Pääkaupunkiseudulla on sekä työtöntä työvoimaa että täyttämättömiä paikkoja – miksi kohtaanto silti epäonnistuu?
Kohtaanto-ongelma pääkaupunkiseudulla pahenee siksi, että väestö, osaaminen ja avoimet työpaikat eivät kohtaa toisiaan riittävän hyvin, vaikka alueella on samanaikaisesti sekä runsaasti työtöntä työvoimaa että täyttämättömiä paikkoja. Ilmiön taustalla vaikuttavat rakenteelliset tekijät, kuten muuttuva osaamisrakenne, rekrytointikäytännöt ja väestön monimuotoistuminen, jotka yhdessä tekevät kohtaanto-ongelmasta pitkäkestoisen haasteen. Alla käymme läpi, mistä tekijöistä ongelma koostuu, miten se eroaa työvoimapulasta, millä aloilla se on akuutein ja miten sitä voidaan ratkoa.
Mitkä tekijät kärjistävät kohtaanto-ongelmaa pääkaupunkiseudulla?
Kohtaanto-ongelmaa pääkaupunkiseudulla kärjistävät ennen kaikkea korkeat asumiskustannukset, osaamisen epäsuhta avointen tehtävien vaatimuksiin nähden, epätyypillisten työsuhteiden yleistyminen sekä rekrytointikäytäntöihin piiloutuva syrjintä. Nämä tekijät toimivat usein yhtä aikaa ja vahvistavat toisiaan.
Pääkaupunkiseudun korkea hintataso nostaa työnhakijoiden palkkaodotuksia, mikä vaikeuttaa rekrytointia erityisesti matalammin palkatuilla aloilla. Sijainti on myös konkreettinen este: julkisen liikenteen katvealueilla sijaitseviin työpaikkoihin on vaikea päästä ilman omaa autoa, mikä rajaa hakijakuntaa merkittävästi.
Epätyypilliset työsuhteet ovat toinen keskeinen tekijä. Lähes puolet avoinna olevista työpaikoista on määräaikaisia, osa-aikaisia tai vuokratyösuhteita, mikä karsii niistä kiinnostuneita hakijoita ja jättää paikkoja täyttämättä.
Kolmas, usein aliarvioitu tekijä on syrjintä rekrytointiprosessissa. rekrytoinnin muutostarve on tunnistettu selvästi: tutkimustieto osoittaa, että ulkomaalaistaustainen nimi heikentää työllistymismahdollisuuksia tilanteissa, joissa se on käytännössä ainoa erottava tekijä hakijoiden välillä. Pääkaupunkiseutu kasvaa erityisesti vieraskielisen väestön ansiosta, ja tämä ryhmä on suurelta osin työikäistä ja koulutettua, mutta ei silti työllisty osaamistaan vastaaviin tehtäviin.
Pitkällä aikavälillä tilannetta kiristää myös väestön ikääntyminen ja ikäluokkien pienentyminen. Rakenteelliset pullonkaulat eivät poistu suhdanteen parantuessa, vaan ne siirtyvät entistä näkyvämmiksi kysynnän kasvaessa.
Miten kohtaanto-ongelma eroaa tavallisesta työvoimapulasta?
Kohtaanto-ongelma ja työvoimapula ovat erillisiä ilmiöitä, vaikka ne usein sekoitetaan toisiinsa. Työvoimapula tarkoittaa, että tiettyyn tehtävään ei yksinkertaisesti ole riittävästi ammatin hallitsevaa työvoimaa. Kohtaanto-ongelma puolestaan tarkoittaa tilannetta, jossa osaavaa työvoimaa olisi periaatteessa olemassa, mutta työnhakijat ja avoimet paikat eivät kohtaa osaamisen, sijainnin tai muiden tekijöiden takia.
Käytännössä nämä kaksi ilmiötä voivat esiintyä samanaikaisesti ja samalla alalla. kohtaanto-ongelman ratkaiseminen on työ- ja elinkeinoministeriön mukaan kiireellistä juuri siksi, että laaja työttömyys ja täyttämättömät paikat elävät rinnakkain: syitä löytyy työnhakijasta, työnantajasta ja työnvälityksestä.
Tärkeä erottelu on myös se, että kohtaanto-ongelma on luonteeltaan enemmän ammatillinen kuin alueellinen. Ammatillinen liikkuvuus eli kyky siirtyä tehtävästä toiseen uudelleenkouluttautumalla on tutkimusten mukaan keskeisempää kuin pelkkä muuttaminen työn perässä. Tämä tekee koulutusjärjestelmän joustavuudesta yhden avainratkaisun.
Kohtaanto-ongelma on myös oire rakenteellisesta työttömyydestä: se hidastaa talouskasvua, heikentää tuotantopotentiaalia ja kasvattaa julkisia menoja tavalla, joka ei korjaudu pelkästään suhdanteen parantuessa.
Millä aloilla kohtaanto-ongelma on pääkaupunkiseudulla pahin?
Pääkaupunkiseudulla kohtaanto-ongelma on akuutein sosiaali- ja terveydenhuollossa sekä teknologia-alalla, erityisesti ohjelmistokehityksessä ja ICT-konsultoinnissa. Nämä alat yhdistävät korkeat pätevyysvaatimukset, nopean osaamismuutoksen ja voimakkaan kysynnän kasvun.
Sosiaali- ja terveysalalla monet tehtävät edellyttävät lakisääteistä koulutuksellista pätevyyttä, jota kaikilla hakijoilla ei ole. Sektori on samalla yksi alueen suurimmista työllistäjistä, ja eläköityminen kiristää tilannetta entisestään lähivuosina.
Teknologia-alalla tilanne on erilainen mutta yhtä haastava. Pääkaupunkiseudun työperäinen maahanmuutto kohdistuu voimakkaasti juuri ohjelmisto- ja konsultointisektorille, mikä kuvastaa alan kotimaisen osaajapohjan riittämättömyyttä.
Vertaileva pohjoismaisesta näkökulmasta on kiinnostavaa, että samat alat, joilla Tukholmassa on suurimmat osaamisvajeet, kuten ICT, terveydenhuolto ja biotieteet, ovat täsmälleen ne, joilla pääkaupunkiseudullakin kamppaillaan. Helsinki erottuu kuitenkin siinä, että sen työttömyysaste on pysynyt korkeammalla kuin muilla pohjoismaisilla pääkaupunkiseuduilla, mikä viittaa syvempiin rakenteellisiin erityispiirteisiin.
Uusimaa on Suomen talouden veturi: merkittävä osa koko maan talouskasvusta syntyy tällä alueella. Kohtaanto-ongelma ei siksi ole vain paikallinen kysymys, vaan se vaikuttaa suoraan kansalliseen kilpailukykyyn.
Miten kohtaanto-ongelmaa voidaan ratkaista pääkaupunkiseudulla?
Kohtaanto-ongelman ratkaiseminen pääkaupunkiseudulla edellyttää samanaikaisia toimia osaamisen kehittämisessä, rekrytointikäytäntöjen uudistamisessa ja alueellisen liikkuvuuden tukemisessa. Mikään yksittäinen toimi ei yksin riitä, koska ongelma on rakenteellinen ja moniulotteinen.
Keskeisimmät ratkaisusuunnat voidaan tiivistää seuraavasti:
- Joustava osaamisen kehittäminen: Digitalisaatio, tekoäly ja vihreä siirtymä luovat jatkuvasti uusia osaamisvaatimuksia. Koulutusjärjestelmän on vastattava niihin sekä tutkintokoulutuksen että lyhytkestoisten täydennyskoulutusten kautta, myös työn ohessa.
- Rekrytointikäytäntöjen uudistaminen: Jos rekrytointi ei muutu väestön monimuotoistuessa, osaamista jää hyödyntämättä juuri silloin, kun sitä eniten tarvitaan. Työnantajilta tarvitaan väljempää seulaa osaamispotentiaalin tunnistamisessa.
- Monimuotoisuuden vahvistaminen: Aiemmin työvoiman ulkopuolella olleiden, kuten maahanmuuttajataustaisten osaajien, laajempi mukaan ottaminen voi merkittävästi kasvattaa käytettävissä olevaa työvoimapohjaa.
- Alueellinen liikkuvuus ja asuntopolitiikka: Asuntopolitiikka, liikenneyhteydet ja taloudelliset kannustimet tukevat liikkuvuutta. Etätyön yleistyminen on jo avannut uusia mahdollisuuksia erityisesti asiantuntijatyön kohtaanto-ongelmiin.
- Kansainvälinen rekrytointi: Erityisesti sote- ja teknologia-aloilla kansainvälinen rekrytointi on välttämätöntä, mutta se edellyttää pitkäkestoisia panostuksia kotouttamiseen ja kielikoulutukseen.
Me Ami-säätiössä työskentelemme juuri näiden kysymysten parissa. ohjelmatyömme painopisteet kohtaannon, monimuotoisuuden ja hyvinvoinnin ympärillä heijastavat sitä, että pääkaupunkiseudun työmarkkinoiden kehittäminen vaatii koordinoitua, tietoon pohjautuvaa ja pitkäjänteistä työtä. Kohtaanto-ongelma ei ratkea yhdellä toimenpiteellä, mutta se on ratkaistavissa, kun toimijat, työnantajat, kouluttajat ja päätöksentekijät toimivat yhdessä yhteisen suunnan löytämiseksi.