvat, sillä alle 30-vuotiaista AAP:n saajista jopa 72 prosentilla päädiagnoosina on psyykkinen sairaus. Norjan työ- ja hyvinvointihallinnon viranomaisen (Arbeids- og velferdsforvaltningen, Lyh. NAV) työmarkkinatoimet kohdentuvat voimakkaasti osan työkykynsä menettäneisiin asiakkaisiin. Norjassa NEET‑nuoria (työ- ja koulutuksen ulkopuolella) on vähemmän kuin verrokkimaissa keskimäärin, mutta heidän kokemansa haasteet ovat selvästi vakavampia norjalaisten tutkimusten mukaan, joka osaltaan liittyy Norjan erittäin alhaiseen työttömyysasteeseen. Norjalaisissa tutkimuksissa on todettu, että nuorten mielenterveysongelmat ja somaattiset pitkäaikaissairaudet ovat keskeisiä tekijöitä NEET-statuksen taustalla.

Viro

Virossa osatyökykyisyys on hallinnollinen kategoria. Työkyky arvioidaan Töötukassan (Viron työttömyysvakuutusrahasto) kautta prosessissa, jota kutsutaan nimellä työkyvyn arviointi (töövõime hindamine). Sen lopputuloksena henkilö luokitellaan joko täysi työkyky (täielik töövõime), osittainen työkyky (osaline töövõime) tai puuttuva työkyky (puuduv töövõime). Vuosittain Virossa tehdään noin 50 000 työkyvyn arviointia, joista 46,6 prosenttia sai päätöksen osittainen työkyky (osaline töövõime) ja noin neljännes puuttuva työkyky (puuduv töövõime). Yhteensä noin 11 prosenttia Viron työikäisestä väestöstä kuuluu osittain tai kokonaan alentuneen työkyvyn piiriin. Erityistä tässä mallissa on se, että osittainen työkyky (osaline töövõime) ei tarkoita työelämästä vetäytymistä, vaan siihen liittyy velvollisuus pysyä aktiivisena, joko työnhaussa, työssä tai koulutuksessa samalla kun henkilö saa oikeuden työkykytuki-etuuteen (töövõimetoetus). Virossa on tunnistettu työkyvyn haasteiden olevan erityisesti Etelä-Virossa suhteellisesti yleisempää muuhun maahan verrattuna, joka osaltaan selittyy väestön ikärakenteesta johtuen. Virolaiset tutkimukset ovat nostaneet esiin, että 44,6 % niistä nuorista, joilla oli alentunut työkyky tai vamma, oli NEET-statuksella, eli lähes joka toinen tämän ryhmän nuori on työelämän ja koulutuksen ulkopuolella.

Tanska

Tanskassa täsmätyökykyisten määrää voidaan hahmottaa seuraavien lukujen kautta. Vuonna 2023 fleksjob-järjestelmässä työskenteli noin 107 000 henkilöä, minkä lisäksi noin 30 000:lla oli oikeus fleksjobiin, mutta he eivät olleet vielä löytäneet työpaikkaa. Fleksjob tarkoittaa työsuhdetta, jossa henkilön työkyky on pysyvästi ja olennaisesti alentunut (varigt og væsentligt nedsat arbejdsevne), mutta hän voi silti osallistua työelämään mukautetuin ehdoin. Työnantaja maksaa palkan tehdyn työpanoksen mukaan, ja kunta täydentää ansion fleksløntilskud-tuella, jotta kokonaisansio vastaa kokoaikatyötä. Järjestelmä tarjoaa näin mahdollisuuden pysyä työelämässä sen sijaan, että siirryttäisiin suoraan førtidspension-eläkkeelle. Pysyvästi työmarkkinoiden ulkopuolella olevia, førtidspension-eläkettä saavia, on Tanskassa yli 220 000 henkilöä. Yhteensä tämä tarkoittaa, että noin 350 000–360 000 tanskalaista, eli arviolta 10–12 prosenttia työikäisestä väestöstä, on joko osittain tai kokonaan alentuneen työkyvyn vuoksi tukijärjestelmien piirissä