Etusivu AjankohtaistaVuoden 2026 seminaarin tunnelmia: Potentiaalia kerääntyy työmarkkinoiden odotushuoneeseen 
— Uutiset

Vuoden 2026 seminaarin tunnelmia: Potentiaalia kerääntyy työmarkkinoiden odotushuoneeseen 

Henry Saarinen lavalla taustallaan kuva työmarkkinoiden katveesta.

Pääkaupunkiseudulla kymmenet tuhannet ihmiset ovat kaukana työmarkkinoiden ytimestä, vaikka työvoimaa tarvitaan tulevaisuudessa yhä enemmän. Ami-säätiön Potentiaali esiin! -seminaari kokosi 8.10.2026 Kulttuurikasarmille tutkijoita, pääkaupunkiseudun kuntien edustajia ja palveluiden ammattilaisia pohtimaan, miksi työmarkkinoiden katveesta on niin vaikea nousta. Puheenvuorosta toiseen palattiin samaan havaintoon. Kun puhutaan kohderyhmistä, yksittäinen ihminen jää helposti näkymättömiin. 

Eri ovista samaan huoneeseen

Ami-säätiön työmarkkinatiedon asiantuntija Henry Saarinen avasi seminaarin vertauksella:

– Työmarkkinoiden katveen huoneeseen tullaan eri ovista. Yhden koulutus on katkennut sairauden vuoksi, ja toinen joutuu torjutuksi rekrytoinnissa iän tai taustansa vuoksi. Kolmas on valmistunut, mutta ensimmäistä työpaikkaa ei löydy, koska työkokemusta ei ole.

Tarinat ovat Saarisen mukaan erilaisia, mutta ne päätyvät samaan huoneeseen. Siellä toistuvat puuttuva koulutus, työkokemuksen aukko, osaamiskuilu ja rekrytointikäytäntöihin liittyvät esteet.

Saarinen nosti esille, että pelkästään pitkäaikaistyöttömiä on pääkaupunkiseudulla viimeisen vuoden aikana ollut kymmeniä tuhansia, ja määrä on kasvanut parissa vuodessa merkittävästi. Aika tekee tilanteesta raskaamman, hän jatkoi, sillä työkokemuksen aukko kasvaa joka kuukausi. Esteet myös kasautuvat. Monella katveessa olevalla on useita esteitä yhtä aikaa, ja ne vahvistavat toisiaan.

Saarinen tähdensi, että huoneessa ei kuitenkaan istu osaamattomia ihmisiä. Siellä on ammattitaitoa, elämänkokemusta ja halua tehdä töitä. Se ei vain näy oven toiselle puolelle työelämään.

– Heikko kiinnittyminen työmarkkinoihin ei ole ihmisen ominaisuus. Se on tila, johon johtavat tunnistettavat mekanismit, Saarinen sanoi.

Saarinen jatkoi, että koska tila syntyy monen tekijän yhteisvaikutuksesta, yksi toimenpide ei riitä sen purkamiseen.

– Jos panostetaan vain koulutukseen ja osaamiseen, ihminen voi tehdä kaiken oikein ja jäädä silti ovelle. Järjestelmän on rakennettava ovia ja palveluiden autettava löytämään ne. Työpaikkojen tehtävä on avata ne toiselta puolelta. Ihmisen itsensä on puolestaan saatava olla mukana päättämässä, mille ovelle hän pyrkii.

Investoida vai korjata?

THL:n erikoistutkija Johanna Peltoniemi aloitti puheenvuoronsa turvallisuudesta. Turvallisuuskeskustelu koskee usein ulkoisia uhkia, vaikka hyvinvointivaltiota uhataan Euroopassa monesta suunnasta, hän täsmensi. Kestävä hyvinvointivaltio pystyy Peltoniemen mukaan katsomaan pitkälle tulevaisuuteen ja toimimaan samalla tässä ja nyt. Parhaimmillaan se investoi ihmisiin niin, että ongelmia ehkäistään ja ihmisten potentiaali pääsee esiin. Kun riskit kaikesta huolimatta toteutuvat, se tarjoaa vaikuttavaa tukea.

Peltoniemen sanoin suomalaiset pitävät hyvinvointivaltiosta. He arvostavat saavutettavaa koulutusta, sosiaali- ja terveyspalveluita, kattavaa sosiaaliturvaa ja palveluita, joihin voi luottaa. Väestö kuitenkin ikääntyy, huoltosuhde heikkenee ja julkinen talous kiristyy. Peltoniemen mukaan tarvitaan uusi malli, joka on taloudellisesti ja väestöllisesti kestävämpi, näyttöön perustuva, oikeudenmukaisempi ja ennakoivampi.

Osa Peltoniemen esittelemästä mallista on entuudestaan tuttua. Sosiaalisen investoinnin malli on ollut eurooppalaisen hyvinvointivaltion uudistamisen viitekehys aina EU:n Lissabonin strategiasta lähtien. Sen ytimessä ovat koko elinkaaren mittaiset panostukset varhaiskasvatuksesta ja koulutuksesta elinikäiseen oppimiseen ja työllisyyspalveluihin. Malli ei korvaa perinteistä sosiaalivakuutusta vaan täydentää sitä. Sen rajat tulevat kuitenkin vastaan, koska kaikkia sosiaalisia riskejä ei voi ennakoida.

Uutta mallissa on interventioiden tuominen investointien rinnalle. Peltoniemi on kehittänyt investointien ja interventioiden mallia INVEST –tutkimuskeskuksessa yhdessä Jani Erolan ja Pasi Moision kanssa, ja malli esitellään heidän toimittamassaan kirjassa Beyond the Nordic Welfare State. Kirjassa nostetaan esille, että jos johonkin ilmiöön ei voida politiikan keinoin puuttua, voidaan vähentää sen kielteisiä seurauksia. Investointeja ovat esimerkiksi neuvolat, varhaiskasvatus ja koulutus. Interventioita taas ovat esimerkiksi toimeentulotuki, Asunto ensin -malli ja aktivointipalvelut, joita tarjotaan heti työttömyyden alettua eikä vasta silloin, kun se on jo pitkittynyt. Hyvä interventio katkaisee polun, joka johtaisi pahempaan.

– Interventiot vastaavat siihen, mikä on jo tapahtunut. Investoinnit vaikuttavat siihen, mitä tapahtuu seuraavaksi, Peltoniemi tiivisti.

Mallilla on myös heikkoutensa. Sosiaalisten investointien tulokset näkyvät hitaasti, ja pitkä aikajänne sopii huonosti neljän vuoden vaalikausiin. Peltoniemi kuvasi, miten mallia sovelletaan käytäntöön. Poliitikot asettavat tavoitteen ja valitsevat investoinnin tai intervention. Riippumattomat asiantuntijat arvioivat vaikutukset jo ennen päätöstä, ja toimeenpanossa varmistetaan, että vaikutuksia voidaan myöhemmin seurata. Seurannan perusteella toimia muutetaan, tehostetaan, korjataan tai ne lopetetaan. Tämä vaatii tiivistä yhteyttä poliitikkojen, tutkijoiden ja virkamiesten välillä.

– Hyvinvointivaltiota ei voida uudistaa vain leikkaamalla tai lisäämällä resursseja, Peltoniemi muistutti.

Yleisöstä kysyttiin, miten nykyisestä rahanjakoon keskittyvistä interventioista siirrytään uuteen malliin. Peltoniemi heitti pallon poliitikoille: Jos vastataan vain jo syntyneisiin ongelmiin, ongelmia vain korjataan, ei ennaltaehkäistä. Hän totesi, että tiukassa taloustilanteessa uuden esittäminen onkin vaikeaa. Arviointia kyllä tehdään paljon. Päätökset vain ehtivät usein toimeenpanoon ennen kuin niiden vaikutuksia on ehditty selvittää ja tarkastella rinnakkaisvaikutuksia.

Kun kohderyhmästä tulee yksilö

Anne Kallio ja Kaisu John lavalla.
Vates-säätiön Anne Kallion ja KVS-säätiön Kaisu Johnin puheenvuorossa keskityttiin maahanmuuttajanaisten ja suomenkielisten konkarimiesten asemaan työmarkkinoilla.

Vates-säätiön erityisasiantuntija Anne Kallio ja KVS-säätiön projektipäällikkö Kaisu John asettivat rinnakkain kaksi ryhmää, jotka ensisilmäyksellä näyttävät täysin erilaisilta. Toinen ryhmä oli yli 55-vuotiaat suomenkieliset miehet, toinen maahanmuuttajanaiset. Keskustelun edetessä yhteisiä haasteita löytyi yllättävän paljon.

Molempien organisaatiot ovat toteuttaneet hanketyötä Ami-säätiön rahoituksella. Vates-säätiön Konkarit töihin! -hanke selvitti yli 55-vuotiaiden miesten työllistymistä edistäviä tekijöitä. KVS-säätiön pilotissa puolestaan opetettiin maahanmuuttajanaisille digiperustaitoja pienryhmissä ja selkosuomella, ja heitä ohjattiin kohti työnhakua tai opintoja.

Johnin mukaan ”maahanmuuttajanaiset” on yhtä epämääräinen käsite kuin ”suomalaiset naiset”. Joukkoon mahtuu korkeasti koulutettuja ja kouluttamattomia, pitkän työuran tehneitä ja niitä, joilla työuraa ei ole. Yhdellä on vahvat digitaidot, toisella ei lainkaan. Sama pätee konkareihin. Samaan ryhmään voi kuulua ihminen, joka ei ole ollut vuosikymmeniin työelämässä, ja entinen toimitusjohtaja. Kun palveluita rakennetaan kohderyhmille, niiden pohjaksi tulee väistämättä tilastollinen keskiarvo. Yksilö katoaa.

Puhujat kysyivät, kenen tehtävä on kääntää osaaminen ymmärrettävään muotoon. Suomalainen työnantaja ei välttämättä tunnista, mitä maahanmuuttaja on lähtömaassaan osannut ja tehnyt. Jos kielitaito on heikko, osaamista on vaikea tuoda esiin, vaikka sitä olisi riittävästi. Kallio kertoi konkarista, joka ei osannut sanoittaa osaamistaan työhönvalmentajalle. Työhaastattelussa osaamista löytyikin runsaasti. Työnhakutaito ja ammatillinen osaaminen ovat puhujien mukaan eri asioita, eivätkä rekrytointikäytännöt aina erota niitä toisistaan. Puhujat ehdottivat, että haastattelussa voisi olla mukana tukihenkilö, joka auttaa sanoittamaan osaamista.

Myös ajatus vaiheittaisesta palvelupolusta koulutuksesta valmennukseen ja sieltä työhön sai puhujilta kritiikkiä. Kieli, digitaidot ja kulttuurin tuntemus kehittyvät rinnakkain eivätkä peräkkäin lineaarisesti. Johnin mukaan yksilön harteille sysätään silti paljon. Pitää hakea työtä, kouluttautua ja kehittää taitojaan, kaikkea yhtä aikaa ja pitkälti itsenäisesti.

Kallio toivoi, että iästä ja työstä puhuttaisiin yhteiskunnassa uudella tavalla. Ikäkeskustelu on hänestä turhauttava, sillä 60-vuotiaiden toimintakyky on nyt aivan eri luokkaa kuin 1980-luvulla.

John päätti puheenvuoron lainaamalla hankkeen haastateltavaa. – Älkää keskittykö siihen, mitä minulta puuttuu, kuten suomen kielen taitoon, vaan siihen, mitä minä osaan.

Yleisön puolelta huomautettiin, että moni vakiintunut käytäntö perustuu tilastoluokkiin, kuten pitkäaikaistyöttömyyteen, ja että työmarkkina-asemaan vaikuttavat kuitenkin monet muutkin tekijät kuin tilastollisesti tarkasteltavat asiat.

Työllistyminen syntyy suhteissa

Kuvassa vasemmalta: Anna-Maija Aalto, Alexandra Malanin, Miikka Piiroinen, Emmi Mäkeläinen ja Jani Lehto.

Paneelissa keskustelivat Spring House Oy:n projektikoordinaattori Alexandra Malanin, Into – Etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ry:n asiantuntija Miikka Piiroinen, Turun yliopiston INVEST-tutkimuskeskuksen väitöskirjatutkija Emmi Mäkeläinen ja Helsingin kaupungin johtava asiantuntija Jani Lehto.

Piiroisen mukaan moniammatillinen yhteistyö jää usein yksittäisten työntekijöiden varaan, ja yhteinen koordinaatio puuttuu. Sama havainto tehtiin Ami-säätiön rahoittamassa NEETHelsinki-hankkeessa, jossa Into ry kartoitti Helsingin NEET-tilanteessa olevien nuorten palvelujärjestelmää. Helsingin oppivelvollisuustiimi toimii Piiroisen mukaan hyvin, mutta sen taustalla on laki, joka pakottaa järjestämään toiminnan. Myös viimeaikaiset etuusmuutokset ovat pakottaneet tiivistämään yhteistyötä. Työllisyyspalveluissa kohdataan entistä enemmän nuoria, joilla ei ole valmiuksia avoimille työmarkkinoille, ja etsivällä nuorisotyöllä on tähän tilanteeseen omat välineensä.

Onko laki sitten ainoa keino? Lehdon mukaan Ohjaamoissa on moniammatillisen työn periaatteet, mutta pääkaupunkiseudulla on välillä otettu takapakkia. Tukea ja palveluita on paljon, mutta kenelläkään ei ole lankoja niin hyvin käsissään, että kaikesta voitaisiin viestiä. Ohjaamoja on siksi pyritty kehittämään solmukohdiksi. Nuoren tukena oleva aikuinen voi ottaa niihin yhteyttä, jos ei tiedä, mistä apu alkaa. Piiroisen mukaan Ohjaamot taklaavat pirstaloitumista vain osittain, koska myös palveluiden tavoitteet ovat pirstaloituneet.

Keskustelu palasi kohderyhmiin. Puhujat nostivat esille, että nuorten tilanteet ja statukset vaihtuvat ja ryhmien rajat ovat häilyviä, mutta palveluita rajataan silti entistä tiukemmin. Piiroisen mukaan tämä on johtanut jo konkreettisiin ongelmatilanteisiin.

– Kun joku toimija rajaa toimintansa tarkemmin johonkin kohderyhmään, jokin toinen ryhmä jää aina katveeseen, Piiroinen sanoi.

Lehto lisäsi, että kaupungin eri toiminnotkin joutuvat luovimaan kohderyhmärajojen kanssa. Taustalla ovat hänen mukaansa lainsäädäntö ja rahoitus.

Malanin painotti, että työn on lähdettävä nuoren omasta tarpeesta eikä verkoston koosta. Huono merkki on, jos verkosto alkaa puhua nuoren yli. Mäkeläinen toi keskusteluun tutkimuksen näkökulman. Verkostot eivät auta sinänsä, vaan niiden on sovittava juuri kyseisen nuoren tilanteeseen. Parhaimmillaan nuorella on läheinen ja luotettava tukihenkilö, jolla puolestaan on omassa työssään oikeat verkostot.

Yhä harvempi työpaikka tulee julkiseen hakuun, joten verkostojen merkitys kasvaa. Niiden kautta kulkee tietoa piilotyöpaikoista, työnhakutaidoista ja vaadittavasta osaamisesta, ja ne lisäävät työnantajan luottamusta hakijaan. Verkostot kuitenkin jakautuvat eriarvoisesti. Mäkeläisen mukaan hyöty on suurin silloin, kun nuori hakee samankaltaista asemaa kuin vanhempansa. MäkeläIsen sanoin: Jos rekrytoinnissa luotetaan paljon hakijoiden suosittelijoihin, etulyöntiasemassa ovat nuoret, joilla verkostot ovat jo valmiina.

Lehdon mukaan nuoren elämän aikuiset ja kontaktit vaikuttavat suuresti siihen, mihin hän suuntautuu tai kokee voivansa suuntautua. Hän toivoi nuorille ja työnantajille paineettomia kohtaamisia, joissa jaetaan kokemuksia ja opitaan ymmärtämään toisia, jotta nuoren ja mahdollisen työnantajan välisestä yhteydestä tulisi vähemmän etäinen.

Voiko julkinen palvelu sitten tuottaa sosiaalista pääomaa? Piiroinen myönsi, ettei eroja nuorten välillä voi kokonaan tasoittaa. Jotain voidaan silti tehdä. Ohjaamot voivat esimerkiksi virittää nuorten kanssa keskustelua eri ammateista. Aitoja verkostoja ei kuitenkaan voi luoda pakottamalla.

Paneelista nousi esiin vastakohta. Ammattilaisten yhteistyö alkoi toimia, kun laki vaati sitä, mutta nuoren verkostot syntyvät vain omalla painollaan.

Pomon ovella

Riitta Seppänen-Järvelä kertoi seminaarissa Kelan Työhönvalmennuksesta.

– Jos ajatellaan työmarkkinoiden katveen huonetta, nyt kolkutellaan tässä puheenvuorossa pomon ovella, Kelan tutkimusprofessori Riitta Seppänen-Järvelä aloitti.

Kelan IPS-pohjaisessa Työhönvalmennus-palvelussa ihminen, jonka työkyky on oleellisesti heikentynyt, saa oman valmentajan. Valmentaja tukee häntä yksilöllisesti ja tekee tiivistä yhteistyötä työnantajan ja muiden tukiverkostojen kanssa. Ensin ei kuntouduta ja sitten haeta töitä, vaan kuntoudutaan osana työtä. Valmentaja on siis tukena kahteen suuntaan.

Ami-säätiön rahoittamassa tutkimuksessa Palkkatyöhön Kelan Työhönvalmennuksella haastatellaan valmennettavien esihenkilöitä. Tutkimus toteutetaan vuosina 2026–2027. Haastateltuja on tähän mennessä 18, ja aineisto kasvaa koko ajan. Työnantajan näkökulma on IPS-tutkimuksessa harvinainen jopa kansainvälisesti.

Seppänen-Järvelä väläytti jo muutamia ensihavaintoja tutkimuksesta. Rekrytointi nojaa Seppänen-Järvelän mukaan työnantajan ja esihenkilön omiin arvoihin ja haluun antaa mahdollisuus. Esihenkilöt kertoivat tutkimuksesta haluavansa toimia näin, ja että valinta tukee myös yrityksen liiketoimintaa. Tällaiselle rekrytoinnille ei aseteta samoja odotuksia kuin tavalliselle, mutta palkkaus tehdään silti työhön, johon yritys oikeasti tarvitsee tekijää. Työnantajat kaipaavat Seppänen-Järvelän mukaan tietoa ja ottavat valmentajan mielellään mukaan yhteistyöhön. Valmentajalta puolestaan edellytetään ymmärrystä siitä, missä kohtaa yritystä työlle on paikka. Työhönvalmennuksessa valmentajan merkitys on suuri, sillä moni yritys ei palkkaisi työntekijää ilman valmentajan tarjoamaa tukea.

Seppänen-Järvelä kutsui havaintoja pieniksi ennakkopaloiksi tulevista tutkimustuloksista. Lopulliset tulokset valmistuvat vuoden 2027 aikana, mahdollisesti jo keväällä.

Hyvinvointialue rakentaa yhteistä mallia

Toni Kinnunen käsitteli Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen työtä liittyen katveessa oleviin ryhmiin.

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen tehtäväaluepäällikkö Toni Kinnunen kertoi alueen arjesta. Vantaalla ja Keravalla työttömyys on korkeampaa kuin muualla Uudellamaalla. Kinnunen viittasi tilastoihin, joiden mukaan elokuussa 2026 työttömiä työnhakijoita oli Vantaan työvoimasta 14,4 prosenttia ja Keravan 12,7 prosenttia. Koko alueella heitä oli lähes 22 000. Pitkäaikaistyöttömiä oli noin 9 600, alle 25-vuotiaita noin 2 700 ja vammaisia tai pitkäaikaissairaita noin 2 200. Moni heistä tarvitsee Kinnusen mukaan monialaista apua.

Kinnunen kertoi, että hyvinvointialue vastaa haasteeseen tammikuussa 2026 aloittaneella työkykytiimillä. Kaksi lääkäriä, kaksi lähihoitajaa, sairaanhoitaja, sosiaaliohjaaja ja kuntoutuskoordinaattori suunnittelevat siinä yhdessä osatyökykyisten asiakkaiden jatkoa. Tiimi kokoontuu viikoittain, ja omalääkäri voi konsultoida sitä myös vastaanoton jälkeen. Tiimiä on tarkoitus kehittää ja laajentaa. Kinnusen mukaan myös työttömien terveystarkastuksissa painopisteen pitää olla työllistymisen edistämisessä ja olemassa olevan työkyvyn vahvistamisessa.

Hyvinvointialue on panostanut myös vammaisten henkilöiden työvalmennukseen, joka on Kinnusen mukaan Suomen mittakaavassa merkittävä, ja kokemukset ovat olleet hyviä. Vuoden 2027 alusta kuntouttava työtoiminta, sosiaalinen kuntoutus ja vammaisten työllistymistä tukeva toiminta yhdistyvät uudeksi toimintakykyä ja osallisuutta tukevaksi palveluksi.

Mikä pitää ihmisen huoneessa?

Iltapäivän puheenvuorot kertoivat samaa tarinaa eri suunnista. Peltoniemi puhui järjestelmästä, Kallio ja John yksilöistä, ja paneelin osallistujat sekä Seppänen-Järvelä ja Kinnunen siitä, mitä niiden välissä tapahtuu. Näiden puheenvuorojen johtopäätökset osuivat usein yksiin. Kallio ja John kritisoivat vaiheittaista palvelupolkua, ja Seppänen-Järvelä päätyi tutkimuksessaan samaan. Kuntoutuminen tapahtuu heidän mukaan osana työtä eikä ennen sitä.

Seminaarin puheenvuorot osoittivat, että katveesta ei nousta, jos yksilö, palvelut ja työnantajat eivät liiku samaan suuntaan. Kohderyhmiä tarvitaan palveluiden suunnittelussa, mutta jokaisen rajauksen ulkopuolelle jää joku. Useimmiten ovi aukeaa ihmissuhteen kautta. Avaajana on valmentaja, ohjaaja, tukihenkilö tai ammattilainen, joka näkee ihmisen eikä vain hänen tilastoluokkaansa.

Saarinen jätti osallistujille kysymyksen pohdittavaksi koko iltapäivän ajaksi. Mikä pitää ihmisen huoneessa, ja mitä minä voin omassa työssäni tehdä, jotta ovi aukeaa?

Ami-säätiön ohjelmatyö uudistuu

Seminaari kokosi yhteen Ami-säätiön kolmen menneen vuoden ohjelmatyötä ja sen parissa toimineita sidosryhmiä. Lavalla kuultiin säätiön rahoittamien hankkeiden ja tutkimusten lisäksi monia muita aiheeseen liittyviä näkökulmia.

Ami-säätiö ei ole pelkkä rahoittaja. Se tuottaa omaa työmarkkinatietoa, kokoaa toimijoita yhteen ja tekee yhteistyötä alan tutkijoiden ja ammattilaisten kanssa. Seminaari oli yksi esimerkki tästä työstä, joka jatkuu myös tulevaisuudessa.

Vuonna 2027 säätiön ohjelmatyö uudistuu, ja ammatillinen osaaminen nousee sen keskiöön. Uusi ohjelma julkaistaan syksyllä 2027, mutta sen suunta ohjaa jo kevään 2027 rahoituskierroksia. Henkilökohtaisten tutkimusapurahojen ja hankerahoituksen haut avautuvat 1.12.2026. Rahoitushakujen teemoja koskevista muutoksista kerrotaan webinaareissa 26.11. ja 3.12.2026 ja teemoihin voit tutustua jo nyt hankerahoituksen ja henkilökohtaisten tutkimusapurahojen infosivuilla.

Seminaarissa nähdyt esitykset tiedostoina

Lisätietoa