Suomalaisen työllistymisjärjestelmän logiikka on pitkään ollut valmistautumisen logiikka heikommassa työmarkkina-asemassa olevien kohdalla. Ensin kuntoutusta, sitten työkokeilua, sitten työpajaa ja jossain vaiheessa, jos kaikki menee hyvin, oikea palkkatyö avoimilla työmarkkinoilla. Periaate kuulostaa järkevältä: ihmistä autetaan rakentamaan valmiudet ennen työelämään siirtymistä. Mutta kun tätä periaatetta on testattu satunnaistetuissa kokeissa, tulos on toistunut hämmästyttävän johdonmukaisesti. Käännetty järjestys toimii paremmin.
Place-then-train. Työ ensin, valmennus sen rinnalla.
Aukko, joka kasvaa odottamalla
Ennen kuin avaan tutkimusnäyttöä, kannattaa muistaa, miksi työkokemuksen aukko on niin sitkeä este. Se on este kahdessa suunnassa. Työnhakijan puolella taidot rapautuvat, verkostot kapenevat ja itseluottamus heikkenee. Työnantajan puolella tyhjä tai katkeileva ansioluettelo tulkitaan signaaliksi havaitsemattomasta heikosta tuottavuudesta, vaikka tällaista signaalia ei tosiasiassa olisi.
Tämä mekanismi on osoitettu kenttäkokeilla. Kroftin, Langen ja Notowidigdon (2013) tutkimuksessa lähetettiin tuhansia fiktiivisiä työhakemuksia yhdysvaltalaisiin avoimiin tehtäviin. Hakijat olivat muutoin identtisiä, mutta heidän työttömyytensä kestoa varioitiin. Tulos oli selvä: yhteydenotot vähenivät jyrkimmin ensimmäisten kahdeksan kuukauden aikana. Eriksson ja Rooth (2014) toistivat asetelman Ruotsissa yli 8 000 hakemuksella. Kun työtön jakso ylitti yhdeksän kuukautta, haastattelukutsujen määrä matalan ja keskitason töissä putosi merkitsevästi, eikä työnhakijan osaaminen ollut muuttunut mihinkään. Pelkkä aikajana muutti tulkinnan.
Tämä tarkoittaa, että työkokemuksen aukko ei pysy ennallaan, kun ihmistä valmennetaan, kuntoutetaan ja koulutetaan ilman että hän pääsee oikeaan työhön. Se kasvaa.
Potentiaali esiin! 2026
Yksi kysymys, johon tutkimus vastaa harvinaisen suoraan
Kysymys on vanha: voiko heikommassa työmarkkina-asemassa oleva ihminen, kuten täsmätyökykyinen mennä suoraan oikeaan palkkatyöhön avoimille työmarkkinoille ilman pitkää valmistelua sitä ennen?
Vastaus on alkanut hahmottua 1990-luvulta lähtien, kun Deborah Becker ja Robert Drake kehittivät Dartmouth-yliopistossa mallin, jota he kutsuivat nimellä Individual Placement and Support, IPS. Malli rikkoi silloista vallinnutta kuntoutuslogiikkaa. Sen sijaan että vakavaa mielenterveyden häiriötä sairastava asiakas olisi käynyt läpi vuosia kestäviä esivaiheita, kuten työpajoja, suojattua työtä, kuntoutusryhmiä, IPS lähti suoraan asiakkaan omasta toiveesta päästä palkkatyöhön. Työhönvalmentaja etsi yhdessä asiakkaan kanssa oikeita avoimia työpaikkoja oikeilla työmarkkinoilla, ja tuki rakennettiin työsuhteen ympärille sen jälkeen, kun työ oli alkanut.
Mallin perusperiaatteet ovat ehdottomia. Asiakkaaksi pääsee kuka tahansa, joka haluaa työhön, ei vain ne, jotka asiantuntijat arvioivat ”valmiiksi”. Tavoitteena on aina palkkatyö avoimilla työmarkkinoilla, ei suojattu työ tai harjoittelu. Työnetsintä alkaa nopeasti, neljän viikon kuluessa palveluun tulosta. Työhönvalmentaja toimii osana hoitotiimiä, ei erillisenä yksikkönä. Asiakkaan omat toiveet ohjaavat työnetsintää. Etuusneuvonta on osa palvelua. Tuki jatkuu työsuhteen alettua niin kauan kuin sitä tarvitaan.
Tästä yksinkertaisesta käännöksestä on kasvanut yksi parhaiten dokumentoiduista työllisyysinterventioista, joita psykiatrian ja työvoimapolitiikan kentällä tunnetaan.
Mitä satunnaistetut kokeet ovat osoittaneet
IPS:stä on tehty viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana yli 30 satunnaistettua kontrolloitua koetta eri puolilla maailmaa. Kun näistä lasketaan yhteen tulokset, kuva on poikkeuksellisen vakaa.
Modinin ym. (2016) meta-analyysi 17 satunnaistetusta kokeesta osoitti, että IPS-malliin osallistuvat ihmiset työllistyivät avoimille työmarkkinoille 2,4 kertaa todennäköisemmin kuin perinteistä ammatillista kuntoutusta saaneet. Vaikutus säilyi maantieteellisestä alueesta riippumatta, sillä tulokset olivat samansuuntaisia Yhdysvalloissa, Australiassa ja Euroopassa, eikä paikallinen työttömyysaste tai talouskasvu poistanut sitä. Eli IPS toimii myös taantumassa.
Frederick ja VanderWeele (2019) yhdistivät 27 satunnaistetun kokeen tulokset ja saivat samansuuntaisen kuvan: IPS-osallistujat työllistyivät 1,6 kertaa todennäköisemmin, työsuhteet kestivät pidempään ja ansiotulot olivat suuremmat. Kun kaikki 28 IPS:stä julkaistua satunnaistettua koetta lasketaan yhteen, IPS-ryhmästä työllistyi avoimille työmarkkinoille keskimäärin 55 prosenttia, kontrolliryhmästä 25 prosenttia (Bond, Drake & Becker 2020).
Vertailun vuoksi: työvoimapoliittisten interventioiden vaikutuskoot ovat tyypillisesti pieniä. Cardin, Kluven ja Weberin (2018) meta-analyysi 207 aktiivisen työvoimapolitiikan arvioinnista osoitti, että useimmat ohjelmat tuottavat työllisyyteen muutaman prosenttiyksikön parannuksen usein vasta kahden tai kolmen vuoden seurannassa. IPS:n vaikutuskoot ovat eri kokoluokkaa.
Yhtä tärkeää on, mitä eurooppalainen EQOLISE-monikeskustutkimus (Burns ym. 2007) osoitti. Kuusi maata, satunnaistettu asetelma, 312 vakavaa mielenterveyden häiriötä sairastavaa osallistujaa. IPS-ryhmästä työllistyi 54,5 prosenttia, kontrolliryhmästä 27,6 prosenttia. Mutta kiinnostavin tulos oli toisaalla: IPS-ryhmäläiset hospitalisoituivat seurannan aikana harvemmin kuin kontrolliryhmä. Työllä ei siis ollut vain taloudellista vaikutusta. Sillä oli terveysvaikutus.
Tämä on yhdenmukaista sen kanssa, mitä Drake ja Wallach (2020) ovat kirjoittaneet: työ ei ole pelkkä kuntoutuksen lopputulos vaan kuntoutuksen muoto.
Kustannustehokkuus ja pohjoismaiset toistot
IPS:n kustannustehokkuutta on tutkittu Knappin ym. (2013) artikkelissa, joka käsittelee EQOLISE-kokeen kuutta eurooppalaista keskusta. Tulos: IPS oli kustannustehokkaampi kuin perinteinen ammatillinen kuntoutus jokaisessa keskuksessa. Säästöjä syntyi sekä terveyspalvelujen vähentyneestä käytöstä että saavutetuista verotuloista.
Pohjoismaisessa kontekstissa malli on toistunut samansuuntaisena. Bejerholm, Areberg, Hofgren, Sandlund ja Rinaldi (2015) toteuttivat ensimmäisen ruotsalaisen satunnaistetun IPS-kokeen ja raportoivat selvän eron IPS:n hyväksi. Norjassa Reme ym. (2019) toteuttivat suuren monikeskustutkimuksen henkilöillä, joilla oli kohtalaisia tai vakavia mielenterveyden häiriöitä; 18 kuukauden seurannassa IPS-ryhmästä työllistyi 37,4 prosenttia, kontrolliryhmästä 27,1 prosenttia. Tanskassa Christensen ym. (2019) testasivat IPS:ää, jota oli täydennetty kognitiivisella kuntoutuksella ja työhön suunnatulla sosiaalisten taitojen valmennuksella, ja saivat samaa luokkaa olevia tuloksia.
Brinchmannin ym. (2020) tutkimus kysyi, mikä selittää eroja eri tutkimusten välillä. Tulos on politiikan kannalta kiinnostava: IPS:n vaikuttavuutta heikentävät jäykät sosiaaliturvajärjestelmät, jotka rankaisevat työn vastaanottamisesta. Eli rakenteelliset kannustinongelmat, eivät mallin sisäiset puutteet, selittävät, miksi tulokset ovat eräissä eurooppalaisissa kohteissa olleet hieman amerikkalaisia tutkimuksia vaatimattomampia.
Laajeneminen alkuperäisen kohderyhmän ulkopuolelle
IPS kehitettiin alun perin vakavaa mielenterveyden häiriötä sairastaville. Viimeisen vuosikymmenen aikana mallia on kuitenkin laajennettu uusiin kohderyhmiin, ja tutkimusnäyttö on alkanut kerääntyä myös niistä.
Bond, Drake ja Pogue (2019) kokosivat tulokset viiden uuden ryhmän osalta. Varhaisvaiheen psykoosipotilailla IPS toimi yhtä hyvin kuin alkuperäisessä kohderyhmässä. Posttraumaattisesta stressihäiriöstä kärsivillä veteraaneilla tulokset olivat selkeästi positiivisia. Päihdekuntoutuksessa olevilla vaikutus oli pienempi mutta myönteinen. Vakavista somaattisista sairauksista, kuten syövästä tai aivovammasta, kuntoutuvilla mallin sovellettavuus oli lupaavaa. Ainoa kohderyhmä, jossa tulokset jäivät ristiriitaisiksi, olivat lievemmät yleiset mielenterveyden häiriöt, kuten ahdistuneisuushäiriöt, joissa Probyn ym. (2021) ja Hellström ym. (2021) raportoivat sekalaisia löydöksiä.
Nuorten aikuisten kohdalla Bond ym. (2023) tekivät ensimmäisen meta-analyysin, joka koski seitsemää satunnaistettua koetta ja 697 osallistujaa. IPS-ryhmästä työllistyi 58,3 prosenttia, kontrolliryhmästä 32,4 prosenttia. Riskisuhde oli 1,69, eli pienempi kuin aikuispopulaatiossa, mutta silti merkitsevä ja absoluuttisilta luvuiltaan korkea. Tämä on lupaavaa erityisesti NEET-nuorten kohdalla, joiden kohdalla työkokemuksen aukko on pisin mahdollinen, sitä ei ole vielä syntynyt lainkaan.
Suijkerbuijkin ym. (2017) Cochrane-katsaus yhdisti 48 satunnaistettua koetta ja 8 743 osallistujaa. Päätulos oli, että IPS oli toiseksi vaikuttavin interventio (riskisuhde 2,72), ja kognitiivisilla lisäelementeillä täydennetty IPS oli vaikuttavin. Cochrane-tason näyttöä on harvalla työllisyysinterventiolla, useimmilla ei ollenkaan.
Mitä tämä opettaa työkokemuksen aukosta yleisemmin
IPS on yksittäinen interventio, mutta sen alla oleva periaate on yleistettävä. Periaate on kolmiosainen.
Ensimmäinen on, että työ on kuntoutuksen muoto, ei kuntoutuksen lopputulos. Kun ihmistä autetaan oikeaan palkkatyöhön, hän saa enemmän kuin palkan. Hän saa rakenteen, sosiaalisen ympäristön, identiteetin ja kokemuksen pärjäämisestä. Modinin ym. (2016) meta-analyysi osoitti, että tämä vaikuttaa myös elämänlaatuun, vaikutus oli pienempi kuin työllistymisvaikutus, mutta tilastollisesti merkitsevä. Drake ja Wallach (2020) ovat muotoilleet tämän tiiviisti: työllistyminen on yksi vahvimmista mielenterveyden interventioista.
Toinen on, että valmiuden vaatiminen ennen työtä saattaa olla itseään toteuttava ennuste. Kun asiakkaalle sanotaan ”et ole vielä valmis”, työkokemuksen aukko vain pitenee, ja hänen rekrytointikelpoisuutensa työnantajan silmissä heikkenee. Erikssonin ja Roothin (2014) tulokset viittaavat siihen, että odottaminen ei ole neutraali toimenpide. Se on aktiivinen vahingontuottaja.
Kolmas on, että työllistymispalvelujen ja muiden palvelujen integraatio on ratkaisevaa. IPS:n keskeinen rakenteellinen piirre on, että työhönvalmentaja on osa hoitotiimiä, ei erillinen yksikkö, jonka kanssa pitää koordinoida sähköpostitse. Tämä on käytännössä vaikea järjestää, mutta tutkimusnäyttö on yksiselitteistä siitä, että integraatio tuottaa vaikuttavuuden. Kun palvelut ovat erillään, vaikuttavuus heikkenee. Bondin, Petersonin, Beckerin ja Draken (2012) kehittämä uskollisuusmittari IPS-25 mittaa juuri sitä, kuinka tarkasti malli on toteutettu. Mitä korkeampi uskollisuus, sitä parempi tulos.
Nämä kolme periaatetta yhdessä muodostavat sen, mitä place-then-train tarkoittaa käytännössä. Ne eivät rajoitu mielenterveyskuntoutukseen. Ne ovat sovellettavissa kaikkiin tilanteisiin, joissa työkokemuksen aukko on syntynyt pitkäaikaistyöttömyydestä, sairaudesta, vammasta, maahanmuutosta, kotihoidon jaksosta, koulutuksen keskeytymisestä, ja joissa perinteinen järjestelmä yrittää korjata aukkoa lisäämällä siihen vielä lisää aikaa palvelujen jonossa.
Tutkimus ei lopu IPS:ään
On rehellistä sanoa, että IPS ei ole ainoa työkokemuksen aukon paikkaamiseen kehitetty interventio, jolla on tutkimusnäyttöä. Yksityiseen sektoriin kohdistuvasta palkkatuesta on osoitettu Suomessa kausaalitutkimuksella selkeitä työllisyysvaikutuksia (Asplund, Kauhanen, Päällysaho & Vanhala 2018; Korpela 2025); maahanmuuttajien yksilöllisistä kotoutumissuunnitelmista on saatu 47 prosentin kumulatiivinen ansiokasvu kymmenen vuoden seurannassa (Sarvimäki & Hämäläinen 2016); Norjan Kvalifiseringsprogrammet on osoittanut, että pitkäjänteinen ja intensiivinen ohjelma kannattaa kaikkein vaikeimmassa asemassa olevien kohdalla (Markussen & Røed 2014).
Mutta IPS on ainoa interventio, jonka kohdalla voidaan sanoa, että tutkimusnäyttö on Cochrane-tasoista, toistuvaa kymmenissä satunnaistetuissa kokeissa, vaikuttavuus on kustannustehokas ja efektikoot ovat poikkeuksellisen suuria muiden työllisyysinterventioiden joukossa. Kun työkokemuksen aukon paikkaamisesta puhutaan tutkimusnäytön valossa, IPS on lähtökohta, jonka periaatteet ansaitsevat siirtyä laajempaan keskusteluun työllisyyspalveluista.
Lopuksi
Suomalainen järjestelmä on historiallisesti ollut valmistautumisen järjestelmä. Sen oletus on, että työ on jotain, jota varten täytyy ensin valmistautua. Tämä oletus on hyvä työuran alussa, kun nuori opiskelee ammatin. Se on huono oletus silloin, kun työkokemuksen aukko on jo syntynyt eikä vain odota syntymistään.
Kolmen vuosikymmenen tutkimus IPS:stä tukenaan kasvava kirjallisuus muista evidence-based-interventioista viittaa siihen, että aukon paikkaamisen logiikka pitäisi kääntää ympäri. Työ ensin, valmennus rinnalla. Palkkatyö avoimilla työmarkkinoilla on lähtökohta, ei lopputulos. Tuki rakennetaan työsuhteen ympärille, ei sen eteen.
IPS on vahvasti mukana myös Ami-säätiön toiminnassa, sillä olemme rahoittaneet Spring House Oy yhteistyössä Helsingin työllisyyspalveluiden kanssa toteutettavaa hanketta, jossa IPS-mallia pilotoidaan NEET-nuorten kohderyhmälle ensimmäistä kertaa Suomessa
Olemme rahoittaneet myös meneillään olevaa Kelan tutkimusta, jossa tarkastellaan tuetun työllistämisen mahdollisuuksia ja haasteita pääkaupunkiseudun työmarkkinoilla.
Potentiaali esiin! Työmarkkinoiden katveesta keskiöön -seminaari järjestetään 8.10.2026.
Lähteet
- Asplund, R., Kauhanen, A., Päällysaho, M. & Vanhala, P. (2018). Palkkatuen vaikuttavuus. VN TEAS 75/2018.
- Bejerholm, U., Areberg, C., Hofgren, C., Sandlund, M. & Rinaldi, M. (2015). Individual Placement and Support in Sweden. Nordic Journal of Psychiatry, 69(1), 57–66.
- Bond, G. R., Drake, R. E. & Becker, D. R. (2020). An Update on Individual Placement and Support. World Psychiatry, 19(3), 390–391.
- Bond, G. R., Drake, R. E. & Pogue, J. A. (2019). Expanding Individual Placement and Support. Psychiatric Services, 70(6), 488–498.
- Bond, G. R., Peterson, A. E., Becker, D. R. & Drake, R. E. (2012). Validation of the Revised IPS Fidelity Scale (IPS-25). Psychiatric Services, 63(8), 758–763.
- Bond, G. R. ym. (2023). A Systematic Review and Meta-analysis of IPS for Young Adults. Administration and Policy in Mental Health, 50, 160–172.
- Brinchmann, B. ym. (2020). A Meta-Regression of the Impact of Policy on the Efficacy of IPS. Acta Psychiatrica Scandinavica, 141(3), 206–220.
- Burns, T. ym. (2007). The Effectiveness of Supported Employment for People with Severe Mental Illness. The Lancet, 370(9593), 1146–1152.
- Card, D., Kluve, J. & Weber, A. (2018). What Works? A Meta Analysis of Recent Active Labor Market Program Evaluations. Journal of the European Economic Association, 16(3), 894–931.
- Christensen, T. N. ym. (2019). Effects of IPS Supplemented with Cognitive Remediation. JAMA Psychiatry, 76(12), 1232–1240.
- Drake, R. E. & Wallach, M. A. (2020). Employment is a Critical Mental Health Intervention. Epidemiology and Psychiatric Sciences, 29, e178.
- Eriksson, S. & Rooth, D.-O. (2014). Do Employers Use Unemployment as a Sorting Criterion When Hiring? American Economic Review, 104(3), 1014–1039.
- Frederick, D. E. & VanderWeele, T. J. (2019). Supported Employment: Meta-analysis and Review. PLoS One, 14(2), e0212208.
- Hellström, L. ym. (2021). Vocational Outcomes of IPS in Subgroups of Diagnoses. Journal of Occupational Rehabilitation, 31(4), 699–710.
- Knapp, M. ym. (2013). Supported Employment: Cost-Effectiveness Across Six European Sites. World Psychiatry, 12(1), 60–68.
- Korpela, T. (2025). Essays on Wage Subsidies and Labor Market Outcomes. VATT-väitöskirja.
- Kroft, K., Lange, F. & Notowidigdo, M. J. (2013). Duration Dependence and Labor Market Conditions. Quarterly Journal of Economics, 128(3), 1123–1167.
- Markussen, S. & Røed, K. (2014). The Impacts of Vocational Rehabilitation. IZA DP 8245.
- Modini, M. ym. (2016). Supported Employment for People with Severe Mental Illness. British Journal of Psychiatry, 209(1), 14–22.
- Probyn, K. ym. (2021). The Effects of Supported Employment Interventions in Populations with Conditions Other Than Severe Mental Health. Primary Health Care Research & Development, 22, e79.
- Reme, S. E. ym. (2019). A Randomized Controlled Multicenter Trial of IPS. Scandinavian Journal of Work, Environment & Health, 45(1), 33–41.
- Sarvimäki, M. & Hämäläinen, K. (2016). Integrating Immigrants. Journal of Labor Economics, 34(2), 479–508.
- Sipilä, N. & Appelqvist-Schmidlechner, K. (2025). IPS Sijoita ja valmenna -työhönvalmennus. THL Raportti 7/2025.
- Suijkerbuijk, Y. B. ym. (2017). Interventions for Obtaining and Maintaining Employment in Adults with Affective Disorders. Cochrane Database of Systematic Reviews, (9), CD011867.
Tekstin kirjoittanut Ami-säätiön työmarkkinatiedon asiantuntija Henry Saarinen