Suunnanetsijä-blogissa tarkastelemme kevätkaudella 2026 erityisesti heikossa työmarkkina-asemassa olevia. Tarkastelu kytkeytyy Ami-säätiön ohjelmatyön muutostavoitteeseen, jossa painotetaan heikommassa työmarkkina-asemassa olevien oppimisen vahvistumiseen. Tavoitteena on ymmärtää paremmin, miten osaamisen kehittäminen ja oppimisen mahdollisuudet voivat tukea työmarkkinoiden kohtaantoa.
Joulukuun blogissa tarkastelin heikoimmassa työmarkkina-asemassa olevia ryhmiä pääkaupunkiseudulla. Yksi keskeisimmistä ja samalla haastavimmista ryhmistä ovat pitkäaikaistyöttömät pääkaupunkiseudulla. Pitkäaikaistyöttömyys on ilmiö, joka kytkeytyy tiiviisti sekä yksilöllisiin että rakenteellisiin tekijöihin, ja sen seuraukset ulottuvat yksilön lisäksi koko yhteiskuntaan.
Tässä kirjoituksessa lähestyn pitkäaikaistyöttömyyttä tilastojen kautta. Tarkoituksena on hahmottaa pidemmän aikavälin kehitystä ja vastata erityisesti kysymykseen: ketkä ovat pitkäaikaistyöttömiä pääkaupunkiseudulla? Viime vuosina jatkunut heikko työmarkkinatilanne on nostanut pitkäaikaistyöttömyyden korkealle tasolle, mutta pelkkä suhdannetilanne ei yksin selitä ilmiötä. Siksi tarkastelen pitkäaikaistyöttömyyttä pidemmällä aikajänteellä ja etsin tekijöitä, jotka toistuvat ryhmän taustalla.
Pitkäaikaistyöttömällä tarkoitetaan henkilöä, joka on ollut yhtäjaksoisesti työttömänä vähintään 12 kuukautta. Tämä pitkäaikaistyöttömyyden raja on keskeinen niin tilastoinnin, palvelujärjestelmän kuin työvoimapolitiikan näkökulmasta, sillä työttömyyden pitkittyessä työllistymisen esteet usein kasautuvat ja vahvistuvat. Kuten aikaisemmassa blogissa kirjoitin, laskee pitkittynyt työttömyys itsessään uudelleen työllistymisen mahdollisuuksia.
On kuitenkin tärkeää todeta, että pitkäaikaistyöttömyys on monitahoinen ilmiö, jota ei voida selittää yhdellä tekijällä. Tässä kirjoituksessa rajaan tarkastelun pitkäaikaistyöttömien koulutustasoon. Koulutus on keskeinen, mutta ei ainoa selittävä tekijä pitkäaikaistyöttömyyden taustalla. Ikä, terveydentila, alueellinen työmarkkinatilanne, kielitaito ja aiempi työhistoria vaikuttavat kaikki omalta osaltaan.
Koulutuksen puuttumisen tai hyvin matalan koulutustason voidaan katsoa liittyvän kahteen konkreettiseen työllistymisen esteeseen: koulutuksen puutteeseen (lack of education) ja taitojen puutteeseen (lack of skills).
Koulutustasoon keskittyminen on tietoinen rajaus: tarkoituksena on rakentaa ilmiöstä vaiheittain syvenevä kokonaisuus. Tulevissa kirjoituksissa pitkäaikaistyöttömyyttä tarkastellaan myös muiden keskeisten taustatekijöiden kautta.
Koulutustason yhteys pitkäaikaistyöttömyyteen
Yksinkertaisin lähestymistapa on tarkastella pitkäaikaistyöttömiä koulutusasteen kautta. Pelkästään henkilömääriä tarkasteltaessa on selvää, että toisen asteen suorittaneissa pitkäaikaistyöttömiä on ollut eniten 01/2020-11/2025 välisellä jaksolla pääkaupunkiseudulla. Ja vähiten pitkäaikaistyöttömien joukossa on erikoisammattitutkinnon ja tutkija-asteen suorittaneita. Asiaa on kuitenkin syytä katsoa suhteellisten lukujen kautta. Yli 15-vuotta täyttäneestä pääkaupunkiseudun väestöstä toisen koulutusasteen asteen suorittaneita on noin 30 %, mikä selittää osaltaan heidän suuren määränsä pitkäaikaistyöttömien joukossa. Erikoisammattitutkinnon suorittaneiden osuus on puolestaan alle 1 % ja tutkija-asteen suorittaneiden noin 2 %, joka luonnollisesti näkyy myös pitkäaikaistyöttömien määrässä.
Ottamalla tarkasteluun kaikki työttömät työnhakijat ja pitkäaikaistyöttömät koulutusasteiden mukaan voidaan laskea riskikertoimia, jotka kertovat kuinka paljon todennäköisemmin tietyn koulutusasteen työttömän työttömyys pitkittyy verrattuna toiseen ryhmään.
Riskikertoimen (odds ratio) laskenta etenee kahdessa vaiheessa. Ensin lasketaan kullekin koulutusryhmälle niin sanottu veto (odds), joka kuvaa pitkäaikaistyöttömien suhdetta lyhytaikaistyöttömiin:
Veto = pitkäaikaistyöttömien määrä jaettuna työttömien määrällä, josta on poistettu pitkäaikaistyöttömien määrä.
Jos esimerkiksi koulutusryhmässä on 1 000 työtöntä, joista 400 on pitkäaikaistyöttömiä, veto on 400/600 eli noin 0,67. Tämä tarkoittaa, että jokaista lyhytaikaistyötöntä kohden ryhmässä on 0,67 pitkäaikaistyötöntä.
Toisessa vaiheessa verrataan eri koulutusryhmien vetoja toisiinsa jakamalla tutkittavan ryhmän veto vertailuryhmän vedolla. Tässä tarkastelussa vertailuryhmänä toimii ylempi korkeakouluaste. Jos riskikerroin on 1,0, riski on sama kuin vertailuryhmällä. Kerroin 1,5 tarkoittaa 50 prosenttia korkeampaa riskiä ja kerroin 2,0 kaksinkertaista riskiä.
Kun riskikertoimet lasketaan koko tarkastelujakson 01/2020–11/2025 keskiarvona, tulokset paljastavat selkeän koulutusgradientin. Alemman perusasteen suorittaneilla riskikerroin on 1,90 eli lähes kaksinkertainen verrattuna ylempään korkeakouluasteeseen. Ylemmän perusasteen suorittaneilla kerroin on 1,49 ja toisen asteen suorittaneilla 1,12. Alimman korkea-asteen suorittaneilla riskikerroin on yllättävän korkea, 1,56.
Mitä tämä kertoo?
Tulokset noudattavat pääosin odotettua kaavaa: mitä matalampi koulutus, sitä korkeampi riski työttömyyden pitkittymiseen. Yksi havainto kuitenkin poikkeaa tästä logiikasta. Ryhmässä ”ei perusasteen jälkeistä tutkintoa tai koulutusaste tuntematon” riskikerroin on vain 0,84. Se on siis matalampi kuin ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneilla.
Mistä tämä voi johtua? Todennäköisin selitys liittyy siihen, miten ja miksi ihmiset poistuvat työttömyydestä. Pitkäaikaistyöttömyys edellyttää, että henkilö pysyy työttömänä työnhakijana yli 12 kuukautta. Pelkän perusasteen varassa olevat saattavat poistua tästä joukosta nopeammin, mutta eivät välttämättä työllistymällä.
Mahdollisia poistumareittejä ovat esimerkiksi:
- Siirtyminen työvoiman ulkopuolelle, kuten opiskelijaksi.
- Aktivointitoimenpiteet: kuntouttava työtoiminta, työvoimakoulutus, työkokeilut tai palkkatukityö katkaisevat työttömyysjakson tilastollisesti.
- Matalapalkkatyön hyväksyminen: ilman tutkintoa olevat saattavat tarttua nopeammin tarjolla oleviin töihin, kun odotukset palkan ja työn sisällön suhteen ovat matalammat.
Mihin tulisi kiinnittää huomiota?
Riskikertoimet osoittavat, että työttömyyden pitkittymisen ehkäisyssä koulutustaso on keskeinen tekijä. Erityisesti pelkän perusasteen varassa olevat ja ylemmän perusasteen suorittaneet ovat haavoittuvassa asemassa. Tämä ei ole uusi havainto, mutta analyysi antaa sille konkreettiset mittasuhteet: alemman perusasteen suorittaneilla riski on lähes kaksinkertainen korkeakoulutettuihin verrattuna.
Varhainen tunnistaminen on avainasemassa. Työvoimaviranomaisten tulisi pystyä tunnistamaan korkean riskin asiakkaat heti työttömyyden alkaessa. Koulutustaso on helposti saatavilla oleva tieto, jota voitaisiin hyödyntää palveluohjauksessa nykyistä systemaattisemmin. Jos tiedämme, että tietyn profiilin työttömällä on lähes kaksinkertainen riski päätyä pitkäaikaistyöttömäksi, miksi odottaa vuotta ennen tehostettujen palvelujen tarjoamista?
Osaamisen kehittäminen kannattaa kohdentaa. Hanketoimijoille tulokset tarjoavat selkeän suunnan: suurin tarve osaamisen kehittämiselle on perusasteen ja ylemmän perusasteen varassa olevilla. Lyhytkursseja ja osatutkintoja kannattaa suunnata erityisesti tälle ryhmälle. Samalla on huomioitava, että kyse ei ole vain muodollisesta tutkinnosta, myös työelämässä hyödynnettävien taitojen näkyväksi tekeminen ja tunnistaminen voi parantaa työllistymismahdollisuuksia. Keskeistä on matalasti koulutettujen ryhmien tavoittaminen ammatillisen koulutuksen piiriin.
Ammatillisen koulutuksen merkitys korostuu. Vaikka toisen asteen suorittaneiden riskikerroin (1,12) ei ole dramaattisen korkea, heidän suuri määränsä tekee ryhmästä merkittävän. Pääkaupunkiseudun pitkäaikaistyöttömistä suurin osa on juuri toisen asteen suorittaneita. Tälle ryhmälle suunnatut täydennyskoulutukset, ammatillisen osaamisen kehittäminen ja alan vaihdon mahdollistavat ohjelmat voivat tuottaa suurimman volyymin työllistymisiä. Erityisessä avainasemassa on yhteistyö ammatillisten oppilaitosten ja työllisyysalueiden välillä.
Korkeakoulutettujen pitkäaikaistyöttömyys ansaitsee oman tarkastelunsa. Vaikka korkeakoulutettujen riskikertoimet ovat matalampia, heidän työttömyytensä pitkittyminen on huolestuttavaa. Erityistä huomiota tulisi kiinnittää vastavalmistuneiden korkeakoulutettujen nuorten nuorisotyöttömyyden katkaisuun, kuten nuorten siirtymiseen koulutuksesta työelämään.
Pelkkä koulutus ei riitä. Riskikertoimet kuvaavat todennäköisyyksiä, eivät syy-seuraussuhteita. Matala koulutus korreloi usein muiden työllistymistä vaikeuttavien tekijöiden kanssa: terveysongelmien, heikon kielitaidon tai katkonaisen työhistorian. Tehokkaat interventiot huomioivat nämä kasautuvat haasteet eivätkä keskity pelkkään tutkintoon.
Lue lisää:
- Tuore katsaus työttömyysasteista Pohjolassa näyttää selkeitä eroja pääkaupunkiseutujen välillä.
- Tietoa Pohjolan työmarkkinoista: Selaa keskeisiä työmarkkinamittareita ja aikasarjoja kaupungeittain.
Olemme kiinnostuneita rahoittamaan kehittämishankkeita ja tutkimuksia, jotka kohdistuvat Ami-säätiön ohjelmatyön painopistealueille. Lue lisää haettavissa olevasta rahoituksesta täältä: (ami.fi/avustukset).
Suunnanetsijä on blogisarja, joka tarkastelee Pohjolan työmarkkinoiden ilmiöitä. Blogissa käsitellään valittuja teemoja, jotka kytkeytyvät Ami-säätiön ohjelmatyön painopisteisiin, tarjoten uusia näkökulmia ja syvempää ymmärrystä ajankohtaisista aiheista.