Pääkaupunkiseudulla ammatillisen koulutuksen suorittaneiden työttömyys on ollut pitkään korkeampaa kuin korkeakoulutettujen, mutta ilmiön taustalla olevista mekanismeista on ollut vain rajallisesti koottua tietoa. Selvityksessä tarkastellaan ammatillisen koulutuksen suorittaneiden työttömyyttä Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Kauniaisissa vuosina 2020–2025.
Selvitys yhdistää tilastollisen analyysin, kotimaisen ja kansainvälisen tutkimuskirjallisuuden sekä asiantuntijahaastattelut. Tarkastelun kohteena ovat muun muassa koulutus- ja työmarkkinarakenteet, työmarkkinoiden kohtaanto, kielitausta, työkyky sekä jatkuvan oppimisen mahdollisuudet. Tavoitteena on tunnistaa niitä rakenteellisia tekijöitä, jotka selittävät ammatillisen koulutuksen suorittaneiden muuta korkeakoulutettua väestöä korkeampaa työttömyyttä pääkaupunkiseudulla.
Selvitys on Ami-säätiön oma julkaisu, jonka on laatinut Ami-säätiön työmarkkinatiedon asiantuntija Henry Saarinen. Selvityksen tavoitteena on tarjota tutkimukseen, tilastoihin ja asiantuntijatietoon perustuva tietopohja koulutus-, työllisyys- ja osaamispolitiikan kehittämisen tueksi.
Viittausohje: Saarinen, H. (2026). Ammatillisen koulutuksen suorittaneiden työttömyys pääkaupunkiseudulla 2020-2025. Zenodo. https://doi.org/10.5281/zenodo.20797441