Joskus toisessa päässä ei ole enää edes ihmistä
– Kahdesti olen avannut haastatteluvideon ja huomannut puhuvani tekoälyn kanssa. Huomasin sen minuutin sisällä – jos on katsonut tarpeeksi tekoälyvideoita, huomaa kyllä, milloin kyse ei ole oikeasta ihmisestä, kertoo Marina.
Hän täsmentää, ettei vastusta tekoälyä. Kyse on oikean työkalun valitsemisesta oikeaan tilanteeseen.
– Olen hakenut pääasiassa ohjelmistotestauksen tehtäviin. Tekoäly on hyödyllinen väline, vähän niin kuin Photoshop valokuvaajalle. Mutta kun tajusin puhuvani työhaastattelussa tekoälyavatarille, suljin puhelun. Se ei ole kohteliasta.
Marina hakee kuukaudessa 40–60 yritykseen. Hänen päivänsä näyttävät usein aivan työpäiviltä: kuusi tuntia, kahdeksan tuntia, uudestaan ja uudestaan.
– Hiljaisuus on pahinta. Käyt haastattelussa, he sanovat voivansa tehdä sinulle tarjouksen, ja sitten tulee hiljaisuus.
Aiemmin rekrytointiprosessissa saattoi olla kolme tai neljä vaihetta. Nyt niitä voi olla kuusi tai seitsemän.
Marina arvostaa sitä, kun työnantaja kertoo avoimesti, mitä he tarvitsevat.
– Yksi yritys sanoi etsivänsä henkilöä, jolla olisi kahdeksan vuoden työkokemus Euroopasta, ja minä sanoin, että selvä, etsin muualta. Se ei tarkoita, että olisin huono. He tarvitsevat jonkun toisen.
– Haluan olla osa tätä yhteiskuntaa. Olen koulutettu ja haluaisin olla hyödyksi tälle yhteiskunnalle ja muille ihmisille. Vaikeinta on tunne siitä, etten tee mitään hyödyllistä.