Ami-säätiön henkilökohtaiset tutkimusapurahat ovat haettavissa 1.12.2026–29.1.2027, ja seuraava hankerahoitusten hakuaika on 1.12.2026–31.3.2027. Molemmissa hauissa kannustamme tutkimusnäyttöä kokoaviin synteeseihin, kuten systemaattisiin kirjallisuuskatsauksiin ja meta-analyyseihin. Tässä kirjoituksessa työmarkkinatiedon asiantuntija Henry Saarinen tarkastelee, mitä suomalaisesta ammatillisen koulutuksen ja ammatillisen aikuiskoulutuksen tutkimuksesta tiedetään ja miksi synteesejä tarvitaan. Kirjoituksen jälkimmäisessä osassa ohjelmatyön asiantuntija Mari Oksanen kertoo, millaisia mahdollisuuksia synteeseille on Ami-säätiön hankerahoituksessa.
Kirjoitin aiemmin tänä syksynä Ami-säätiön vuoden 2027 tutkimusapurahahausta. Totesin siinä, että ammatillista osaamista koskeva tutkimustieto on hajallaan eikä muodosta helposti hahmotettavaa kokonaisuutta. Siksi kannustamme haussa erityisesti systemaattisiin kirjallisuuskatsauksiin, meta-analyyseihin ja muihin tutkimusnäyttöä kokoaviin synteeseihin.
Väite hajanaisuudesta perustui kuitenkin pitkälti omaan tuntumaani. Halusin selvittää, pitääkö se paikkansa.
Ensin on hyvä kertoa, mitä tarkoitamme ammatillisella osaamisella. Ami-säätiölle se on työelämälähtöinen osaamiskokonaisuus, joka muodostuu ja kehittyy ensisijaisesti toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa ja siihen rinnastuvissa työelämälähtöisissä oppimisen muodoissa. Siihen kuuluu myös kyky kehittää omaa osaamista ja työtä työelämän muuttuessa. Tämä rajaus osoittautui tärkeäksi, kun aloin selvittää tutkimuksen tilaa.
Kenttää on kartoitettu, tuloksia ei ole koottu
Lähdin liikkeelle yksinkertaisesta kysymyksestä. Onko suomalaisesta ammatillisesta koulutuksesta, ammatillisesta aikuiskoulutuksesta tai ammatillisesta osaamisesta tehty meta-analyysia tai laadullista metasynteesiä? Toisin sanoen, onko joku koonnut yhteen sen, mitä aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet?
Vastaus oli kiinnostavampi kuin odotin. Katsauksia löytyy, ja osa niistä on tuoreita. Teräs ja Virolainen (2018) kävivät läpi ammatillisen koulutuksen tutkimusta vuosilta 2007–2017. Isacsson ym. (2021) jatkoivat tarkastelemalla vuosien 2018–2020 väitöskirjoja ja vertaamalla niitä Ruotsiin ja Norjaan. Silvennoinen ym. (2025) kartoittivat 60 vertaisarvioitua artikkelia vuosilta 2020–2022. Upola ja Löfgren (2025) puolestaan kävivät läpi 23 toisen asteen ammatillisen koulutuksen väitöstutkimusta, jotka ovat valmistuneet vuoden 2018 reformin jälkeen. Myös Siirilä ja Laukia (2021) tarkastelivat 56 vertaisarvioitua artikkelia vuosilta 2016–2020 ja tunnistivat niiden perusteella 19 ammattikasvatuksen tutkimussuuntausta.
Nämä ovat arvokkaita töitä. Niiden ansiosta tiedämme melko hyvin, mitä ammatillisesta koulutuksesta on Suomessa tutkittu, missä yliopistoissa ja millaisin menetelmin.
Toiseen kysymykseen ne eivät kuitenkaan vastaa. Mitä tutkimus on osoittanut? Kartoitus kertoo, missä tutkimusta on tehty. Synteesi kertoisi, mitä siitä on opittu, kuinka vahvaa näyttö on ja missä tulokset ovat ristiriidassa keskenään. Varsinaista meta-analyysia tai metasynteesiä en löytänyt.
Rajaus toiseen asteeseen tekee aukosta vielä selvemmän. Ammattikorkeakoulupuolelta vastaavia katsauksia on tehty useampia (esim. Salo & Friman 2006; Friman ym. 2022). Toisen asteen ammatillista koulutusta käsitteleviä väitöskirjoja taas valmistuu vuosittain vain muutamia, ja niitä on syntynyt harvakseltaan lähes kaikissa Suomen yliopistoissa (Upola & Löfgren 2025).
Tutkimuskentän hajanaisuus ei ole vain oma havaintoni. Silvennoinen ym. (2025) korostavat, että ammatillisen koulutuksen tutkimus tarvitsee vahvempaa koordinointia ja pitkäjänteisempää suunnittelua. Heidän mukaansa tutkimuksen suuntautumisen ei pitäisi riippua liiaksi yksittäisten tutkijoiden ja koulutuksen kehittäjien osaamisesta ja kiinnostuksenkohteista. Myös muut kentän tutkijat ovat kiinnittäneet huomiota samaan ongelmaan. Asiantuntijat pitävät ammatillisen koulutuksen tutkimusta suhteellisen jäsentymättömänä ja tutkimuskulttuuria sirpaleisena (ks. Upola 2026). Isacsson ym. (2021) totesivat jo aiemmin, että tutkimus voisi olla systemaattisempaa.
Aukko on suurin siellä, missä aikuiset ovat
Selvin aukko koskee ammatillista aikuiskoulutusta. Se on yllättävää, sillä lähes puolet ammatillisten oppilaitosten opiskelijoista on opintoja aloittaessaan yli 25-vuotiaita. Isopahkala-Bouret ja Vähäsantanen (2023) totesivat Aikuiskasvatus-lehden pääkirjoituksessa, että aikuisten ammatillisia opintoja on tutkittu aikuiskasvatuksen näkökulmasta yllättävän vähän.
Sama näkyy väitöskirjoissa. Upolan ja Löfgrenin (2025) katsaukseen päätyneistä 23 väitöstutkimuksesta vain yksi keskittyy nimenomaisesti aikuisiin. Taskinen (2024) tarkasteli keski-ikäisinä lähihoitajakoulutukseen hakeneiden urasiirtymiä. Valtaosa väitöskirjoista käsittelee ammatillista koulutusta kokonaisuutena.
Kuva on samanlainen, kun tarkastelee ryhmiä, jotka ovat vuoden 2027 hakumme keskiössä. Täsmätyökykyisten, vieraskielisten, perusasteen varassa olevien aikuisten ja yli 55-vuotiaiden työllistymisestä on tehty yksittäisiä kirjallisuuskatsauksia, kuten Kuntoutussäätiön katsaus osatyökykyisten työllistymistä edistävistä keinoista (Paakkanen ym. 2023). En kuitenkaan löytänyt synteesiä siitä, mitä tiedetään näiden ryhmien osallistumisesta ammatilliseen aikuiskoulutukseen, osallistumisen esteistä ja koulutuksen yhteydestä työllistymiseen. Sama koskee ammatilliseen aikuiskoulutukseen kytkeytyvää jatkuvaa oppimista.
Kansainvälisesti tilanne on toinen. Esimerkiksi työvoimakoulutuksen ja muiden aktiivisen työvoimapolitiikan toimien vaikutuksista on tehty laajoja meta-analyyseja (Card ym. 2010; 2018). Suomalaista tutkimusta niissä on kuitenkin vähän, eikä tuloksia voi suoraan siirtää meidän järjestelmäämme.
Miksi tällä on väliä?
Ilman synteesiä tieto ei kasaannu. Jokainen uusi väitöskirja tai tutkimushanke aloittaa helposti omasta lähtöpisteestään, ja päätöksiä tehdään yksittäisten tutkimusten, selvitysten tai vakiintuneiden mielikuvien varassa. Tutkimukset ovat herkästi pistemäisiä.
Ammatillisella koulutuksella on lisäksi oma erityispiirteensä. Järjestelmä on muuttunut usein. Näyttötutkinnot otettiin käyttöön 1990-luvulla, ammatillinen koulutus uudistettiin perusteellisesti vuonna 2018, ja työllisyyspalvelut siirtyivät kuntiin vuonna 2025, joka vaikuttaa työttömien työnhakijoiden ammatillisen osaamisen kenttään. Jatkuvan oppimisen uudistuksen myötä vuoden 2022 alussa aloitti toimintansa Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus Jotpa, joka rahoittaa työikäisille kohdennettua, osaamistarpeiden ennakointiin perustuvaa koulutusta. Osa aiemmasta tutkimuksesta kertoo yhä kestävästi esimerkiksi siitä, miten aikuiset oppivat työssä. Osa taas kuvaa järjestelmää, jota ei enää ole. Ilman kokoavaa tarkastelua on vaikea sanoa, kumpaan joukkoon mikäkin tieto kuuluu.
Myös tutkimuksen rakenteet ovat olleet ohuet. Upola ja Löfgren (2025) huomauttivat, että alalta puuttui Suomesta professuuri. Ammatillista koulutusta tutkiva väitöskirjatutkija päätyy heidän mukaansa helposti kasvatustieteen marginaaliin, jossa ohjaajia ja vertaisia on vähän. Tähän on tulossa muutos, sillä Oulun yliopistoon on perustettu uusi ammattikasvatuksen professuuri, jonka yksi rahoittajista Ami-säätiö on. Professuuri ei kuitenkaan yksin kokoa jo tehtyä tutkimusta.
Tämä koskee myös meitä rahoittajana. Jos emme tiedä, mitä jo tiedetään, emme voi olla varmoja siitä, rahoitammeko todella uutta tietoa. Säätiönä haluamme myös nostaa asioita keskusteluun, ottaa kantaa ja tehdä ehdotuksia. Yksittäinen tutkimus on siihen hauras pohja, koska sen tulos voi olla poikkeus. Koottu näyttö kertoo, mihin voimme nojata. Samalla se antaa mittapuun, jota vasten voimme myöhemmin arvioida, onko tietomme ammatillisesta osaamisesta todella lisääntynyt.
Synteesi voi olla muutakin kuin meta-analyysi
Meta-analyysi on synteeseistä tunnetuin, mutta se edellyttää riittävän monta määrällistä ja keskenään vertailukelpoista tutkimusta. Suomalainen ammatillisen koulutuksen tutkimus on pitkälti laadullista (Upola & Löfgren 2025), joten puhdas meta-analyysi on monessa kysymyksessä vaikea toteuttaa.
Synteesi ei silti ole mahdoton. Laadullinen metasynteesi kokoaa yhteen tulkintoja esimerkiksi siitä, miten aikuiset kokevat koulutukseen hakeutumisen ja mikä heitä siinä estää (ks. Noblit & Hare 1988). Realistinen synteesi kysyy, mikä toimii, kenelle ja missä olosuhteissa (Pawson 2006). Kartoittava katsaus näyttää, missä tutkimusta on ja missä sitä ei ole (Arksey & O’Malley 2005). Myös kansainvälisen meta-analyysin ja suomalaisen näytön yhdistäminen on mahdollinen tapa selvittää, toimiiko jokin meidän kaltaisessamme järjestelmässä.
Synteesi voi myös päätyä toteamaan, että jostakin kysymyksestä on hyvin vähän tutkimusta. Sekin on tulos ja merkittävä sellainen. Silloin tiedämme, että aukko on todellinen eikä vain oletus.
Aukko on myös mahdollisuus
Oma kartoitukseni ei ole tyhjentävä systemaattinen katsaus, eikä tämän kirjoituksen tarkoitus ole sanoa asiasta viimeistä sanaa. Se kuitenkin vahvisti sen, mitä edellisessä kirjoituksessani arvelin. Ammatillisesta koulutuksesta on Suomessa tehty arvokasta tutkimusta, ja kenttää on myös kartoitettu. Kokonaiskuva siitä, mitä tutkimus on osoittanut, puuttuu kuitenkin edelleen. Selvimmin se puuttuu ammatillisesta aikuiskoulutuksesta.
Tähän aukkoon toivomme vuoden 2027 hauissa hakemuksia. Henkilökohtaisista tutkimusapurahoista järjestämme 26.11.2026 webinaarin, jossa kerromme teemojen uudistuksesta ja apurahojen hakemisesta. Post doc -hakijat voivat lisäksi varata keskusteluajan kanssamme ennen hakemuksen jättämistä.
Synteesin voi toteuttaa myös hankerahoituksella. Järjestämme 3.12.2026 klo 8.30-9.30 infotilaisuuden, jossa kerromme teemojen uudistuksesta ja hankerahoituksista yleisellä tasolla. Linkki ilmoittautumiseen: Webinaari-info: Teemojen uudistaminen ja hankerahoitukset 2027
Synteesitutkimuksen toteuttamisesta hankerahoituksella kertoo seuraavaksi kollegani Mari Oksanen.
Synteesin voi toteuttaa sekä henkilökohtaisella tutkimusapurahalla että hankerahoituksella
Aiheen näkökulmasta tarkasteltuna kaikki yllä olevat asiat ovat olennaisia myös silloin, jos kokoava tutkimus toteutettaisiin tutkimushankkeena hankerahoituksella. Ami-säätiön rahoitusmallissa molemmat toteutustavat eli henkilökohtainen tutkimusapuraha tai hankerahoitus ovat tutkimuksen toteuttamiseksi mahdollisia, sillä Ami-säätiö myöntää hankerahoitusta sekä selvityksiin, tutkimuksiin ja muuhun yleishyödylliseen tiedontuotantoon, että esimerkiksi kokeiluihin, pilotteihin ja muuhun kehittämistyöhön. Hankkeissa voidaan myös yhdistellä näitä molempia. Jos hakijaa kiinnostaa tämän tyyppisen tutkimuksen toteuttaminen, onkin kyse pitkälti sen arvioimisesta, kumpi toteutustapa sopisi omaan tai organisaation tilanteeseen paremmin.
Kuten edellä todettiin, ammatilliseen aikuiskoulutukseen liittyvä tutkimustieto ja aiheeseen liittyvä asiantuntijuus sijoittuu tällä hetkellä moneen paikkaan. Hankerahoitukseen perustuvassa toteutuksessa voisi tähän haasteeseen vastaamisessa olla se etu, että monen tutkijan välisen yhteistyön lisäksi hankerahoitusmalli mahdollistaa tutkimuksen toteuttamisen yhdessä muiden organisaatioiden kanssa. Näin hanketta toteuttava tutkijaryhmä voi olla laaja ja koota osaamista yhteen monesta eri paikasta.
Jos rahoitusta haetaan konsortiona, yksi organisaatio on vastuullinen toteuttaja suhteessa Ami-säätiöön, eli hankerahoitussopimus solmitaan aina yhden toimijan kanssa. Vastuutoteuttaja taas huolehtii maksatuksesta muille konsortion jäsenille. Tämä ei kuitenkaan aseta ehtoja sille, millä tavalla varsinainen työnjako tulisi hankkeessa eri organisaatioiden välillä toteuttaa. Lisätietoa konsortiona hakemisesta löydät hankerahoituksen infosivulta.
Entäs pääkaupunkiseutu?
Molemmissa rahoitustyypeissä huomiota kiinnitetään tiedon integroitumiseen pääkaupunkiseudun työmarkkinoille. Henkilökohtaisten tutkimusapurahojen puolella tämä tulee esille erityisesti vuorovaikutussuunnitelmassa, kun taas hankerahoituksen puolella hankesuunnitelmapohjassa pyydetään täyttämään esimerkiksi viestintään ja toiminnan juurruttamiseen liittyviä kohtia.
Tutkimushankkeet ovat kuitenkin pääkaupunkiseudun työmarkkinoille integroitumisen kannalta luonteeltaan hieman erilaisia kuin käytännöllisemmät hankkeet. Myös tutkimushankkeet eroavat tässä asiassa paljon toisistaan. Esimerkiksi haastattelututkimuksen kohdalla suunnittelu olisi yksinkertaisempaa: haastateltavat voisi esimerkiksi valita pääkaupunkiseudulla asuvien ihmisten keskuudesta.
Erityisesti kun kyseessä on metatutkimus, pääkaupunkiseutukeskeisyys ei ole näin suoraviivaisesti toteutettavissa. On luultavasti vaikeaa löytää juuri pääkaupunkiseutua koskevaa tietoa aikuisten ammatillisesta osaamisesta, ja samalla valtakunnallinen tieto voi olla todella tärkeää myös pääkaupunkiseudun näkökulmasta. Tämä ei tarkoita sitä, että pääkaupunkiseutuun liittyvää kriteeriä ei pystyisi tutkimuksessa huomioimaan.
Tärkeää on se, että myös systemaattisissa kirjallisuuskatsauksissa, meta-analyyseissa ja muissa tutkimusnäyttöä kokoavissa tutkimushankkeissa otettaisiin huomioon pääkaupunkiseutu niin hyvin kuin mahdollista. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että valtakunnallisen tason tutkimuksia tarkastelevassa tutkimushankkeessa saatujen tulosten hyödyntämistä ja levittämistä on suunniteltu toteutettavaksi hankkeessa erityisesti pääkaupunkiseutu huomioiden tai saatujen tulosten merkitystä tullaan arvioimaan hankkeessa erikseen pääkaupunkiseutua koskien. Nämä eivät suinkaan ole ainoat vaihtoehdot siihen, miten pääkaupunkiseutu voitaisiin synteesitutkimuksessa huomioida: uudenlaiset ideat ovat erittäin tervetulleita!