Työperäisestä maahanmuutosta on käyty yhteiskunnallista ja poliittista keskustelua pääosin vasta 2000-luvulla. Keskustelua on osin vaikeuttanut työperäisen ja humanitaarisen maahanmuuton tarkastelu toisaalta erillisinä, toisaalta yhteisenä asiakokonaisuutena.
Työperäistä maahanmuuttoa on joissakin yhteyksissä pidetty viisasten kivenä, jonka myötä muiden työvoimalähteiden kehittäminen on voitu jättää vähemmälle huomiolle.
Asenteet ja kulttuuri maahanmuuttajia kohtaan yhteiskunnassa ja työelämässä muuttuvat hitaasti, mutta onneksi oikeaan suuntaan. Juuri nyt kansainvälisesti rekrytoidut aletaan nähdä aiempaa laajemmin uusina suomalaisina, ei enää yksipuolisesti vain makrotalouden tunnuslukuina, työvoimareservinä tai apukäsinä.
Suomen ja suomalaisuuden kuva onkin muuttumassa, niin kuin sille on tapahtunut koko historian ajan. Työperäisen maahanmuuton toimijoiden ja koko prosessin eettisyys korostuu voimakkaasti ja on alalla toimimisen ehto koko toimijaverkostossa.
Työperäisessä maahanmuutossa on kyse yksilöistä
Työperäisestä tai humanitaarisesta maahanmuutosta keskusteltaessa ja sen prosesseja kehitettäessä on syytä muistaa, että kyse on aina ihmisistä ja yksilöistä, ei pelkistä tilastoista, kiintiöistä, saati ongelmista.
Keskustelussa esiintyy kuitenkin usein luonnonilmiöistä tuttuja sanoja: siirtolaisvirta, pakolaistulva. Niiden käyttö edellyttää tyylitajua. Kuulijalle ei saa antaa kuvaa, että maahanmuutoissa olisi kyse tahdottomista luonnonvoimista ja erilaisista virroista, vaan yksilöistä, jotka tekevät itsenäisiä päätöksiä.
Kansainvälisten tutkimusten mukaan Suomi ja muut Pohjoismaat ovat syrjässä maailmanlaajuisten työmarkkinoiden päävirroista. Työperäisen maahanmuutoin vauhdittamisen ensimmäinen pullonkaula on Suomen maakuva. Ennen kaikkea se, ettei Suomea tunneta.
Suomen maakuvalla olisi lukuisia vahvuuksia ja vetovoimatekijöitä, kuten korkea elintaso ja toimiva infrastruktuuri, turvallisuus, demokraattinen ja tasa-arvoinen yhteiskunta, luottamus viranomaisiin ja julkiseen valtaan, paikallinen työkulttuuri; työn ja vapaa-ajan tasapaino, puhdas luonto sekä korkeatasoinen ja ilmainen koulutus.
Suomen maakuvamarkkinoinnissa, työperäisessä maahanmuutossa ja lähtömaapalveluiden järjestämisessä tulee kuitenkin ottaa huomioon eri kohdemaiden mahdolliset herkkyydet, kuten tarve suojella omia työmarkkinoitaan. WHO:n mukaan ei ole eettistä houkutella osaajia sellaisista maista, joissa heistä on pula.
Huomio koko perheeseen ja kotoutumiseen
Yhteiskunnallisella tasolla huomio työperäisen maahanmuuton kehittämisessä kiinnittyy Suomen sekä suomalaisten työyhteisöjen ja työn vetovoimatekijöiden ohella maahanmuuttajat Suomeen sitovien pitovoimatekijöiden kehittämiseen.
Ei riitä, että työperäisen maahanmuuton kehittämistoimenpiteet, prosessit, vaikuttavuusmittarit ja arvioinnit kohdistetaan vain uuden työntekijän muutamiin ensiaskeliin, esimerkiksi kelpoisuuskoulutukseen tai työsopimuksen syntyyn Suomessa.
Huomio tulee kiinnittää koko perheeseen; puolison työllistymiseen, lasten varhaiskasvatukseen ja koulutukseen, kuntien kykyyn esitellä ja tuottaa kattavasti palveluja englannin kielellä sekä koko perheen sosiaalisten verkostojen kehittämiseen.
Valtioneuvoston selonteko kotouttamisen edistämisen uudistamistarpeista korostaa, että kotoutumisen onnistuminen edellyttää hyvien suhteiden ylläpitämistä ja kehittämistä eri väestöryhmien välillä sekä osallisuuden ja osallistumismahdollisuuksien tukemista.
Maahanmuuttajan omalla aktiivisuudella kotoutumisensa edistämisessä on keskeinen rooli. Yhtä lailla merkittävää on se, miten suomalainen yhteiskunta vastaanottaa uudet jäsenensä. Rohkeutta on tutustua ihmiseen ja nähdä tämän elämä, asettautuminen ja osallisuus suomalaisessa yhteiskunnassa kokonaisuutena.
Kehittämistyöhön tarvitaan sekä työnantajia että maahanmuuttajia
Osallisuus yhteiskunnassa koostuu eri tekijöistä: riittävästä toimeentulosta ja hyvinvoinnista, suomen ja ruotsin kielen hallinnasta, osallistumisesta työelämään, koulutukseen, harrastus- ja muuhun toimintaan sekä yhteisöihin kuulumisesta ja jäsenyydestä.
Myönteistä on, että tehdyn selvityksen mukaan suuri osa somalin-, viron-, venäjän-, englannin- ja arabiankielisistä kokee ainakin jonkin verran osallisuutta suomalaiseen yhteiskuntaan. Toisaalta Suomessa syntyneistä tai alle kouluikäisinä muuttaneista nuorista joka kolmas ei tunne itseään suomalaiseksi.
Etenkin henkilöstöpalvelualan yritykset ja ammatillisen koulutuksen järjestäjät tekevät joka päivä operatiivisella tasolla työtä työperäisen maahanmuuton edistämiseksi ja ammattiosaajien kohtaanto-ongelman pienentämiseksi. Myös valtiohallinnon sektorilla on käynnissä ja käynnistymässä lukuisia hankkeita työperäisen maahanmuuton sujuvoittamiseksi, näiden prosessin epäkohtien korjaamiseksi ja kokonaan uusien ratkaisujen luomiseksi. Ne tunnetaan valitettavasti vain kovin heikosti.
Kunnilla on työllisyys-, asettautumis- ja kotoutumispalveluissa tärkeä asema tai merkittäviä mahdollisuuksia palveluiden järjestäjänä ja tuottajana.
Olisi toivottavaa, että työperäisen maahanmuuton varsinaiset edunsaajat eli työnantajat ja maahanmuuttajat olisivat nykyistä paremmin edustettuina kyseisten prosessien ja palveluiden kehittämisessä. Työnantajien kiinnostuksessa, uskalluksessa ja valmiuksissa rekrytoida maahanmuuttajia on viime vuosina tapahtunut myönteistä kehitystä.
Työperäisessä maahanmuutossa onnistuminen ja sen tavoitteiden saavuttaminen ei ole kuitenkaan kiinni yhden edellä mainitun toimijatahon tahdosta tai tekemisistä. Onnistuminen edellyttää eri toimijoiden verkottumista, yhteistä visiota ja jaettuja päämääriä sekä luontevaa työnjakoa. Yhdessä olemme enemmän.