Kuluvan vuoden aikana uutiset työllisyystilanteesta ovat olleet huolestuttavia. Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan pitkäaikaistyöttömien määrä kasvaa nopeasti ja luvut lähestyvät jo 90-luvun laman tasoa. Työttömyys ei enää koske vain vähän koulutettuja tai teollisuuden murroksesta kärsiviä aloja, sillä yhä useammin työttömien joukossa ovat myös korkeasti koulutetut tai juuri valmistuneet nuoret.
Työttömyyteen liittyen nostan tässä blogissa esille tutkimuskirjallisuudessa tunnistetun ilmiön, joka saa julkisessa keskustelussa suhteellisen vähän huomiota, mutta on eräänlainen syvälle juurtunut rakenteellinen ongelma, joka jäykistää työmarkkinoita entisestään. Kyseessä on työttömyyteen liittyvä stigma, jossa työttömät työnhakijat, erityisesti pidempään työttömänä olleet nähdään vähemmän houkuttelevana työvoimana verrattuna työnhakijoihin, jotka ovat vaihtamassa työsuhteesta toiseen.
Tutkimukset osoittavat, että pitkäaikaistyöttömillä esiintyy keskimääräistä enemmän terveysongelmia ja puutteita koulutustaustassa (Maunu et al. 2023; Herbig et al. 2013). Näissä tilanteissa työllistymisen tukeminen vaatii usein useita toimia työllistymisen edistämiseksi, kuten esimerkiksi työvoimakoulutusta, sosiaali- ja terveyspalveluita sekä räätälöityä ja intensiivisempää työnhaun ohjausta. Tällä hetkellä työmarkkinatilanne on kuitenkin niin heikko, että pitkäaikaistyöttöminä tai pitkittyneen työttömyyden riskin alla on myös suuri joukko ihmisiä, jotka eivät tarvitse intensiivisempää työnhaun tukea, sosiaali- tai terveyspalveluita tai lisäkoulutusta. Heidän koulutus- ja osaamistasonsa on korkea, työmarkkinavalmiuksien ja työnhakutaitojen ollessa erinomaiset. Työttömyyden ainoana syynä onkin työpaikkojen merkittävä väheneminen yhdistettynä samanaikaiseen työttömyyden kasvuun.
Juuri tämän vuoksi on erityisen tärkeää nostaa työttömyyden stigma näkyviin. Kun avoimien työpaikkojen määrä aikanaan kasvaa taloustilanteen piristyessä, on tärkeää varmistaa, etteivät pitkään työttömänä olleet joudu syrjityiksi työnhaussa vain siksi, että työttömyys on pitkittynyt olosuhteista johtuen. Samalla on hyvä toki myös muistaa haasteet, jotka koskevat niitä työnhakijoita, joilla pitkittyneen työttömyyden katkaisu edellyttää muun muassa uudelleenkouluttautumista, kuntoutusta tai intensiivisempää työnhaun tukea.
Stigma voi vaikuttaa rekrytointiin
Länsimaisissa yhteiskunnissa elää vahvoja stereotypioita työttömien asenteista työhön ja heidän henkilökohtaisista puutteistaan, joita pidetään työttömyyden keskeisinä syinä (Oschmiansky et al. 2003; McFadyen 1998) ja nämä stereotypiat voivat vaikeuttaa työttömien työllistymistä (Krug et al. 2019). Onkin olemassa vahvaa tutkimusnäyttöä siitä, että työnantajien käyttäytymistä ohjaa työttömyyden leima. Tämä näkyy etenkin rekrytointikokeissa, joissa pitkä työttömyys johtaa vähäisempiin mahdollisuuksiin päästä työhaastatteluun (Oberholzer-Gee 2008; Nüß 2017; Kroft et al. 2013; van Belle et al. 2017; Norlander et al. 2020).
Tilastojen ja tutkimuksen kautta voidaan myös osoittaa työttömyyden pitkittymisen vaikeuttavan työllistymistä jolloin tilanne synnyttää eräänlaisen noidankehän työnhakijalle. Kun yhtälöön lisätään vielä tieto siitä, että työttömyys pitkittyessään nostaa sairastumisen riskiä, altistaa sosiaalisen suhteiden vähenemiselle sekä toimeentulovaikeuksille, muodostuu tilanteesta entistä haastavampaa työllistymisen kannalta.
Useat tutkimukset osoittavat, että pitkä työttömyysjakso voi vaikeuttaa uuden työn löytämistä. Tämä ilmiö selittyy usein niin sanotulla tilastollisella syrjinnällä, joka on rekrytoinnin epävarmoissa tilanteissa syntyvä mekanismi. Rekrytoijat tulkitsevat pitkän työttömyyden negatiiviseksi signaaliksi, koska heillä ei ole täyttä tietoa hakijan todellisesta osaamisesta tai soveltuvuudesta. Rekrytoijat saattavat ajatella, että jos henkilö on ollut pitkään työttömänä, hänellä on oltava jokin puute, jonka vuoksi toiset työnantajat ovat hänet hylänneet. Työttömyysjakso voidaan nähdä myös merkkinä siitä, että henkilön taidot ja tiedot eivät ole pysyneet ajan tasalla. Tämä on usein osa laajempaa kloonausilmiötä, jossa rekrytoijat suosivat alitajuisesti hakijoita, jotka muistuttavat heitä itseään tai yrityksen menestyneitä työntekijöitä. Jos yrityskulttuurissa on totuttu siihen, että työntekijöillä on jatkuva työhistoria, pitkä työttömyys nähdään poikkeamana (Akerlof, 1970; Spence, 1973; Schwab, 1986; Becker, 1971; Bonoli 2014; Kroft et. al 2013). Ilmiö on erityisen haitallinen nykyisessä heikossa työmarkkinatilanteessa, mikäli motivoituneet, ja osaavat työnhakijat joutuvat ikään kuin syrjityksi työnhaussa työttömyydestä ja sen kestosta johtuen. Ilmiö ei luonnollisesti koske kaikkia työantajia tai rekrytointitilanteita, mutta asian tiedostaminen on keskeistä ilmiön torjumiseksi.
On tärkeää ymmärtää, että pitkäaikaistyöttömien kohtaama syrjintä ei synny tyhjiössä, eikä sitä voi yksinomaan selittää yksittäisten rekrytoijien asenteilla tai päätöksillä. Taustalla vaikuttaa usein laajempi jaettu käsitys työttömyydestä, eli stigma. Esimerkiksi Ruotsissa toteutetussa kyselytutkimuksessa (Furåker & Blomsterberg 2003) selvitettiin työikäisten asenteita työttömiä kohtaan. Tulokset osoittivat, että nämä asenteet voivat olla yllättävän kielteisiä, ja että ne ovat laajasti jakautuneita väestössä. Lähes puolet vastaajista oli sitä mieltä, että työttömyys johtuu ennen kaikkea yksilön omista puutteista. Tämä kertoo siitä, että työttömyyteen liittyvä stigma on sisäistetty monilla yhteiskunnan tasoilla, jolloin se voi heijastua myös rekrytointikäytäntöihin. Kun työelämässä arvostetaan jatkuvaa työhistoriaa ja poikkeamat, kuten työttömyysjaksot, voivat näyttäytyä irrationaalisesti riskeinä rekrytoinneissa. Stigma toimii näin eräänlaisena suodattimena, joka ohjaa sekä yksilöllisiä mielikuvia että institutionaalisia käytäntöjä.
Mitä asialle voidaan tehdä?
Voidaan pohtia, mikä merkitys on sillä, millä tavalla julkisessa keskustelussa työttömyyttä käsitellään ja millä tavoin työttömistä työnhakijoista puhutaan. Julkisessa keskustelussa käytetty negatiivinen kieli ja kehystys korreloi vahvasti yleisön negatiivisten asenteiden kanssa työttömiä kohtaan. Kun keskustelussa puhutaan työttömistä passiivisena ryhmänä, se ”toiseuttaa” heidät ja luo vastakkainasettelua työssäkäyvien ja työttömien välille. Tällainen kielenkäyttö voi osaltaan ylläpitää työttömyyteen liittyvää stigmaa, joka heijastuu rekrytointeihin ja työllistymiseen. Työttömät työnhakijat eivät myöskään muodosta mitään yhtenäistä ryhmää, vaan ovat läpileikkaus suomalaisesta yhteiskunnasta, sillä työttömyyttä nykyisessä työmarkkinatilanteessa 2025 esiintyy laajasti eri ammattiryhmissä, eri koulutustaustan omaavissa ja eri ikäryhmissä.
Keskustelun tulisikin painottua työttömyyden rakenteellisiin syihin, kuten taloussuhdanteisiin ja niiden takana oleviin moniin syihin. Samalla olisi hyvä käydä faktapohjaista keskustelua muun muassa suhdanne- ja rakennetyöttömyydestä, sekä tuoda inhimillistä näkökulmaa työttömyyteen, kuten mediassa on viimeaikoina onneksi tehty, muun muassa antamalla tilaa suoraan koulutuksesta työttömyyteen valmistuneiden henkilökohtaisille kokemuksille.
Aika ajoin törmää kokemuksiin, joissa työnhakija on ikään kuin joutunut rekrytointitilanteessa selittämään ansioluettelossa olevia aukoja, kuten työttömyysjaksoja. Näitä työttömyysjaksoja syntyy tällä hetkellä merkittävälle määrälle työnhakijoita heikosta talous- ja työmarkkinatilanteesta johtuen ilman, että jaksoille olisi ”syytä”. Ensiarvoisen tärkeää onkin, että rekrytoivat tahot ymmärtävät nykyisen heikon työmarkkinatilanteen väistämättä aiheuttavan lukuisille ihmisille aukkoja ansioluettelossa, eikä kyse ole työnhakijoiden ”laiskuudesta”, heikosta motivaatiosta, passivoitumisesta tai osaamisen puutteista, kuten virheellisesti ja stereotyyppisesti jotkut voivat olettaa. Toisin sanoen rekrytoivin tahojen on tiedostettava heikon työmarkkinatilanteen yhteydet ansioluettelon aukkoihin ja pitkittyneeseen työttömyyteen.
Heikosta työmarkkinatilanteesta johtuva työttömyys ei ole yksittäisen työnhakijan heikkoudesta johtuva tekijä, eikä se kerro työnhakijan osaamisesta, motivaatiosta ja siitä, mitä lisäarvoa tämä voi työorganisaatioon tuoda. Samoin kuin katkeamaton työura tai paperilla erinomaiselta näyttävä ansioluettelo eivät kerro, minkälainen henkilö on työntekijänä, hänen motivaatiostaan tai minkälaisia uusia ja kehittäviä ajatuksia hän voi tuoda organisaatioon. Tätä ajatusta vahvistavat myös tutkimustulokset (esim. Van Iddekinge et al. 2019), joiden mukaan työhistoria ei ole luotettava ennuste siitä, miten hyvin hakija pärjää uudessa työympäristössä.
Voidaan myös pohtia, miten tekoälyavusteinen tai automatisoitu työhakemusten esikarsinta rekrytointiprosessissa toteutetaan niin, etteivät työttömät työnhakijat syrjäydy pois prosessista ja jatkoon pääse vain työsuhteessa olevat työnhakijat. Huomiota on myös syytä kiinnittää työllisyyspalveluiden toimintamuotoihin ja uusiin innovatiivisiin ratkaisuihin, jotka mahdollistavat työttömien työnhakijoiden ja työantajien kohtaamisen ilman, että työnhakijan status, kuten pitkittynyt työttömyys vaikuttaa asiaan.
Me Ami-säätiössä olemme kiinnostuneita kuulemaan blogin lukijoiden ajatuksia siitä, miten työttömyyden stigmaa saataisiin vähennettyä ja siten poistettua tämä työmarkkinoita jäykistävä ilmiö. Ajatuksia voit jättää esimerkiksi säätiön LinkedIn-kanavalla.
Lähteet:
- Akava Works (2025). Työttömyys- ja lomautuskatsaus 3/2025: Korkeakoulutettujen työttömyys kasvaa kaikissa ikäluokissa.
- Akerlof, G. A. (1970). Market for lemons – Quality uncertaintyand market mechanism. Quarterly Journal of Economics, 84,488–500.
- Bonoli, G. (2014). Employers’ attitudes towards long-term unemployed people and the role of activation in Switzerland. International Journal of Social Welfare, 23(2), 143–153.
- Furåker, B. & Blomsterberg, M. (2003). Attitudes towards the unemployed: An analysis of Swedish survey data. International Journal of Social Welfare, 12(3), 193–203.
- Helsingin Sanomat (4.8.2025). Valintamme ei kohdistunut sinuun. www.hs.fi (haettu 7.8.2025).
- Herbig, B., Dragano, N. & Angerer, P. (2013). Health in the long-term unemployed. Deutsches Ärzteblatt International, 110(23–24), 413–419.
- Jarosch, G. & Pilossoph, L. (2019). Statistical discrimination and duration dependence in the job finding rate. The Review of Economic Studies, 86(4), 1914–1947.
- Krug, G., Drasch, K. & Jungbauer-Gans, M. (2019). The social stigma of unemployment: Consequences of stigma consciousness on job search attitudes, behaviour and success. Labour Market Research, 53(1), Article 11.
- Kroft, K., Lange, F. & Notowidigdo, M. J. (2013). Duration dependence and labor market conditions: Evidence from a field experiment. The Quarterly Journal of Economics, 128(3), 1123–1167.
- Maunu, T., Räisänen, H. & Tuomaala, M. (2023). Pitkä työttömyys. TEM-analyyseja 114/2023. Työ- ja elinkeinoministeriö.
- McFadyen, R. G. (1998). Attitudes Toward the Unemployed. Human Relations, 51(2), 179-199.
- Norlander, P., Ho, G. C., Shih, M., Walters, D. J., & Pittinsky, T. L. (2020). The Role of Psychological Stigmatization in Unemployment Discrimination. Basic and Applied Social Psychology, 42.
- Nüß, P. (2018). Duration dependence as an unemployment stigma: Evidence from a field experiment in Germany. Economics Working Paper, No. 2018-06.
- Oberholzer-Gee, F. (2008). Nonemployment stigma as rational herding: A field experiment. Journal of Economic Behavior & Organization, 65(1), 30–40.
- Oschmiansky, F., Schmid, G. & Kull, S. (2003). Faule Arbeitslose? Leviathan, 31(1), 3–31.
- Schwab, S. (1986). Is statistical discrimination efficient? American Economic Review, 76(1), 228–234.
- Spence, M. (1973). Job market signaling. Quarterly Journal of Economics, 87(3), 355–374.
- van Belle, E., Caers, R., De Couck, M., Di Stasio, V. & Baert, S. (2017). Why is unemployment duration a sorting criterion in hiring? IZA Discussion Paper No. 10876. IZA, Bonn.
- Time (2024). Why Unemployment Stigma Is Fueling America’s Economic Anxiety (haettu 7.8.2025).
- Van Iddekinge, C. H., Arnold, J. D., Frieder, R. E. & Roth, P. L. (2019). A meta-analysis of the criterion-related validity of prehire work experience. Personnel Psychology, 72(4), 567–595.
Olemme kiinnostuneita rahoittamaan kehittämishankkeita ja tutkimuksia, jotka kohdistuvat Ami-säätiön ohjelmatyön painopistealueille (ami.fi/avustukset).