Moni muistaa varmaankin vanhan intialaisen tarinan sokeista miehistä, jotka kohtaavat norsun. Yksi koskettaa kärsää ja luulee sitä paksuksi käärmeksi. Toinen tunnustelee korvaa ja pitää sitä viuhkana. Kolmas tarttuu jalkaan ja uskoo koskettavansa puunrunkoa. Jokainen heistä on omasta suppeasta näkökulmastaan oikeassa, mutta kokonaisuus eli itse norsu jää pimentoon.
Tämän saman vertauksen nostaa esiin brittiläinen yhteiskuntatieteilijä Sir Geoff Mulgan tuoreessa Substack-kirjoituksessaan[1]. Mulganin mukaan meillä on taipumus lähestyä kompleksisia yhteiskunnallisia ongelmia siten, että akateemiset tieteenalat ja yhteiskunnallinen keskustelu juuttuvat omiin kapeisiin siiloihinsa.
Yksi ongelma, monta diagnoosia
Mulgan havainnollistaa asiaa ajankohtaisella ja Ami-säätiön kannalta relevantilla NEET-tilanteessa olevien nuorten esimerkillä eli nuorilla, jotka ovat työn, koulutuksen ja harjoittelun ulkopuolella. Kysymys on viime kädessä siitä, miksi nuoria putoaa yhteiskunnan rattaista ja miten heitä voitaisiin tukea löytämään paikkansa yhteiskunnassa. Tämä on kuuma aihe niin Britanniassa kuin Suomessakin.
NEET-ilmiöstä puhuttaessa törmätään nopeasti siihen, että eri asiantuntijat ja tahot tarjoavat aivan erilaisia diagnooseja:
- Taloustieteilijät nostavat esiin alhaiset aloituspalkat ja taloudellisten kannustimien puutteet.
- Kasvatustieteilijät ja psykologit puhuvat kouluviihtyvyydestä, opetuksen laadusta, mielenterveydestä ja vaikeasti mitattavista metataidoista, kuten itseluottamuksesta ja tiimityötaidoista.
- Sosiologit ja kulttuuritutkijat puolestaan tarkastelevat perhetaustan, vertaisryhmien ja vaikkapa sosiaalisen median vaikutuksia nuorten elämään.
Jokaisella tieteenalalla on tarjota näkökulmansa tueksi tutkittua tietoa. Ongelmaksi kuitenkin muodostuu se, että tuijottaessamme vain yhtä näkökulmaa (esimerkiksi pelkkää koulutusjärjestelmää tai pelkkiä taloudellisia tukia) ratkaisut jäävät väistämättä vajaiksi.
Kohti oivalluspiirejä ja yhteistä synteesiä
Mulganin ratkaisu tähän siiloajatteluun ovat ns. ”oivalluspiirit” (discovery circles). Ajatus on yksinkertainen mutta tehokas: kootaan yhteen eri alojen asiantuntijoita, tutkijoita ja käytännön toimijoita jakamaan näkökulmansa, etsimään yhteisiä kohtia ja ristiriitoja sekä rakentamaan yhdessä laajempi, moniulotteisempi synteesi ongelmasta.
Käytännössä oivalluspiiri on noin puolentoista tai kahden tunnin mittainen vuorovaikutteinen tilaisuus, joka on suunniteltu sujumaan luontevasti vaikkapa kahvikupin äärellä tai etäyhteyksien kautta. Tilaisuus alkaa moderaattorin tiiviillä alustuksella, joka kirkastaa käsiteltävän kysymyksen ja sen ajankohtaisuuden. Tämän jälkeen asiantuntijat ja kokemusasiantuntijat avaavat ilmiötä omista näkökulmistaan lyhyissä puheenvuoroissaan.
Seuraavaksi siirytään ristiinkeskusteluun, jossa alustajat pääsevät kommentoimaan toistensa ajatuksia ja tunnistamaan eri tieteenalojen välisiä yhtymäkohtia tai kitkapintoja. Keskustelu laajennetaan sen jälkeen myös muulle yleisölle, ja tarvittaessa ryhmää voidaan jakaa pienempiin pöytiin syventämään pohdintaa siitä, mikä alustuksissa oli vakuuttavaa ja mikä mahdollisesti jäi pimentoon.
Ennen loppuyhteenvetoa alkuperäiset alustajat saavat vielä tilaisuuden kertoa, miten heidän oma näkökulmansa ilmiöön ehti muuttua kuullun perusteella. Lopuksi tilaisuus huipentuu yhteisen synteesin laadintaan. Siinä kootaan yhteen kaikki se, mitä ilmiöstä tiedetään eri kulmasta katsottuna ja määritellään kaikki sellaiset avoimet kysymykset, joihin vielä tarvitaan uutta tutkimusta, kokeiluja tai käytännön tekoja.
Tämä ajatus osuu ytimekkäästi myös siihen työhön, jota esimerkiksi Ami-säätiö tekee pääkaupunkiseudulla NEET-tilanteessa olevien nuorten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi.
Ami-säätiö oivalluspiirin synnyttäjänä
Ami-säätiö on työssään osoittanut, että nuorten syrjäytyminen tai koulutuksen ja työn ulkopuolelle jääminen ei ole yksi selkeä ongelma, joka ratkaistaisiin yhdellä kansallisella hokkus pokkus -tempulla. Se on vyyhti, jossa kietoutuvat yhteen mielenterveyshaasteet, oppimisvaikeudet, alueellinen eriarvoisuus, työelämän muuttuvat vaatimukset sekä nuorten omat tulevaisuudennäkymät.
Ami-säätiö voisi rakentaa kumppaneidensa kanssa yksittäisten oivalluspiirien ympärille jatkuvan oppimisprosessin, jossa nuoret, tutkijat, päättäjät ja käytännön toimijat etsivät yhdessä ratkaisuja. Kun eri toimijat yhdistävät voimavaransa, nuoren elämäntilannetta ei enää tarkastella pelkkänä koulutusvajeena tai työvoimapulana, vaan kokonaisvaltaisena ihmisen elämänpolkuna.
Säätiön roolina olisi pitää prosessi liikkeessä ja huolehtia siitä, että keskustelut, kokeilut ja nuorten kokemukset rakentuvat toistensa varaan. Norsusta ei synny kokonaisempaa kuvaa vain kokoamalla sen ympärille lisää tunnustelijoita, vaan myös palaamalla yhdessä tarkistamaan, mitä aiemmin jäi huomaamatta.
[1] https://geoffmulgan.substack.com/p/sketching-elephants?subscribe_prompt=free