Miksi työvoimapula ja työttömyys voivat esiintyä yhtä aikaa – jopa samalla alalla? Ami-säätiön selvitys valottaa työmarkkinoiden kohtaanto-ongelmaa ja sen taustalla vaikuttavia tekijöitä.
Ami-säätiön selvityksen mukaan samalla alueella voi olla sekä aloja, joilla työttömiä työnhakijoita on moninkertaisesti avoimiin työpaikkoihin nähden, että aloja, joilla työvoimasta on jatkuvaa pulaa. Työmarkkinoiden kohtaanto-ongelman taustalla voi olla useita eri tekijöitä.
Työvoimapulasta puhutaan usein niin kuin se tarkoittaisi yksinkertaista laskutehtävää. Jos alalla on pulaa työntekijöistä, koulutetaan lisää ihmisiä. Jos ihmisiä on työttömänä, ohjataan heidät avoimiin työpaikkoihin.
Jos pääkaupunkiseudun työmarkkinat toimisivat näin, moni ongelma olisi jo ratkaistu.
Ami-säätiön selvityksen kohtaantoaineisto näyttää hankalamman kuvan. Aineisto perustuu julkiseen työnvälitykseen ilmoitettuihin avoimiin työpaikkoihin ja rekisteröityihin työttömiin työnhakijoihin, joten se ei kuvaa koko työmarkkinaa kattavasti. Se näyttää silti suunnan: samalla alueella voi olla aloja, joilla työnhakijoita on moninkertaisesti avoimiin työpaikkoihin nähden, ja aloja, joilla työvoimasta on pulaa vuodesta toiseen. Vielä vaikeampaa on se, että sama ala voi näkyä yhtä aikaa työttömyysvarantona ja pula-alana.
Silloin ongelma ei ole vain työnhakijoiden ja työpaikkojen määrä. Kyse on siitä, millaista työtä on tarjolla, millaista osaamista työ vaatii, millä ehdoilla työtä tehdään ja millaisessa elämäntilanteessa työnhakijat ovat.
Kohtaanto ei ole kaksi pinoa
Kohtaannosta puhutaan helposti kahden pinon kautta. Toisessa pinossa ovat avoimet työpaikat. Toisessa ovat työnhakijat. Kun pinot eivät kohtaa, syntyy kohtaanto-ongelma.
Kuva on käyttökelpoinen alkuun, mutta se jää nopeasti liian ohueksi.
Avoin työpaikka ei ole vain avoin paikka. Se on tietty työ tietyllä työajalla, palkalla, sijainnilla, kuormituksella, kielivaatimuksella, perehdytyksellä ja johtamisella. Työnhakija taas ei ole vain tutkintonimike tai ammattikoodi. Hänellä on oma työhistoria, osaaminen, työkyky, perhetilanne, kielitaito, verkostot ja käsitys siitä, millainen työ on hänelle mahdollinen.
Kun nämä eivät sovi yhteen, samaan aikaan voi näkyä sekä työvoimapulaa että työttömyyttä.
Selvityksen kohtaantoaineiston perusteella pääkaupunkiseudulla on kahdenlaista kohtaanto-ongelmaa. Rakenteellinen pula painottuu erityisesti sosiaali- ja terveysaloille, turvallisuusalalle sekä maa-, metsä- ja puutarhatalouteen. Näillä aloilla yhtä julkiseen työnvälitykseen ilmoitettua avointa työpaikkaa kohden on tyypillisesti vain 1–3 työnhakijaa.
Toimistotyön, liiketoiminnan ja luovien alojen puolella asetelma on toinen. Siellä työnhakijoita on ollut jatkuvasti moninkertaisesti avoimiin työpaikkoihin nähden. Liiketoiminta- ja toimistotyössä työnhakijoita oli jo normaalivuosina 7–11 jokaista avointa työpaikkaa kohden.
Nämä ovat eri ongelmia. Niitä ei pitäisi hoitaa samalla lääkkeellä.
Sote paljastaa yksinkertaisen kohtaantopuheen rajat
Sosiaali- ja terveysala on hyvä esimerkki siitä, miksi pelkkä pula-ala-puhe ei riitä.
Selvityksessä sote näkyy samaan aikaan suurena työttömyysvarantona ja rakenteellisena pula-alana. Lähihoitajat ovat yksi suurimmista yksittäisistä työnhakijaryhmistä, mutta avoimia paikkoja on silti enemmän kuin monella muulla alalla. Tämä kuulostaa ristiriidalta vain, jos ajattelemme, että tutkintonimike riittää kertomaan työn ja tekijän yhteensopivuuden.
Se ei riitä.
Sote-alan työvoimapula voi liittyä esimerkiksi työaikoihin, työehtoihin, osaamisen osuvuuteen, työkyvyn vaatimuksiin, sijaintiin tai siihen, millaisiin tehtäviin avoimet paikat tosiasiassa kohdistuvat. Hanketyön näkökulmasta on syytä tarkastella myös työn organisointia, perehdytystä ja pitovoimaa, mutta niitä ei pidä lukea suoraan kohtaantoaineiston todistamiksi syiksi. Osa työnhakijoista voi olla muodollisesti alalle koulutettuja mutta ei käytännössä valmiita tai kykeneviä juuri niihin tehtäviin, joita avoimissa paikoissa tarjotaan. Osa taas voi olla valmis työhön, jos työn tuki tai työehdot olisivat toiset.
Tätä ei voi ratkaista vain toteamalla, että alalle tarvitaan lisää koulutusta. Koulutusta voidaan tarvita, mutta se ei välttämättä yksin korjaa ongelmaa, jos työehdot, työkykyvaatimukset tai osaamisen osuvuus jäävät ratkaisematta.
Vuoden 2025 suhdanne teki rakenteesta näkyvämmän
Selvityksen mukaan pääkaupunkiseudun Beveridge-käyrä siirtyi selvästi ulospäin vuosien 2022 ja 2025 välillä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että työttömyyden kasvaessa julkiseen työnvälitykseen ilmoitetut avoimet työpaikat eivät palautuneet vastaavasti. Vuoden 2025 lopussa työttömiä oli noin 42 000 ja avoimia työpaikkoja enää noin 2 000.
Tätä ei kannata lukea vain suhdannelaskuna. Suhdanne vaikutti, mutta se ei selitä kaikkea.
Vuoden 2025 heikompi kysyntä painoi myös sellaisia aloja, jotka olivat aiemmin lähempänä tasapainoa. Rakennus, kuljetus, ravintola ja varhaiskasvatus siirtyivät selvään ylitarjontaan, kun avoimet työpaikat vähenivät enemmän kuin työttömyys kasvoi. Tämä on tärkeä havainto ammatillisen koulutuksen näkökulmasta. Työllistymisen vaikeudet eivät koske vain pieniä marginaalialoja, vaan myös perinteisiä ammatillisen koulutuksen volyymialoja.
Samalla selvitys osoittaa, että pula-alojen ydin ei kadonnut kokonaan. Turvallisuus ja vartiointi, hoito ja hoiva sekä maa-, metsä- ja puutarhatalous säilyivät suhteellisesti vahvempina.
Tästä seuraa hankala johtopäätös. Kohtaantoaineiston perusteella työmarkkinoilla näkyy yhtä aikaa suhdanteen aiheuttamaa kysynnän heikkenemistä ja rakenteellista yhteensopimattomuutta. Jos nämä sekoitetaan, toimenpiteet menevät helposti väärään kohtaan.
Ylitarjonta on eri asia kuin kohtaanto-ongelma pula-alalla
Liiketalous ja toimistotyö näyttävät selvityksessä toisenlaisen ongelman. Ne ovat sekä suuri ammatillisen koulutuksen työttömyysvaranto että julkisen työnvälityksen kohtaantoaineiston perusteella ylitarjonta-ala.
Tässä tilanteessa ei auta sanoa, että avoimia työpaikkoja ja työnhakijoita pitää vain sovittaa paremmin yhteen. Jos avoimia paikkoja syntyy liian vähän suhteessa työnhakijoihin, ongelma on myös kysynnän määrässä ja työn rakenteessa. Lisäksi selvityksen tutkintotyyppianalyysi tarkentaa, että liiketalouden ylitarjonta painottuu ennen kaikkea perustutkinnon suorittaneisiin, kun taas saman alan ammattitutkinnon suorittaneet työllistyvät paremmin.
Siksi alakohtainen luku ei vielä kerro, mitä pitäisi tehdä. Sama koulutusala voi sisältää erilaisia työuran vaiheita, erilaisia tutkintotyyppejä ja erilaisia työnhakijaryhmiä.
Jos ylitarjonta koskee erityisesti perustutkinnon suorittaneita, jatkokysymyksiä ovat esimerkiksi ensimmäisen työmarkkinasiirtymän toimivuus, tutkinnon signaaliarvo, työnantajien odotukset ja se, onko alan tehtävärakenne muuttunut nopeammin kuin koulutuksen ja työelämäyhteyksien käytännöt.
Mitä tästä pitäisi seurata hanketyölle?
Kohtaantoa parantava hanke ei voi lähteä vain siitä, että jollakin alalla on pulaa tai työttömyyttä. Sen pitää ensin täsmentää, millaisesta kohtaanto-ongelmasta on kyse.
Onko ongelma siinä, että työnhakijoita on liian vähän suhteessa avoimiin paikkoihin? Vai siinä, että työnhakijoita on paljon mutta työpaikkoja vähän? Vai siinä, että työnhakijoita ja työpaikkoja on molempia, mutta työn ehdot, osaamisvaatimukset, työkyky, kielitaito tai rekrytointikäytännöt eivät sovi yhteen?
Näihin tarvitaan erilaisia ratkaisuja.
Pula-alalla hanketyössä voi olla perusteltua tarkastella koulutuksen, työolojen, perehdytyksen, työn muotoilun ja pitovoiman yhdistelmää. Ylitarjonta-alalla taas pitää kysyä, syntyykö alalle riittävästi tehtäviä, erottaako tutkinto hakijaa työmarkkinoilla ja pitäisikö koulutuksen työelämäkytkentää suunnata uudelleen. Suhdanneherkillä aloilla tarvitaan lisäksi tietoa siitä, onko kyse väliaikaisesta kysyntäkuopasta vai pidemmästä rakennemuutoksesta.
Ami-säätiön näkökulmasta tämä tekee kohtaannosta hyvän tutkimus- ja hankekysymyksen. Ei siksi, että sana olisi uusi, vaan siksi, että sen sisään mahtuu liian monta erilaista ongelmaa.
Muutoksen mittari voisi olla tämä: osaammeko seuraavissa hankkeissa sanoa, korjaammeko työvoiman määrää, työn ja osaamisen osuvuutta, työn ehtoja, työkyvyn ja työn vaatimusten yhteensopivuutta vai työnantajien rekrytointikäytäntöjä?
Jos emme osaa, puhumme kohtaannosta yleissanana. Silloin on vaarana, että työvoimapula ja työttömyys näyttävät samalta ongelmalta, vaikka ne vaativat eri ratkaisuja.
Saarinen, H. (2026). Ammatillisen koulutuksen suorittaneiden työttömyys pääkaupunkiseudulla 2020-2025. Zenodo. https://doi.org/10.5281/zenodo.20797441
Voisiko tutkimuksesi auttaa löytämään ratkaisuja näihin kysymyksiin?
Ami-säätiö etsii uusia näkökulmia ja ratkaisuja siihen, miten ammatillisen osaamisen avulla voidaan vahvistaa työmarkkinoille pääsyä ja työelämässä pysymistä.
Rahoitamme tutkimusta ja kehittämishankkeita kahdesta teemasta: työmarkkinoiden reunamilta kohti työtä sekä jatkuva oppiminen. Ensimmäisessä etsimme keinoja vahvistaa heikommassa työmarkkina-asemassa olevien mahdollisuuksia päästä työmarkkinoille ammatillisen osaamisen ja koulutuksen avulla. Toisessa tarkastelemme, miten aikuisten ammatillista osaamista voidaan päivittää ja uudistaa työuran aikana sekä tukea näin työmarkkinasiirtymiä ja osaavan työvoiman saatavuutta.
Jos tutkimuksesi tai hankeideasi kytkeytyy näihin kysymyksiin, tutustu Ami-säätiön rahoitusmahdollisuuksiin. Lisätietoa henkilökohtaisista tutkimusapurahoista löydät Ami-säätiön tutkimusapurahasivulta. Henkilökohtaiset tutkimusapurahat vuodelle 2027 ovat haettavissa 1.12.2026-29.1.2027.