Kun samaa työpaikkaa hakee 600 ihmistä, yrittäminen ei aina riitä.
Valmistuin ylemmästä ammattikorkeakoulusta viime kesänä. Samalla työnhakukin muuttui. Terveydenhoitajana töitä löytyi joskus yhdellä puhelinsoitolla. Asiantuntijatehtävissä jokainen hakemus tuntuu olevan oma projektinsa.
Jokaisen työpaikan kohdalla pitää miettiä, kuka hakemuksen lukee. Saako oma persoona näkyä vai halutaanko vain turvallisia fraaseja? Kirjoitanko ihmiselle vai tekoälylle? Toistaiseksi on ollut hyvin tarjolla paikkoja, jotka vastaavat aidosti omaa kiinnostustani ja olen keskittänyt aikani niihin.
Sitten sähköpostiin tulee viesti: ”Olemme saaneet yli 400 hakemusta.”
Pettymys tulee jo siinä vaiheessa.
Ei ole aina työttömästä itsestään kiinni, työllistyykö
Työnhaussa puhutaan usein siitä, että pitää vain yrittää enemmän. Minusta siitä puuttuu yksi tärkeä asia: sattuma. Ei ole aina työttömästä itsestään kiinni, työllistyykö. Kun samaa paikkaa hakee satoja osaavia ihmisiä, kaikki eivät voi onnistua.
Yllättävintä ei silti ole ollut työnhaku.
Ikävöin entistä työyhteisöäni enemmän kuin osasin odottaa. Olen introvertti ja viihdyn hyvin yksin. Silti juuri ne maanantaiaamut, kahvipöytäkeskustelut ja ihmiset ovat jääneet eniten mieleen. En olisi uskonut sanovani niin.
Työttömyys ei ole vain työnhakua. Se on myös jatkuvaa epävarmuutta. Voi olla vaikea suunnitella kesää tai edes ensi viikkoa, koska töitä voi tulla milloin tahansa. Samalla elämä on laitettava tauolle.
Jos saisin työpaikan, tekisin jotain hyvin tavallista. Ostaisin ensimmäisestä palkasta uudet lenkkarit ja menisin hyvään ravintolaan syömään.