Rakensin menestyksekkään uran, koska pelkäsin
– Olen asunut Suomessa lähes seitsemäntoista vuotta, enkä ole koskaan itse valinnut, mitä teen työkseni. Kun valmistuin vuonna 2013, en saanut töitä suomalaisista alan yrityksistä, koska en puhunut suomea, kertoo työnhakija Anna.
Suurin osa Annan opiskelukavereista lähtivät ulkomaille opintojen jälkeen.
– Meitä Suomeen jääneitä ulkomaalaisia on hyvin vähän. Minä en voinut vain lähteä. Venäjän passilla oleskeluluvan siirtäminen toiseen Euroopan maahan on kallista ja riskialtista.
Niinpä Anna tarttui niihin mahdollisuuksiin, joita oli tarjolla.
– Ensimmäisen vakituisen työpaikkani löytäminen kesti viisi vuotta, ja päädyin IT-alalle ystävän suosituksesta – siellä maksetaan hyvin ja puhutaan englantia.
Stressi vaani suoriutumisen taustalla
Anna ei kuitenkaan tuntenut uravalintaansa täysin omakseen.
– Menestyin, koska pelkäsin. Se on kuin stressihäiriö: en halunnut palata työttömäksi, joten tein pitkiä päiviä ja tavoittelin titteliä ja rahaa. Minusta tuntuu, että ulkomaalaistaustaiset tekevät kaksi kertaa enemmän töitä, ja venäläisenä naisena minun on täytynyt tehdä kolme kertaa enemmän.
Anna päätyi johtamaan useita tiimejä. Työ oli erittäin hyvin palkattu, ja hän rakasti ihmisten kanssa työskentelyä – suunnittelijoiden mentorointia ja sen näyttämistä, miten he voivat kehittyä.
– Mutta itse ammattia en koskaan todella rakastanut. Minulla ei yksinkertaisesti ollut siihen sisäsyntyistä motivaatiota. Viisitoista vuotta työskentelyä sellaisen asian parissa, jota et halua tehdä, on kuin rakkaudeton avioliitto.
Työn seurauksena oli masennus.
– Minulla ei ollut lainkaan motivaatiota. Pakotin itseni jatkamaan kunnes romahdin. Kun vakaa maailma alkaa järkkyä, sitä alkaa kysyä itseltään, mitä oikein tekee työelämällään.
”Haluan työskennellä ihmisten, en algoritmien kanssa”
Anna säästi rahaa, suunnitteli pakonsa ja irtisanoutui työstään. Työn loputtua hänellä meni puoli vuotta pelkästään lepäämiseen.
– Haluan työskennellä psykoterapeuttina – työskennellä ihmisten, en algoritmien, kanssa. Suomessa koulutus on suomeksi, ja ensi vuonna alkavassa englanninkielisessä ohjelmassa edellytetään pohjakoulutusta, jota minulla ei ole. Joten aloitan alusta.
Anna kiteyttää kokemuksensa näihin sanoihin:
– Uskon todella, että työttömyys ajaa monet ihmiset väärään paikkaan. He eivät tee sitä, mitä rakastavat, ja he pelkäävät, masentuvat ja palavat loppuun. He eivät näe ulospääsyä. Elämä on vain kerran elettävänä. Jos elät aidosti omaa elämääsi, voit antaa yhteiskunnalle paljon enemmän.