Saara Leppänen tutkii, miten inklusiivisuus rakentuu neurovähemmistöön kuuluville työntekijöille työpaikan jokapäiväisissä käytännöissä. Etnografinen tutkimus vie huomion siihen, mitä työyhteisöissä todella tapahtuu. Leppänen tekee väitöskirjaa Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa.
Kun Saara Leppänen alkoi suunnitella väitöstutkimustaan, hän löysi tutkimusaukon. Henkilöstöjohtamisen tutkimuksessa oli käsitelty fyysisiä vammoja ja työkykyä, mutta yksi tutkimusalue puuttui melkein täysin.
– Neuromoninaisuuteen liittyvä tutkimus oli HR-kontekstissa huomattavasti vähäisempää, eikä tästä aiheesta paljon puhuttu. Minua kiinnosti erityisesti tutkia työyhteisöjä ja organisaatioita, jotka työllistävät neurovähemmistöön kuuluvia ihmisiä, Leppänen kertoo.
Moniulotteinen neuromoninaisuus
Leppänen nostaa esiin, että neuromoninaisuuden ja neurovähemmistön käsitteiden rajat eivät ole yksiselitteisiä.
– Se, keiden katsotaan kuuluvan neurovähemmistöön, ei ole yksiselitteistä, vaan käsitteen piiriin sisällytetään eri yhteyksissä erilaisia ihmisryhmiä. Laajimmissa tulkinnoissa neurovähemmistöön voidaan lukea esimerkiksi myös henkilöitä, joilla on mielenterveyden häiriöitä.
Leppänen korostaa, että neurovähemmistöön kuuluvat ihmiset saattavat olla alttiita mielenterveysongelmille, mutta syyt haasteisiin löytyvät muualta:
– Mielenterveydelliset haasteet eivät johdu neuroerilaisuudesta, vaan siitä, että on vaikea elää ja mukautua yhteiskunnan tarpeisiin, kun yhteiskunta ei ota huomioon erilaisuutta, Leppänen summaa.
Etnografia vie tutkimuksen työn arkeen
Väitöstutkimustaan varten Leppänen teki etnografista tutkimusta palvelualan organisaatiossa ja seurasi pitkällä aikavälillä työn toteutumista työpaikan arjessa. Etnografian vahvuus on hänen mukaansa siinä, että tutkija ei tarkastele työyhteisöä vain jälkikäteen kerrottujen kokemusten kautta, vaan pääsee seuraamaan tilanteita, toimintaa ja vuorovaikutusta niiden tapahtumisympäristössä.
– Etnografisten menetelmien avulla pääsee käsiksi työn tekemisen arkeen ja siihen, millaisia tulkintoja työntekijät tekevät omasta työstään käytännön tilanteissa, Leppänen toteaa.
Leppäsen aineistossa on työntekijöiden, HR:n, esihenkilöiden ja johdon näkökulmia.
– Kiinnostavaa on katsoa, mikä heidän puheessaan ja käytännön työssä yhdistyy, hän jatkaa.
Kenelle tutkimus olisi hyödyksi?
Leppänen nimeää tärkeiksi tutkimustiedon hyödyntäjiksi HR-ammattilaiset, organisaatioiden johdon, esihenkilöt ja muut käytännön toimijat.
– Organisaatioiden osalta tutkimustuloksia pitäisi suunnata päätöksentekijöille, erityisesti niille, joilla on tahtotilaa kehittää yhdenvertaista niin työkulttuuria sekä
inklusiivisia toimimisen tapoja.
Leppänen pitää saavutettavuutta tärkeänä viestiessään tutkimuksesta. Pitkän väitöskirjan tai yksittäisten tieteellisten artikkelien lisäksi tarvitaan helposti omaksuttavia sisältöjä, jotta tutkimus todella tavoittaa työelämän toimijat.
– Tutkijan kannattaisi aktiivisesti tehdä tutkimuksesta synteesejä ja viedä niitä eteenpäin, jotta tutkimuksesta saataisiin mahdollisimman paljon hyötyä, Leppänen tiivistää.
Saara Leppänen on saanut Ami-säätiöltä 3 kuukauden henkilökohtaisen apurahan väitöstutkimukselleen: Inklusiivisuuden rakentuminen työpaikalla neurovähemmistöön kuuluville työntekijöille osana henkilöstöjohtamisen arjen käytäntöjä ja prosesseja
Lue henkilökohtaisten apurahojen saajista täällä: Vuoden 2026 henkilökohtaisten tutkimusapurahojen saajat