Ammatillisesta koulutuksesta puhutaan helposti yhtenä väylänä työelämään. Se on ymmärrettävää, mutta työllisyyden näkökulmasta liian karkea tapa katsoa asiaa.
Sama otsikko, ammatillinen koulutus, peittää alleen hyvin erilaisia tilanteita. Yhdelle perustutkinto on ensimmäinen ammatillinen askel peruskoulun jälkeen. Toiselle ammattitutkinto on työuran aikainen tapa päivittää osaamista. Kolmannelle erikoisammattitutkinto on jo pitkälle viedyn ammattitaidon syventämistä.
Jos nämä kaikki niputetaan samaan luokkaan, analyysi näyttää siistiltä mutta kertoo liian vähän.
Ami-säätiön selvityksen yksi käytännöllinen havainto on juuri tämä: ammatillisen koulutuksen sisällä tutkintotyyppi muuttaa työmarkkinakuvaa olennaisesti. Perustutkinto, ammattitutkinto ja erikoisammattitutkinto eivät ole vain saman koulutusportaan eri nimikkeitä. Ne asettuvat eri kohtiin ihmisen koulutus- ja työuraa.
Perustutkinto kantaa suurimman riskin
Työnvälitystilasto näyttää, mistä ammatillisen koulutuksen työttömyydessä määrällisesti puhutaan. Selvityksen mukaan pääkaupunkiseudun ammatillisista työttömistä noin 83 prosenttia oli joulukuussa 2025 perustutkinnon suorittaneita. Pitkäaikaistyöttömyydessä perustutkinnon paino oli vielä suurempi: ammatillisen koulutuksen sisäisissä pitkäaikaistyöttömissä perustutkinnon osuus oli noin 89 prosenttia.
Tämä ei tarkoita, että perustutkinto olisi huono tutkinto. Se tarkoittaa, että perustutkinto on usein työmarkkinasiirtymän herkin kohta.
Perustutkinnon suorittanut voi olla vasta tulossa työmarkkinoille. Hänellä voi olla vähän työkokemusta, heikot verkostot tai osaamista, jota työnantaja ei vielä osaa lukea luotettavaksi signaaliksi. Työnhakutilanteessa tämä näkyy pieninä kynnyksinä, jotka eivät ole pieniä sille, joka yrittää päästä ensimmäiseen kunnolliseen työpaikkaan.
Ammattitutkinnon suorittaneella lähtökohta on usein toinen. Moni on jo työelämässä tai ainakin lähempänä sitä. Siksi ammattitutkinnon matalampi työttömyys ei kerro vain tutkinnon sisällöstä, vaan myös siitä, millaisessa elämän- ja työuran vaiheessa tutkinto suoritetaan.
Sijoittumistilasto kertoo saman toisesta suunnasta
Vipusen sijoittumistilasto täydentää työnvälitystilaston kuvaa. Selvityksen mukaan pääkaupunkiseudun kuudesta valikoidusta ammatillisesta koulutuksen järjestäjästä valmistuneista 13,2 prosenttia oli työttömänä vuosi tutkinnon suorittamisen jälkeen, kun tilastovuodet 2020–2024 laskettiin yhteen. Vuoden 2024 tilastossa osuus oli 14,3 prosenttia, ja mittaus koski vuonna 2023 valmistuneiden tilannetta vuoden 2024 lopussa.
Mutta tässäkin on tärkeä rajaus. Aineisto sisältää perustutkinnot, ammattitutkinnot ja erikoisammattitutkinnot yhteensä. Se tekee kokonaisluvusta käyttökelpoisen yleiskuvan, mutta samalla se sekoittaa nuorten ensimmäisiä siirtymiä ja aikuisten työuran aikaista kouluttautumista.
Selvityksessä todetaan, että tämä vaikuttaa tulkintaan kahdella tavalla. Ensinnäkin aikuisten jatkokoulutuksen suorittaneet ovat usein jo työssä koulutuksen aikana, mikä painaa alan työttömyysprosenttia alaspäin. Toiseksi koulutusalojen erot voivat osittain johtua siitä, millaisia tutkintotyyppejä alalla suoritetaan. Esimerkiksi sosiaali- ja terveysalalla ammattitutkintojen osuus voi pienentää koko alan työttömyyslukua, kun taas joillakin aloilla perustutkinnot painottuvat enemmän.
Tätä ei pidä lukea niin, että luvut olisivat käyttökelvottomia. Päinvastoin. Ne ovat hyödyllisiä, jos muistamme, mitä ne mittaavat.
Ne eivät mittaa vain koulutusalan laatua. Ne mittaavat myös sitä, millaisia opiskelijoita ja työuria kyseisen alan tutkintoihin kytkeytyy.
Koulutusala ei yksin selitä työllistymistä
Koulutusalojen erot ovat selvityksessä suuria. Viiden vuoden summassa matalin työttömyys vuosi valmistumisen jälkeen oli turvallisuus- ja pelastusalalla (5,5 prosenttia) sekä sosiaali- ja terveysalalla (6,8 prosenttia). Korkeimmat osuudet olivat media- ja viestintäaloilla (26,9 prosenttia), tieto- ja viestintätekniikassa (21,3 prosenttia) sekä käsi- ja taideteollisuudessa (21,0 prosenttia).
Nämä luvut houkuttelevat nopeaan johtopäätökseen: koulutetaan vähemmän heikosti työllistäville aloille ja enemmän hyvin työllistäville aloille.
Joskus tällainen johtopäätös voi olla osa ratkaisua. Mutta yksinään se on liian yksinkertainen.
Sosiaali- ja terveysala näyttää työllistävän hyvin, mutta samalla selvitys osoittaa, että sote on myös suuri työttömyysvaranto ja rakenteellinen pula-ala. Samalla alalla voi siis olla sekä työvoimapulaa että työttömiä työnhakijoita. Silloin ongelma ei ole vain koulutusmäärä. Kysymys on myös työn ehdoista, osaamisen osuvuudesta, työkyvystä, kielitaidosta, työpaikkojen arjesta ja siitä, millaisia tehtäviä avoimissa työpaikoissa tosiasiassa on tarjolla.
Liiketaloudessa asetelma on toinen. Selvityksen mukaan liiketalous ja toimistotyö ovat yhtä aikaa suuri työttömyysvaranto ja kohtaantoaineiston perusteella ylitarjonta-ala. Siellä kysymys voi olla enemmän siitä, kuinka paljon alan tehtäviä syntyy, millaista osaamista niissä vaaditaan ja erottaako perustutkinto hakijan riittävästi työmarkkinoilla.
Siksi tutkintotyyppi ja koulutusala pitää lukea yhdessä. Muuten puhumme kohtaannosta niin yleisellä tasolla, ettei siitä seuraa hyviä päätöksiä.
Mihin tämä muuttaa hanketyötä?
Jos ammatillinen koulutus nähdään yhtenä työmarkkinapolkuna, hankkeet alkavat helposti samasta oletuksesta: lisätään osaamista, täydennetään koulutusta, vahvistetaan siirtymää työelämään.
Nämä voivat olla oikeita toimia. Mutta ne eivät vielä kerro, mihin kohtaan polkua pitäisi tarttua.
Perustutkinnon suorittaneen kohdalla ongelma voi olla ensimmäisen työpaikan kynnyksessä, osaamisen sanoittamisessa, työssäoppimisen laadussa, työnantajan riskikäsityksessä tai siinä, ettei tarjolla oleva työ sovi ihmisen toimintakykyyn. Ammattitutkinnon suorittaneen kohdalla kysymys voi olla enemmän urasiirtymästä, osaamisen päivittämisestä tai siitä, miten jo kertynyttä työkokemusta käytetään uuden tehtävän perustana.
Sama palvelu ei välttämättä osu molempiin.
Ami-säätiön näkökulmasta tästä seuraa aika konkreettinen vaatimus. Hyvän hankkeen pitäisi pystyä sanomaan, minkä tutkintotyypin ja työuran vaiheen ongelmaan se tarttuu. On eri asia tukea nuoren perustutkinnon suorittaneen ensimmäistä kunnollista työmarkkinasiirtymää kuin auttaa työssä olevaa aikuista päivittämään osaamistaan tai vaihtamaan tehtävää.
Jos tätä eroa ei tehdä, hanke voi näyttää järkevältä paperilla mutta osua liian yleiseen kohteeseen.
Mitä pitäisi mitata paremmin?
Ammatillisen koulutuksen työmarkkinakeskustelussa tarvitaan vähemmän yhtä kokonaistarinaa ja enemmän tarkennuksia keskusteluun.
Pitää tietää, missä perustutkinnon suorittaneiden siirtymä työhön katkeaa. Pitää erottaa, milloin korkea työttömyys johtuu alan kysynnän puutteesta, milloin tutkintotyypin rakenteesta ja milloin siitä, että työpaikan vaatimukset, työehdot tai rekrytointikäytännöt sulkevat hakijoita ulos. Pitää myös tunnistaa, milloin ammattitutkinnon hyvä sijoittuminen kertoo koulutuksen vaikutuksesta ja milloin siitä, että tutkinnon suorittajat olivat jo valmiiksi vahvemmassa työmarkkina-asemassa.
Tämä on tutkimus- ja hanketyölle hyvä uutinen, vaikka se tekee kuvasta monimutkaisemman. Kun ammatillinen koulutus puretaan tutkintotyyppeihin, työuran vaiheisiin ja koulutusaloihin, myös ratkaisut voidaan kohdistaa tarkemmin.
Muutoksen mittari voisi olla tämä: osaammeko seuraavissa hankkeissa ja selvityksissä sanoa, autammeko perustutkinnon suorittanutta ensimmäiseen työmarkkinasiirtymään, ammattitutkinnon suorittanutta uralla eteenpäin vai jotakin muuta ryhmää kokonaan?
Jos emme osaa, puhumme edelleen ammatillisesta koulutuksesta yhtenä polkuna, vaikka aineisto kertoo, että polkuja on useita.
Saarinen, H. (2026). Ammatillisen koulutuksen suorittaneiden työttömyys pääkaupunkiseudulla 2020-2025. Zenodo. https://doi.org/10.5281/zenodo.20797441
Voisiko tutkimuksesi auttaa löytämään ratkaisuja näihin kysymyksiin?
Ami-säätiö etsii uusia näkökulmia ja ratkaisuja siihen, miten ammatillisen osaamisen avulla voidaan vahvistaa työmarkkinoille pääsyä ja työelämässä pysymistä.
Rahoitamme tutkimusta ja kehittämishankkeita kahdesta teemasta: työmarkkinoiden reunamilta kohti työtä sekä jatkuva oppiminen. Ensimmäisessä etsimme keinoja vahvistaa heikommassa työmarkkina-asemassa olevien mahdollisuuksia päästä työmarkkinoille ammatillisen osaamisen ja koulutuksen avulla. Toisessa tarkastelemme, miten aikuisten ammatillista osaamista voidaan päivittää ja uudistaa työuran aikana sekä tukea näin työmarkkinasiirtymiä ja osaavan työvoiman saatavuutta.
Jos tutkimuksesi tai hankeideasi kytkeytyy näihin kysymyksiin, tutustu Ami-säätiön rahoitusmahdollisuuksiin. Lisätietoa henkilökohtaisista tutkimusapurahoista löydät Ami-säätiön tutkimusapurahasivulta. Henkilökohtaiset tutkimusapurahat vuodelle 2027 ovat haettavissa 1.12.2026-29.1.2027.