Syksyllä 2025 Ami-säätiö toteutti sidosryhmäkyselyn selvittääkseen, miten säätiön loppuvuonna 2022 käynnistynyt uusimuotoinen toiminta koetaan, missä on onnistuttu ja missä on vielä kehitettävää. Kysely oli myös tapa arvioida, miten säätiön tietoisesti valitsemia toimintatapoja – vuorovaikutusta, matalaa kynnystä ja yhteistyötä – koetaan sidosryhmien näkökulmasta.
Kyselyyn vastasi 56 henkilöä. Vastaajajoukko koostui erityisesti hankerahoituksen saaneista, Ami-säätiön tapahtumiin osallistuneista sekä säätiön tuottamaa työmarkkinatietoa hyödyntäneistä sidosryhmistä.
– Kokonaiskokemus toiminnastamme oli myönteinen. 80 prosenttia vastaajista oli erittäin tyytyväisiä kokemuksiinsa kanssamme toimimisesta ja vähintään melko myönteisenä kokemusta pitää jo 97 prosenttia. Tämä toimii hyvänä lähtötasona mutta tavoitteenamme on, että vieläkin useampi kokee toimintamme erittäin hyödylliseksi, summaa ohjelmajohtaja Anna Aalto kyselyä.
Tapamme toimia on otettu hyvin vastaan
Kyselyyn vastanneet antoivat paljon myönteistä palautetta Ami-säätiön tavasta toimia: Säätiö koettiin inhimillisenä, keskustelevana ja joustavana toimijana – kumppanina, jonka kanssa on helppo tehdä yhteistyötä. Tämä näkyi erityisen selvästi hankeyhteistyötä koskevissa vastauksissa.
Hankeyhteistyö tarkoittaa vapaaehtoista yhteydenpitoa ja tukea hankkeen toteuttamiseen koko hankeaikana. Lisäksi yhteistyön tavoitteena on tukea hankkeiden onnistumista ja vahvistaa niiden tulosten vaikuttavuutta.
– Hankerahoitusta saaneet kuvasivat yhteistyötä selkeäksi, hakijalähtöiseksi ja aidosti hankkeiden onnistumista tukevaksi. Säätiön roolia ei nähty vain rahoittajana, vaan kumppanina. Koska tämä on ollut hankeyhteistyön kehittämisen tietoinen tavoite, olemme tulokseen tyytyväisiä, jatkaa Aalto.
Työmarkkinatieto ja tapahtumat koetaan hyödyllisiksi
Sidosryhmät pitivät Ami-säätiötä hyödyllisenä toimijana pääkaupunkiseudun työmarkkinoilla. Erityisesti työmarkkinatietoa pidettiin luotettavana ja omaa työtä tukevana. Myös tapahtumat saivat kiitosta sisällöistään, sujuvuudestaan ja mahdollisuuksista keskusteluun ja verkostoitumiseen.
Säätiön tuottamaa työmarkkinatietoa pidetään myös luotettavana ja se oli alue, joka kiinnosti kyselyn vastaajia eniten Ami-säätiön toiminnassa.
– Se, että työmarkkinatieto koetaan luotettavaksi, on tärkeä signaali, sillä olemme koko ajan pyrkineet siihen, kertoo säätiön työmarkkinatiedon asiantuntija Henry Saarinen.
Kyselyn tuloksia hyödynnetään konkreettisesti toiminnan ja viestinnän kehittämisessä
Monet kyselystä nousseet kehittämistoimet ovat jo käynnissä tai sisältyvät Ami-säätiön vuoden 2026 toimintasuunnitelmaan. Esimerkiksi spontaaneissa vastauksissa säätiötä ei yhdistetty niinkään sen painopisteisiin tai tavoitteisiin, vaan yleisemmin työmarkkinoihin.
– Aloitimme loppuvuodesta ohjelmatyön sivujen uudistamisen, tuoden työmme painopisteitä ja muutostavoitteita paremmin esiin. Myös työmarkkinatiedon löydettävyyttä parannettiin ja jatkamme tätä työtä yhä. Tänä vuonna tuomme myös hankkeiden ja tutkimusten tuloksia entistä vahvemmin esiin, kertoo Aalto sidosryhmäkyselystä poikineisiin toimenpiteisiin.
– Kysely toimii meille työkaluna, jonka avulla suuntaamme kehittämistä sinne, missä sillä on sidosryhmien näkökulmasta eniten merkitystä, Aalto lisää.
Tutustu ohjelmatyöhön tästä: Yleistä ohjelmatyöstä – Ami-säätiö.
Tutustu työmarkkinatietoon tästä: Tietoa Pohjolan työmarkkinoista – Ami-säätiö.
Tutustu rahoitusta saaneisiin tutkimuksiin ja hankkeisiin tästä: Hanke-esittelyt ja tutkimukset – Ami-säätiö.