Jatkuvasta oppimisesta puhutaan usein niin kuin kyse olisi ennen kaikkea yksilön halusta oppia uutta. Jos työ muuttuu, osaamista pitää päivittää. Jos vanha ammatti katoaa tai muuttuu, pitää kouluttautua. Työttömien työnhakijoiden puolestaan odotetaan kouluttautuvan aloille, joissa on työvoimapulaa. Ajatus on sinänsä oikea, mutta se jättää yhden hankalan kysymyksen liian vähälle huomiolle: ovatko oppimisen mahdollisuudet kaikille samat?
Jos lukija ottaa tästä tekstistä mukaansa yhden asian, se on tämä: oppimisen esteet eivät aina näytä esteiltä. Ne voivat näyttää motivaation puutteelta, hitaalta etenemiseltä tai epävarmalta urapolulta, vaikka taustalla on usein järjestelmän tapa tarjota tietoa, ohjausta ja tukea.
Tämä kysymys on tärkeä, jos haluamme vahvistaa heikommassa työmarkkina-asemassa olevien oppimista. Tutkimustieto näet kertoo, että oppimisvaikeudet ja heikko työmarkkina-asema kytkeytyvät toisiinsa: oppimisvaikeudet pidentävät tai katkaisevat koulutuspolkuja, ja vaille riittävää tukea jääneet päätyvät muita useammin pitkittyneen työttömyyden ja toistuvan palvelukierron piiriin. Heikko työmarkkina-asema ei siis ole pelkkä koulutustason heijastuma, vaan myös oppimisen tukeen pääsyn historian heijastuma. Silloin ei riitä, että koulutusta on tarjolla. Pitää kysyä myös, tunnistetaanko oppimisen vaikeudet, saako opiskelija tukea oikeaan aikaan ja löytääkö hän opiskelua koskevan tiedon silloin, kun sitä tarvitsee.
Teema on Ami-säätiössä tunnistettu tärkeäksi, ja yksi ohjelmatyömme muutostavoitteista onkin heikommassa työmarkkina-asemassa olevien oppimisen vahvistuminen.
Ami-säätiön rahoittama ja kuntoutussäätiön toteuttama hanke ammatillisessa koulutuksessa opiskelevien aikuisten oppimisvaikeuksista tekee tämän näkyväksi. Hankkeessa tutkitaan ammatillisessa koulutuksessa opiskelevien tai opiskelleiden aikuisten oppimisvaikeuksia, tuen saantia sekä opiskelu- ja työelämäpolkuja. Aineistona hyödynnettiin Amisbarometria ja pääkaupunkiseudulta kerättyä haastatteluaineistoa. Kyse ei ole vain koulutusjärjestelmän sisäisestä kysymyksestä. Kyse on siitä, millaisilla ehdoilla aikuiset voivat rakentaa uutta työmarkkinapolkua.
Oppimisen vaikeus ei ole sama asia kuin oppimisen mahdottomuus
Oppimisvaikeuksista puhuminen on hankalaa, jos keskustelu lipsahtaa nopeasti yksilön puutteisiin. Silloin opiskelija alkaa näyttää ongelmalta ja järjestelmä jää taustalle. Työmarkkinoiden näkökulmasta tämä on huono lähtökohta.
Oppimisvaikeus ei tarkoita, ettei ihminen voisi oppia. Se tarkoittaa usein sitä, että oppiminen vaatii toisenlaisia järjestelyjä, selkeämpää ohjausta, enemmän aikaa, saavutettavampia materiaaleja tai tukea, joka ei tule vasta sitten, kun ongelmat ovat jo kasautuneet. Jos tuki puuttuu, oppimisvaikeudesta voi tulla työmarkkina-asemaa heikentävä este. Jos tuki toimii, sama ihminen voi suorittaa tutkinnon, vahvistaa osaamistaan ja päästä kiinni työhön, jossa osaaminen kehittyy edelleen.
Tämä ero on olennainen. Heikommassa työmarkkina-asemassa olevien oppimista ei vahvisteta sillä, että ihmisille kerrotaan yhä uudelleen kouluttautumisen tärkeydestä. Sitä vahvistetaan rakentamalla oppimisen tilanteita, joissa myös aiemmin hankalat koulutuskokemukset voidaan kääntää uudeksi mahdollisuudeksi.
Kuntoutussäätiön tulos siirtää katseen tuen ehtoihin
Rinne, Korkeamäki, Nukari ja Jänkälä tarkastelevat Aikuiskasvatuksessa julkaistussa artikkelissaan aikuisopiskelijoiden oppimisen vaikeuksia, tuen ja ohjauksen saamista sekä opintojen sujumista ammatillisessa koulutuksessa. Artikkelin mukaan aikuisten yleisimpiä oppimisen vaikeuksia olivat kehitykselliset oppimisvaikeudet ja tarkkaavaisuushäiriö. Aikuiset, joilla oli oppimisen vaikeuksia, raportoivat muita useammin saaneensa riittämättömästi tukea ja ohjausta.
Tämä ei ole pieni havainto. Jos opiskelijan opintojen eteneminen riippuu paljon siitä, saako hän ymmärrettävää tietoa, ohjausta ja tukea, kyse ei ole vain opiskelijan ominaisuuksista. Kyse on myös oppilaitoksen ja palvelujärjestelmän kyvystä tehdä oppiminen mahdolliseksi.
Erityisen kiinnostavaa on tiedonsaannin rooli. Kun opiskelua koskeva tieto ei tavoita, opiskelija ei välttämättä tiedä, mitä tukea on tarjolla, keneltä sitä voi pyytää tai missä vaiheessa ongelmaan kannattaa tarttua. Silloin opintojen hidastuminen voi näyttää ulospäin motivaation puutteelta, vaikka taustalla on epäselvä polku.
Tämä on tuttu ilmiö myös työmarkkinoilla. Palvelut voivat olla olemassa paperilla, mutta silti ne eivät tavoita niitä, jotka tarvitsisivat niitä eniten. Tieto voi olla verkkosivuilla, mutta ei sellaisessa muodossa, että sitä on helppo käyttää. Ohjausta voi olla tarjolla, mutta vasta sen jälkeen, kun opiskelija on jo uupunut tai pudonnut opinnoista. Silloin järjestelmä toimii parhaiten niille, joilla on jo valmiiksi voimavaroja etsiä, tulkita ja vaatia.
Jatkuva oppiminen kasautuu helposti vahvoille
Pohjoismainen keskustelu jatkuvasta oppimisesta on usein optimistista, eikä syyttä. Koulutusjärjestelmät ovat verrattain vahvoja, aikuiskoulutukseen osallistuminen on monessa suhteessa yleistä ja työelämän kehittämiseen on totuttu liittämään oppimisen ajatus. Silti myös Pohjoismaissa oppiminen voi kasautua.
Rubenson ja Desjardins muistuttavat aikuiskoulutukseen osallistumisen esteitä koskevassa artikkelissaan, että osallistuminen ei selity vain yksilön halulla tai motivaatiolla. Heidän bounded agency -näkökulmansa korostaa, että ihmisen toimijuus on sidoksissa rakenteisiin, hyvinvointivaltion instituutioihin ja niihin käytännön ehtoihin, joissa valintoja tehdään. Sama ajatus sopii hyvin suomalaiseen jatkuvan oppimisen keskusteluun. Ihmiselle voidaan sanoa, että kouluttautuminen kannattaa, mutta jos arki, toimeentulo, aiemmat koulukokemukset, oppimisvaikeudet tai palveluiden epäselvyys tekevät osallistumisesta vaikeaa, kehotus jää ohueksi.
Tikkanen ja Nissinen puolestaan tarkastelevat matalammin koulutettujen 45–65-vuotiaiden työntekijöiden työhön liittyvää oppimista Pohjoismaissa. Heidän PIAAC-aineistoon perustuva tutkimuksensa näyttää, että työpaikka voi olla tärkeä oppimisympäristö myös niille aikuisille, joille muodollinen koulutus ei ole luontevin reitti. Samalla osallistuminen riippuu muun muassa siitä, millaisia taitoja työssä käytetään ja millaisessa työmarkkina-asemassa ihminen on.
Tästä syntyy hankala kehä. Ne, joiden työ jo vaatii uuden oppimista, saavat usein lisää mahdollisuuksia oppia. Ne, joiden työ on epävarmaa, kapeasti muotoiltua tai kaukana koulutuksesta, jäävät helpommin oppimisen ulkokehälle. Siksi työpaikkojen oppimiskäytännöt ovat osa työmarkkinapolitiikkaa, eivät vain henkilöstöhallinnon sisäinen asia.
Tuen pitäisi seurata oppimista myös työpaikalle
Ammatillinen koulutus ei pääty luokkahuoneeseen, eikä oppimisvaikeus jää oppilaitoksen ovelle. Jos aikuisopiskelija tarvitsee tukea opintojen aikana, hän voi tarvita selkeitä käytäntöjä myös työssä oppimisessa, perehdytyksessä ja myöhemmissä työtehtävissä.
Silvennoisen Aikuiskasvatuksessa julkaistu katsaus oppimisvaikeuksista työelämässä on tässä suhteessa pysäyttävä. Artikkelin mukaan oppimisvaikeuksien huomioimista työpaikoilla on tarkasteltu Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Islannissa, eikä oppimisvaikeuksia huomioitu työhön perehdyttämisessä tai luottamusmies- ja työsuojelukoulutuksessa missään näistä maista. Jos tämä pitää edelleen laajemmin paikkansa, työelämän oppimiskäytännöissä on iso katve.
Käytännössä kyse voi olla hyvin arkisista asioista. Perehdytysmateriaali voi olla liian hajallaan. Työohjeet voivat muuttua suullisiksi muistiinpanoiksi, joita kukaan ei myöhemmin löydä. Työpaikan oppiminen voi nojata siihen, että uusi työntekijä osaa kysyä oikealta ihmiseltä oikeaan aikaan. Monelle se riittää. Kaikille ei.
Työpaikkojen ei tarvitse muuttua oppilaitoksiksi. Mutta niiden pitää tunnistaa, että osaamisen kehittyminen tapahtuu työn arjessa. Jos työpaikka ei osaa tukea uuden oppimista, se voi menettää työntekijöitä, joiden osaaminen olisi pienillä mukautuksilla vahvistunut. Pääkaupunkiseudun työmarkkinoilla tämä on myös kohtaantokysymys. Työvoimapulasta puhutaan paljon, mutta liian harvoin kysytään, kuinka moni osaamispolku katkeaa siksi, ettei oppimisen tukea ole osattu rakentaa työn ja koulutuksen väliin.
Mitä tämä tarkoittaa Pohjoismaiden parhaille työmarkkinoille?
Jos Pohjoismaiden parhaat työmarkkinat halutaan rakentaa pääkaupunkiseudulle, oppimisen vahvistamista pitää katsoa muualtakin kuin koulutustarjonnan määrästä. Tarjonta on välttämätöntä, mutta se ei yksin riitä. Ratkaisevaa on, millaiseksi reitti koulutukseen, opinnoissa etenemiseen ja työssä oppimiseen muodostuu ihmiselle, jonka lähtökohdat eivät ole valmiiksi vahvat.
Tämä tarkoittaa ainakin kolmea asiaa
Ensinnäkin oppimisvaikeuksien tunnistamisen pitää olla aikuisille luontevaa eikä leimaavaa. Aikuisella voi olla takanaan vuosien kokemus siitä, ettei koulu ole ollut häntä varten. Siksi tuen tarpeesta kysyminen ja tuen tarjoaminen pitää rakentaa osaksi tavallista ohjausta, ei poikkeustilanteeksi.
Toiseksi opiskelua koskevan tiedon pitää olla saavutettavaa. Tämä kuulostaa vaatimattomalta tavoitteelta, mutta se on usein ratkaiseva. Jos ihminen ei ymmärrä, mitä seuraavaksi tapahtuu, mitä häneltä odotetaan tai mistä tukea saa, opinnot alkavat helposti näyttää yksilön epäonnistumiselta. Selkeä tieto on osa tukea.
Kolmanneksi työpaikkojen pitää nähdä perehdytys ja työssä oppiminen yhdenvertaisuuskysymyksenä. Kaikki eivät opi samalla tavalla eivätkä samassa tahdissa. Tämä ei ole työnantajalle pelkkä riski. Se on myös mahdollisuus pitää kiinni osaajista, joiden polku työelämään voi muuten jäädä liian kapeaksi.
Jatkuvan oppimisen lupaus on vahva vain, jos se koskee myös niitä, joille oppiminen on aiemmin ollut vaikeaa. Muuten jatkuva oppiminen vahvistaa helposti niitä, jotka ovat jo valmiiksi koulutuksen ja työelämän sisäkehällä.
Siksi heikommassa työmarkkina-asemassa olevien oppimisen vahvistaminen ei tarkoita vain enemmän koulutusta. Se tarkoittaa parempaa tiedonsaantia, oikea-aikaista tukea, ymmärrettävää ohjausta ja työpaikkoja, joissa uuden opettelu on mahdollista myös niille, jotka eivät ole valmiiksi koulutuksen vahvimpia hyödyntäjiä.
Muutosta voisi mitata yksinkertaisella kysymyksellä: väheneekö niiden ihmisten määrä, joiden opinnot tai työssä oppiminen hidastuvat siksi, ettei tukea löydy ajoissa? Jos vastaus on kyllä, jatkuva oppiminen alkaa tarkoittaa muutakin kuin koulutuksen tarjontaa.
Pohjoismaiden parhaat työmarkkinat eivät synny siitä, että oppimismahdollisuuksia tarjotaan niille, jotka osaavat jo tarttua niihin. Ne syntyvät vasta, kun oppimisen ehdot rakennetaan myös niiden näkökulmasta, joiden polku koulutukseen ja työhön on ollut katkonainen.
Aihe liittyy kiinteäsi myös Ami-säätiön lokakuussa 2026 järjestettävään Potentiaali esiin! Työmarkkinoiden katveesta keskiöön seminaariin, jossa käsittelemme monipuolisesti heikommassa työmarkkina-asemassa olevien tilannetta pääkaupunkiseudulla: miksi katveessa ollaan ja miten sieltä pääsee pois? Jos sinulla on mielessä hankeidea, joka liittyy heikommassa työmarkkina-asemassa olevien oppimisen vahvistumiseen, erityisesti ammatillisen koulutuksen kontekstissa – tutustu myös Ami-säätiön hankerahoitusmahdollisuuksiin täältä.
Lähteet
- Aro, T., Ahonen, T., Närhi, V., Eloranta, A.-K., & Korhonen, E. (2016). Oppimisvaikeuksien pysyvyys ja niiden yhteys aikuisuuden elämänkulkuun: ennaltaehkäisevät ja suojaavat tekijät. Hanketunnus Kela 62/522/2013. Niilo Mäki Instituutti.
- Kuntoutussäätiö. Ammatillisessa koulutuksessa opiskelevien aikuisten oppimisvaikeudet, tuen saanti sekä opiskelu- ja työelämäpolut. Hankesivu.
- Rinne, H., Korkeamäki, J., Nukari, J. & Jänkälä, J.-P. (2026). Aikuisopiskelijat ammatillisessa koulutuksessa: Oppimisen vaikeudet, tuen ja ohjauksen saaminen ja opintojen sujuminen. Aikuiskasvatus, 46(1), 35–52. https://doi.org/10.33336/aik.152185
- Rubenson, K. & Desjardins, R. (2009). The Impact of Welfare State Regimes on Barriers to Participation in Adult Education. Adult Education Quarterly, 59(3), 187–207. https://doi.org/10.1177/074171360933154
- Tikkanen, T. & Nissinen, K. (2018). Drivers of job-related learning among low-educated employees in the Nordic countries. International Journal of Lifelong Education, 37(5), 615–632. https://doi.org/10.1080/02601370.2018.1554720
- Silvennoinen, H. (2015). Oppimisvaikeudet työelämässä. Aikuiskasvatus. https://doi.org/10.33336/aik.94121
- Sitra. Lifelong learning governance in the Nordic countries: A comparison. Towards a systemic approach. 2021.